Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tasavallan presidentin esittely 12.8.2016

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 12.8.2016 11.59
Tiedote 324/2016

Luettelossa ovat presidentin tekemät julkiset päätökset.

EDUSKUNNAN VASTAUKSET

Tasavallan presidentti vahvisti 12.8.2016 seuraavat lait:

Laki ulkomaalaislain muuttamisesta, laki ulkomaalaisrekisteristä annetun lain muuttamisesta, laki hallinto-oikeuslain muuttamisesta, laki korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 6 §:n muuttamisesta, laki oikeusapulain muuttamisesta sekä laki säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain 31 §:n muuttamisesta (HE 32/2016 vp). Kansainvälistä suojelua koskevat asiat käsitellään tuomioistuimissa kiireellisinä. Valitusajat hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen kansainvälistä suojelua koskevissa valitusasioissa lyhenevät. Korkeimman hallinto-oikeuden valitusluvan myöntämisperusteita ulkomaalaisasioissa tarkistetaan. Hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden kokoonpanoja tarkistetaan. Ulkomaalaiselle annettavaa oikeusapua rajoitetaan turvapaikkapuhuttelussa. Oikeusapua antavien avustajien kelpoisuusvaatimuksia tarkistetaan. Kansainvälistä suojelua koskeville asioille voidaan jatkossa säätää kiinteät asiakohtaiset palkkiot valtioneuvoston asetuksella. Ulkomaalaisrekisteristä annettua lakia muutetaan ulkomaalaisasioiden käsittelyn tehostamiseksi ja sujuvoittamiseksi. Lait tulevat voimaan 1.9.2016. (OM lainsäädäntöneuvos Tuula Majuri 0295 150 280)

Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain muuttamisesta (HE 42/2016 vp). Vartijaksi, järjestyksenvalvojaksi ja turvasuojaajaksi hyväksymistä koskevia säännöksiä muutetaan siten, että hyväksymisviranomaisena voi hakijan kotikunnan poliisilaitoksen sijasta olla mikä tahansa poliisilaitos. Hyväksymisen voi myös peruuttaa mikä tahansa poliisilaitos. Myös vartijaksi, järjestyksenvalvojaksi ja turvasuojaajaksi hyväksymisen hakemista koskevia menettelysäännöksiä muutetaan. Hakemus jätetään poliisilaitokselle, mutta se voidaan panna vireille myös sähköisesti. Poliisilaitos voi kuitenkin erityisestä syystä velvoittaa hakijan saapumaan poliisilaitokselle henkilökohtaisesti. Lakiin tehdään myös eräitä lähinnä teknisinä pidettäviä muutoksia sekä vähäisiä asiasisältöä koskevia täsmennyksiä. Laki tulee voimaan 1.1.2017. (SM ylitarkastaja Sini Lahdenperä 0295 488 312)

Laki tilintarkastuslain muuttamisesta, laki osakeyhtiölain muuttamisesta, laki osuuskuntalain muuttamisesta, laki asunto-osakeyhtiölain muuttamisesta, laki avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 10 §:n muuttamisesta, laki säätiölain muuttamisesta, laki yhdistyslain 39 §:n muuttamisesta, laki asumisoikeusyhdistyksistä annetun lain 60 §:n muuttamisesta, laki vakuutusyhtiölain muuttamisesta, laki ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetun lain 39 a §:n muuttamisesta, laki vakuutuskassalain muuttamisesta, laki eläkesäätiölain muuttamisesta, laki maatalousyrittäjän eläkelain 128 ja 129 §:n muuttamisesta, laki merimieseläkelain 191 ja 194 §:n muuttamisesta, laki vakuutusyhdistyslain muuttamisesta, laki luottolaitostoiminnasta annetun lain 9 luvun 5 §:n ja 12 luvun 13 §:n muuttamisesta, laki liikepankeista ja muista osakeyhtiömuotoisista luottolaitoksista annetun lain 25 §:n muuttamisesta, laki sijoitusrahastolain 135 §:n muuttamisesta, laki sijoituspalvelulain 8 luvun 2 §:n ja 16 luvun 1 §:n muuttamisesta, laki vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 6 luvun 6 §:n ja 22 luvun 8 §:n muuttamisesta, laki Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta, laki Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevan eurooppalaisen asetuksen kansallisesta täytäntöönpanosta annetun lain 35 §:n muuttamisesta, laki yliopistolain 67 §:n muuttamisesta sekä laki Kansallisgalleriasta annetun lain 30 ja 31 §:n muuttamisesta (HE 70/2016 vp). Muutoksilla pannaan täytäntöön tilintarkastusta koskevaan direktiiviin tehdyt muutokset sekä asiaa koskeva asetus. Tilintarkastuslakiin lisätään säännökset muun muassa tilintarkastukseen liittyvistä lausumista ja lisätiedoista, riippumattomuudesta ja esteellisyydestä, asiakasrekisteristä ja tilintarkastuskansiosta, tilintarkastajan siirtymisestä tarkastetun yhteisön palvelukseen sekä uusista seuraamuksista. Lisäksi lakiin lisätään säännökset toimikausien enimmäiskestosta sekä mahdollisuudesta tarjota jäsenvaltio-option mukaisia arvonmääritys- ja veropalveluita. Osakeyhtiö- ja osuuskuntalakiin lisätään säännökset erityisestä tarkastusvaliokunnasta. Lait tulevat voimaan 19.8.2016. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto ryhtyy välittömästi valmistelemaan kirjanpitolain muutoksia oikean ja riittävän kuvan käsitteen yhdenmukaistamiseksi tilintarkastuslain säännösten kanssa. (TEM hallitussihteeri Paula Laine-Nordström 0295 047 110)

