Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomi, Espanja ja Portugali tiivistävät yhteistyötä biotaloudessa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 4.10.2018 16.40
Tiedote 458/2018

Kolmen maan yhteinen julkilausuma yhteistyön tiivistämisestä biotaloudessa julkistettiin, kun pääministeri Juha Sipilä tapasi Espanjan pääministeri Pedro Sánchezin Madridissa torstaina 4. lokakuuta. Biotalousyhteistyön kehittäminen oli keskeisesti esillä myös, kun pääministeri Sipilä tapasi Portugalin pääministeri António Costan Lissabonissa 2. lokakuuta.

”Meidän on kunnioitettava planeettamme kestävyyden rajoja ja kehitettävä uusia tuotantotapoja, jotta voimme vastata ilmastonmuutoksen ja väestönkasvun globaaleihin haasteisiin”, pääministeri Juha Sipilä sanoi.

Suomi, Espanja ja Portugali katsovat, että biotaloutta kehittämällä voidaan saavuttaa asetettuja kansainvälisiä ilmasto- ja energiatavoitteita ja rakentaa tietä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Julkilausumassa todetaan, että biotalousyhteistyön lujittaminen pohjoisen ja eteläisen Euroopan välillä on tärkeää myös työllisyyden ja kilpailukyvyn edistämiseksi. Espanja, Portugali ja Suomi aikovat lisätä yhteistyötä etenkin sinisen biotalouden, kiertobiotalouden, ekosysteemipalvelujen sekä tutkimus- ja kehitystyön aloilla. 

”Aloitimme tapaamisemme Espanjan pääministeri Sánchezin kanssa keskustelemalla ajankohtaisista EU-asioista kuten muuttoliikkeestä sekä EU:n puolustusyhteistyön ja EMU:n kehittämisestä. Kerroin myös Suomen valmistautumisesta EU-puheenjohtajakauteen, joka alkaa heinäkuussa”, pääministeri Sipilä kertoi.

”Suomen ja Espanjan kannat ovat lähentyneet monissa keskeisissä EU-kysymyksissä, ja kumppanuutta on tärkeää tiivistää entisestään. Suhde Espanjaan on Suomelle tärkeä myös siitä syystä, että Espanja nousee EU:n neljänneksi suurimmaksi taloudeksi, kun Britannia jättää unionin”, pääministeri Sipilä totesi.

Lisäksi pääministerit Sipilä ja Sánchez keskustelivat pitkään tyttöjen ja naisten oikeuksista, ja sitoutuivat edistämään niitä sekä kansallisella että EU-tasolla.

Pääministeri Sipilän Portugalin ja Espanjan vierailut olivat alku pääministerin Suomen EU-puheenjohtajakautta pohjustavalle maakierrokselle.

Suomen, Portugalin ja Espanjan julistus biotalousyhteistyöstä 

Kuvia

Lisätietoja: erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia

 
Sivun alkuun