Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston yleisistunto 13.7.2018

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 13.7.2018 11.13
Tiedote 350/2018

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset ja ratkaisuehdotukset tasavallan presidentille.

HALLITUKSEN ESITYKSET

Valtioneuvosto antoi 13.7.2018 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

Hallituksen esitys (HE 97/2018 vp) eduskunnalle laeiksi yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain ja lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 10 §:n muuttamisesta. Lakiin tehtäisiin Euroopan unionin yleisestä tietosuoja-asetuksesta, henkilötietolain kumoamisesta ja rikoslain muutoksesta johtuvat muutokset. Lisäksi yksityisyyden suojasta työelämässä annettuun lakiin ehdotetaan eräitä muita teknisluonteisia muutoksia. Esityksessä ehdotetaan myös rikoslain muutoksesta johtuvaa tarkistusta lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annettuun lakiin. (TEM erityisasiantuntija Johanna Ylitepsa 0295 064 207)

Hallituksen esitys (HE 98/2018 vp) eduskunnalle työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan henkilötietojen käsittelyä koskevan lainsäädännön muuttamiseksi. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annettua lakia, matkapalveluyhdistelmien tarjoajista annettua lakia, vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annettua lakia, vaatimustenmukaisuuden arviointipalvelujen pätevyyden toteamisesta annettua lakia, mittauslaitelakia, tilintarkastuslakia ja yrityspalvelujen asiakastietojärjestelmästä annettua lakia. Mainittuihin lakeihin tehtäisiin Euroopan unionin yleisestä tietosuoja-asetuksesta ja henkilötietojen suojaa koskevan kansallisen lainsäädännön muutoksista johtuvat välttämättömät muutokset. Muutokset ovat pääosin teknisluonteisia ja liittyvät suurelta osin viittauksiin henkilötietojen suojaa koskevaan lainsäädäntöön. Lisäksi esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annettua lakia siten, että laissa säädettäisiin poikkeuksesta tietosuoja-asetuksen sääntelyyn siltä osin kuin se koskee rekisteröidyn oikeutta tutustua hänestä kerättyihin tietoihin. (TEM erityisasiantuntija Johanna Ylitepsa 0295 064 207)

Hallituksen esitys (HE 99/2018 vp) eduskunnalle laeiksi lääkelain sekä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta. Lääkelakiin (395/1987) tehtäisiin useita apteekkitoiminnan sääntelyn joustavuuteen ja selkeyteen liittyviä muutoksia. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen mahdollisuuksia uusien apteekkien perustamiseen laajennettaisiin. Arvioitaessa apteekin perustamisen edellytyksiä voitaisiin tarve apteekkipalveluille ottaa nykyistä laajemmin huomioon lääkkeiden saatavuuden turvaamisen lisäksi. Lisäksi keskus voisi päättää apteekin perustamisesta sosiaali- tai terveydenhuollon toimintayksikön yhteyteen. Apteekkiluvan myöntämisprosessia selkeytettäisiin lisäämällä apteekkiluvan hakijan mahdolliset aiemmat rikostuomiot apteekkilupaa myönnettäessä huomioitaviin asioihin. Uuden ja luopuvan apteekkarin välisiä oikeuksia ja velvollisuuksia apteekkarin vaihdostilanteissa täsmennettäisiin. Sosiaalihuollon palveluasumisen yksiköllä olisi jatkossa oikeus ylläpitää rajattua yhteiskäyttöön tarkoitettua lääkevarastoa asukkaiden ennakoimattomia tai tilapäisiä lääkitystarpeita varten. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen lääketurvallisuuteen liittyviä toimivaltuuksia täsmennettäisiin. Lisäksi sääntelyä muutettaisiin vastaamaan Euroopan unionin lääkkeiden hyviä tuotantotapoja, lääkkeiden haittavaikutusten ilmoittamista ja tietosuojaa koskevaa sääntelyä. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta annetussa laissa (593/2009) vahvistettaisiin keskuksen oikeus periä maksuja suorittamistaan tarkastuksista. Säätämisjärjestysperusteluissa tarkastellaan maksujen valtiosääntöoikeudellista luonnetta. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.10.2018. (STM erityisasiantuntija Merituuli Mähkä 0295 163 575)
Tiedote

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 13.7.2018 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun valtioneuvoston asetuksen nimikkeen ja 1 §:n muuttamisesta. Asetusta muutetaan siten, että sen nimike vastaa lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain (48/1997) muutettua nimikettä koulumatkatukilaki. Lisäksi asetuksen 1 pykälää muutetaan siten, että viittaussäännös kohdistuu entisen lain nimikkeen asemesta koulumatkatukilakiin. Asetus tulee voimaan 1.8.2018. (OKM kulttuuriasiainneuvos Heidi Sulander 0295 330 298)