KANSAINVÄLISET ASIAT

Tasavallan presidentti päätti 12.8.2016 seuraavat kansainväliset asiat:

Tasavallan presidentti hyväksyi Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön (SopS 55 ja 56/2002) 124 artiklan muutoksen. (UM lainsäädäntöneuvos Kaija Suvanto 0295 351 159)

Tasavallan presidentti myönsi yrittäjä, kauppatieteen maisteri Lenita Toivakalle eron Suomen ja Venäjän hallitusten välisen taloudellisen yhteistyökomission puheenjohtajan tehtävästä ja määräsi hänen tilalleen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsen. (UM lainsäädäntöneuvos Kaija Suvanto 0295 351 159)

Tasavallan presidentti päätti Suomen osallistumisen EUNAVFOR Atalanta -operaatiossa lakkaavaksi 31.12.2016 mennessä. Suomi on osallistunut EU:n Somalian rannikolla toimivaan EUNAVFOR Atalanta -kriisinhallintaoperaatioon vuodesta 2008 lähtien enintään kymmenen sotilaan vahvuudella. Suomi on lisäksi asettanut operaatioon määräaikaisesti aluksen vuonna 2011 ja alussuojausosaston vuonna 2013. Tällä hetkellä operaation osallistuu kuusi suomalaista sotilasta. (UM lähetystöneuvos Leena Pylvänäinen 0295 351 323)

Tasavallan presidentti päätti Suomen osallistumisen UNMOGIP-operaatiossa lakkaavaksi 1.3.2017 mennessä. Suomi on osallistunut vuodesta 1961 alkaen YK:n UNMOGIP-operaatioon (United Nations Military Observer Group in India and Pakistan, UNMOGIP). Suomalaiset tarkkailijat ovat sijoittuneet operaation esikuntaan sekä tulitaukolinjan tuntumassa sijaitseviin kenttäasemiin. Tällä hetkellä operaatioon osallistuu kuusi suomalaista sotilastarkkailijaa. (UM lähetystöneuvos Leena Pylvänäinen 0295 351 323)

MUUTA

Tasavallan presidentti päätti 12.8.2016 seuraavat asiat:

Tasavallan presidentti päätti olla käyttämättä veto-oikeuttaan seuraavien maakuntalakien osalta: maakuntalaki Ahvenanmaan tupakkalain muuttamisesta, maakuntalaki sähkön tuotantotuesta annetun maakuntakuntalain muuttamisesta sekä maakuntalaki pyroteknisten tuotteiden vaatimustenmukaisuuden soveltamisesta Ahvenanmaalla. (OM lainsäädäntöneuvos Janina Groop-Bondestam 0295 150 334)

Ahvenanmaan maakuntapäivien suostumuksen hankkiminen seuraavan kansainvälisen sopimuksen voimaansaattamiseksi: hallituksen esitys eduskunnalle Korean tasavallan kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 106/2016 vp). (OM lainsäädäntöneuvos Janina Groop-Bondestam 0295 150 334)

NIMITYSASIAT

Tasavallan presidentti päätti 12.8.2016 seuraavat nimitysasiat:

