Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Raha-asiainvaliokunnan istunto 8.2.2018

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 8.2.2018 13.30
Tiedote 57/2018

Luettelossa ovat raha-asiainvaliokunnan ministeriöille puoltamat julkiset asiat. Raha-asiainvaliokunnan valtioneuvostolle puoltamista asioista tiedotetaan valtioneuvoston istunnon jälkeen.

Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi istunnossaan 8.2.2018 seuraavia asioita:

Valtiovarainministeriön asetus verontilityslain 5 §:ssä tarkoitettujen verovuodelta 2018 ennen verotuksen päättymistä maksettujen verojen tilityksissä sovellettavista jako-osuuksista ja työnantajasuoritusten vähimmäismääristä. Valtiolle, kunnille ja seurakunnille sekä Kansaneläkelaitokselle verontilityslain 5 §:ssä tarkoitettujen verovuodelta 2018 ennen verotuksen päättymistä maksettujen verojen tilityksissä vuoden alusta noudatettavat jako-osuudet vahvistetaan. Samoin vahvistetaan ne laskentaperusteet, joita noudatetaan yksittäisten kuntien ja seurakuntien jako-osuuksia laskettaessa. Lisäksi vahvistetaan työnantajasuoritusten vähimmäismäärät sovellettaessa verontilityslain 5 a §:ssä tarkoitettua takuutilitystä verovuodelta 2018 suoritettavissa verontilityslain 5 §:n mukaisissa tilityksissä. Asetus tulee voimaan 13.2.2018. (VM finanssineuvos Elina Pylkkänen 0295 530 254)

Vuoden 2017 talousarvion momentin 28.20.02 (Keskitettyjen valuuttatilien kurssierot) arviomäärärahan ylittäminen 1 100 000 eurolla. Momentin arviomääräraha vuonna 2017 on 1 000 euroa. Vuoden 2018 alussa Valtiokonttori on arvioinut, että momentin arviomäärärahaa käytetään 1 062 300 euroa vuonna 2017. Arviomäärärahan ylitys on 1 061 300 euroa. Ylitystarve johtuu Valtiokonttorin hallinnoimien valuuttatilien vuoden 2017 tilinpäätökseen kirjattavista realisoitumattomista kurssieroista. Kurssieroa kirjataan USD-, JPY-, CHF-, DKK- ja NOK -määräisillä valuuttatileillä olevia varoja euromääräisiksi arvostettaessa. Varoja on ollut tileillä odottamassa tarkoituksenmukaisten kauppaerien muodostumista ja/tai kyseisen valuutan määräisten menojen ulosmaksuja. (VM talouspäällikkö Jan Holmberg 0295 530 156)

Vuoden 2017 talousarvion momentin 28.01.29 (Valtiovarainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot) arviomäärärahan ylittäminen 16 000 000 eurolla. Momentin arviomääräraha vuonna 2017 on 106 000 000 euroa. Arvonlisäverollisten hankintojen määrä on talousarviovuonna osoittautunut arvioitua suuremmaksi valtiovarainministeriön hallinnonalalla. Vuoden 2018 alussa Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus on arvioinut, että momentin arviomäärärahaa käytetään 121 684 633,01 euroa vuonna 2017. Ylitys on 15 684 633,01 euroa. (VM talouspäällikkö Jan Holmberg 0295 530 156)

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla käytettävän myöntämisvaltuuden jako Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 toimeenpanoa varten. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristö-keskuksille jaetaan 111 121 000 euroa myöntämisvaltuutta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston ja valtion rahoitusosuutena käytettäväksi vuonna 2018 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimeenpanoa varten. Myöntämisvaltuudesta 87 700 000 euroa on alueelliseen kehittämiseen liittyviä toimia varten, 21 421 000 euroa on Leader-ryhmien paikalliseen kehittämiseen liittyviä toimia varten ja 2 000 000 euroa on koko ohjelma-aluetta koskevia toimia varten. Maaseuturahaston rahoitusosuus on 42 prosenttia julkisesta rahoituksesta, joka sisältää valtion rahoitusosuuden lisäksi muuta kansallista julkista rahoitusta. (MMM maaseutuekonomisti Leena Summanen 0295 162 272)

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla käytettävien korkotukilainojen ja valtiontakausten sekä avustusten myöntämisvaltuuden (avustusvarojen) osoittaminen vuodelle 2018 maatalouden ja porotalouden sekä luontaiselinkeinojen rakennetukea, nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustukea ja maatilojen asunto-olojen parantamista koskevaa tukea sekä sikojen ulkotarhojen aitausavustusta varten. Valtion vuoden 2018 talousarvion momentilla 30.10.40 (Maatalouden aloittamis- ja investointiavustukset) on vuonna 2018 osoitettavissa olevaa myöntämisvaltuutta yhteensä 67 500 000 euroa, josta 60 000 000 euroa osoitetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten käytettäväksi rakennetukien eli nuoren viljelijän ja nuoren elinkeinonharjoittajan aloittamisavustuksien sekä maatalouden investointiavustusten toimeenpanoa varten. Valtuuden nojalla myönnettyjen avustusten maksatus ajoittuu neljälle vuodelle. Momentilla 30.10.41 (Maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuki) on käytettävissä korkotukilainojen myöntämisvaltuutta 250 000 000 euroa, joka osoitetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten käytettäväksi rakennetukien toimeenpanoa varten. Maatilatalouden kehittämisrahaston (Makera) vuoden 2018 käyttösuunnitelman mukaisista menoista 42 000 000 euroa osoitetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten käytettäväksi rakennetukiavustuksiin. Afrikkalaisen sikaruton leviämisen ehkäisemiseksi rakennettaville sikojen ulkotarhojen suoja-aidoille osoitetaan avustusten myöntämisvaltuutta 300 000 euroa, jotka maa- ja metsätalousministeriö kohdentaa Maaseutuvirastolle edelleen jaettavaksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten käytettäväksi ilmoitusten mukaan. Makeran vuoden 2018 käyttösuunnitelmassa 12 000 000 euroon rajattu valtiontakausten myöntämisvaltuus osoitetaan Maaseutuvirastolle edelleen jaettavaksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten käytettäväksi ilmoitusten mukaan. (MMM maaseutuekonomisti Saara Meurasalo 0295 162 035)

 
Sivun alkuun