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 13.7.2018 seuraavat päätökset:

Päätös rajavalvonnan väliaikaisesta palauttamisesta sisärajoille 13.7.2018 klo 12.00 lukien 17.7.2018 klo 12.00 asti. Sisärajavalvonta palautetaan Helsingissä 16.7.2018 järjestettävän Yhdysvaltain presidentin ja Venäjän federaation presidentin tapaamisen järjestelyjen tukemiseksi. Sisärajavalvonta palautetaan rajanylityspaikoista sekä rajatarkastustehtävien jakamisesta niillä annetun valtioneuvoston asetuksen (901/2006) 6 ja 8 §:n mukaisten rajanylityspaikkojen lisäksi Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Norjan välisen rajan rajanylityspaikoille. Sisärajalla suoritettava rajavalvonta kohdennetaan pääasiassa rajatarkastuksin sisäisen turvallisuuden viranomaisten yhteisten uhka- ja riskiarvioiden perusteella valittuihin kohteisiin. (SM rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö Ilkka Laitinen 0295 412 002)
Tiedote

Päätös myöntää vientilupa Patria Land Systems Oy:lle. Vientiluvan perusteella yritys saa viedä Arabiemiirikuntiin seuraavat tuotteet: Patria AMV 8x8 ajoneuvon varaosat, takuuosat sekä ajoneuvon käytön, integrointityön ja ylläpidon teknologia ja tekniset julkaisut. Tuotteiden loppukäyttäjä on Arabiemiirikuntien puolustusvoimat. Vienti kattaa Patria Land Systems Oy:n elinkaaritukipalvelut loppukäyttäjälle aiemmin toimitettujen ajoneuvojen osalta. (PLM hallitusneuvos Tarja Jaakkola 0295 140 410)

Päätös myöntää vientilupa Nammo Lapua Oy:lle. Vientiluvan perusteella yritys saa viedä Yhdysvaltoihin Capstone Precision Group:lle ja Blac Hills Ammunition:lle luoteja (Bullet .338 AP529 189,4 g/ 300gr AP) 358 000 kappaletta. Tuotteiden loppukäyttäjä on Yhdysvaltain puolustusvoimat. (PLM erityisasiantuntija Riikka Pitkänen 0295 140 421)

Päätös määrätä ulkoasiainneuvos Ilkka Räisänen edustamaan Suomen valtiota Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtokunnan varajäsenenä 1.9.2018 lukien 31.8.2021 päättyvälle toimikaudelle. (VM finanssineuvos Pekka Morén 0295 530 290)

Valtioneuvosto lähetti eduskunnalle 13.7.2018 seuraavat Euroopan unionin säädösehdotuksia koskevat valtioneuvoston kirjelmät:

Valtioneuvoston kirjelmä (U 60/2018 vp) eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi perusoikeudet ja arvot- rahoitusohjelman perustamisesta vuosille 2021-2027 ja ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi oikeusalan rahoitusohjelman perustamisesta vuosille 2021-2027. Asetusehdotukset ovat osa Euroopan unionin monivuotisia rahoituskehyksiä vuosille 2021-2027. EU:n uuden rahoituskehyksen valmistelussa uudistetaan nykyisiä oikeus- ja sisäasioiden rahoitusohjelmia, joilla tuetaan unionia vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueena. Komissio ehdottaa sisäasioiden rahastoille yhteensä n. 18,49 miljardia euroa ja oikeuksia ja arvoja tukevalle rahastolle yhteensä noin 841 miljoonaa euroa vuoden 2018 kiintein hinnoin. Ehdotettu sisäasioiden rahoitus on yli kaksinkertainen edellisen rahoituskehyskauden (2014-2020) määrärahoihin verrattuna. Oikeusalan rahoitus säilyy jotakuinkin ennallaan. (OM neuvotteleva virkamies Heini Huotarinen 0295 150 127)

Valtioneuvoston kirjelmä (U 61/2018 vp) eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (valtionvelkakirjavakuudelliset arvopaperit). Komission esityksessä valtionvelkakirjavakuudellisten arvopapereiden kehittämiseksi pyritään poistamaan nykyiset sääntelyesteet, jotka haittaavat kyseisten arvopapereiden markkinalähtöistä kehittämistä. Ehdotus on osa komission pankki- ja pääomamarkkinaunionin loppuunsaattamiseen ja talous- ja rahaliiton syventämiseen tähtäävää työtä. Euroalueen jäsenmaat eivät jaa tuotteen riskejä eikä mahdollisia tappioita vaan ne jaetaan yksityisten sijoittajien kesken. Ehdotus pyrkii edistämään Euroopan rahoitusmarkkinoiden yhdentymistä ja monipuolistumista sekä vähentämään systeemisen kriisin riskiä auttamalla sijoittajia sijoittamaan hajautetusti euroalueen valtionvelkakirjalainoihin. Valtionvelkakirjavakuudellisten arvopapereiden markkinoita kehittämällä tavoitellaan pankkien ja valtioiden välisen kytköksen heikentämistä. (VM osastopäällikkö Leena Mörttinen 0295 530 021)