Ankaran suurlähetystön päällikkö, ulkoasiainneuvos Nina Vaskunlahti New Delhissä olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.9.2016 lukien sekä ulkoasiainneuvos Arja Makkonen ulkoasiainministeriöstä käsin kiertävän suurlähettilään tehtävään 1.9.2016 lukien toimialueenaan Armenia. (UM lähetystöneuvos Jyri Järviaho 0295 351 449)

Laamanni Tatu Aki Tapani Leppänen korkeimman oikeuden oikeusneuvoksen virkaan 1.9.2016 lukien. (OM osastopäällikkö Kari Kiesiläinen 0295 150 138)

Määräaikainen hallintoneuvos Timo Tuomas Kuokkanen korkeimman hallinto-oikeuden määräaikaiseksi hallintoneuvokseksi ajalle 2.12.2016 − 31.12.2016. (OM osastopäällikkö Kari Kiesiläinen 0295 150 138)

Käräjätuomari Johanna Marketta Venemies-Hokkanen Etelä-Savon käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.9.2016 lukien. Määräaikainen käräjätuomari, julkinen oikeusavustaja Tanja Elisa Arpiainen Kymenlaakson käräjäoikeuden ensiksi täytettävään käräjätuomarin virkaan 1.9.2016 lukien ja määräaikainen käräjätuomari, viskaali Kimmo Tuomas Lähtinen Kymenlaakson käräjäoikeuden toiseksi täytettävään käräjätuomarin virkaan 1.9.2016 lukien. Määräaikainen hovioikeudenneuvos, vanhempi oikeussihteeri Caritha Beatrice Aspelin Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.9.2016 lukien. Käräjätuomari Suvi-Marja Kaarina Lahtinen Helsingin käräjäoikeuden ensiksi täytettävään käräjätuomarin virkaan 1.10.2016 lukien, määräaikainen käräjätuomari, viskaali Lauri Aleksi Länsman Helsingin käräjäoikeuden toiseksi täytettävään käräjätuomarin virkaan 1.9.2016 lukien ja määräaikainen käräjätuomari, viskaali Henrik Anssi Johannes Härkönen Helsingin käräjäoikeuden kolmanneksi täytettävään käräjätuomarin virkaan 1.9.2016 lukien. (OM hallitusneuvos Heikki Liljeroos 0295 150 428)

Hovioikeudenneuvos Ulla Maija Hakomäki Vaasan hovioikeuden ensiksi täytettävään hovioikeudenneuvoksen virkaan 1.9.2016 lukien, hovioikeudenneuvos Pasi Antero Vihla Vaasan hovioikeuden toiseksi täytettävään hovioikeudenneuvoksen virkaan 1.10.2016 lukien ja hovioikeudenneuvos Ulla-Maj Leppäkorpi Vaasan hovioikeuden kolmanneksi täytettävään hovioikeudenneuvoksen virkaan 1.10.2016 lukien. Hallinto-oikeustuomari Petri Erkki Olavi Forma Vaasan hallinto-oikeuden ensiksi täytettävään hallinto-oikeustuomarin virkaan 1.9.2016 lukien, määräaikainen hallinto-oikeustuomari, esittelijäneuvos Arto Elias Hietaniemi Vaasan hallinto-oikeuden toiseksi täytettävään hallinto-oikeustuomarin virkaan 1.10.2016 lukien ja hallinto-oikeustuomari Outi Kristiina Kerttula Vaasan hallinto-oikeuden kolmanneksi täytettävään hallinto-oikeustuomarin virkaan 1.10.2016 lukien. Markkinaoikeustuomari Markus Matias Mattila markkinaoikeuden markkinaoikeustuomarin virkaan 1.9.2016 lukien ja määräaikainen vakuutusoikeustuomari, asessori Helena Orvokki Karlsson vakuutusoikeuden vakuutusoikeustuomarin virkaan 1.9.2016 lukien. (OM hallitusneuvos Anne Hallavainio 0295 150 458)

Everstiluutnantti Aki Kalervo Alhon määrääminen puolustusasiamieheksi Valko-Venäjälle 13.8.2016 lukien asemapaikkana Moskova sekä majuri Jukka Lauri Viitaniemen määrääminen apulaispuolustusasiamieheksi Valko-Venäjälle 13.8.2016 lukien asemapaikkana Moskova. (PLM  neuvotteleva virkamies Aila Helenius 0295 140 432)

 
Sivun alkuun