Valtioneuvoston kirjelmä (U 62/2018 vp) eduskunnalle komission ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä (valmisteverodirektiivi) ja siihen liittyvistä ehdotuksista neuvoston asetuksen muuttamisesta (hallinnollinen yhteistyö valmisteverotuksen alalla) sekä parlamentin ja neuvoston päätöksestä (tietokoneistaminen). Direktiiviehdotuksen tavoitteena on selkeyttää ja ajantasaistaa nykyistä valmisteverodirektiiviä ja huomioida mm. tullilainsäädännön puolella tapahtunut kehitys. Ehdotuksen tavoitteena on myös saada kulutukseen jo luovutettujen tuotteiden siirrot EU:ssa valmisteveron alaisten tuotteiden liikkumisen ja valvonnan tietokoneistetun järjestelmän (EMCS) piiriin, jota nykyisin sovelletaan vain verottamattomien tuotteiden siirtoihin. Ehdotus sisältää lisäksi eräitä muita luonteeltaan teknisiä muutoksia ja siinä huomioidaan Lissabonin sopimuksen mukaiset menettelyvaatimukset. Muilta osin säännökset jäisivät ennalleen. Selkeyden vuoksi ehdotetaan nykyisen direktiivin korvaamista uudella direktiivillä. Ehdotukset hallinnollista yhteistyötä koskevan asetuksen No 389/2012 muuttamisesta sekä ehdotus tietokoneistamista koskevasta päätöksestä liittyvät direktiiviehdotukseen. (VM hallitusneuvos Merja Sandell 0295 530 191)

Valtioneuvoston kirjelmä (U 63/2018 vp) eduskunnalle komission ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi alkoholin ja alkoholijuomien valmisteverojen rakenteiden yhdenmukaistamisesta annetun neuvoston direktiivin 92/83/ETY muuttamisesta (alkoholiveron rakennedirektiivin muuttaminen). Direktiiviehdotuksen tavoitteena on parantaa direktiivin toimivuutta vähentämällä sääntelystä aiheutuvia hallinnollisia rasitteita ja kustannuksia. Ehdotuksella vähennettäisiin erilaisten tulkintojen mahdollisuutta ja oikeudellista epävarmuutta. Tarkoituksena on, että sääntelykehyksen parantaminen hyödyttäisi yrityksiä, jäsenvaltioita ja kansalaisia. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioilla olisi mahdollisuus soveltaa alennettuja verokantoja myös pienten riippumattomien siiderinvalmistajien tuottamiin siidereihin. Lisäksi ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden tulisi pyynnöstä antaa pienille riippumattomille tuottajille näiden vuosituotantoa ja riippumattomuutta koskeva todistus. Miedon oluen alennetun verokannan kynnysarvo ehdotetaan nostettavaksi 2,8 prosentista 3,5 prosenttiin. Alkoholijuomien luokittelua ehdotetaan muutettavaksi siiderin määritelmän osalta siten, että siidereille määriteltäisiin oma alaluokka muiden käymisteitse valmistettujen juomien luokkaan ja kyse olisi yksinomaan omena- ja päärynämehupohjaisista juomista. Lisäksi denaturoidun alkoholin verovapautuksen tunnustamiseen liittyviä säännöksiä selkeytettäisiin. (VM hallitusneuvos Merja Sandell 0295 530 191)

Valtioneuvoston kirjelmä (U 64/2018 vp) eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi InvestEU-ohjelman perustamisesta (InvestEU-ohjelma). InvestEU-ohjelmalla yhdistettäisiin yhtenäiseksi investointiohjelmaksi kaikki nykyiset EU:n rahoitusinstrumentit. Rahoitusinstrumenteilla täydennetään EU:n avustusmuotoista rahoitusta erityisesti koheesiopolitiikassa sekä tutkimus- ja innovaatiorahoituksessa aktivoimalla hankkeisiin mukaan yksityistä pääomaa. Jäsenvaltioilla olisi lisäksi mahdollisuus kanavoida osa koheesiopolitiikan varoistaan InvestEU-ohjelman talousarviotakuuseen. EU:n rahoituksen tulee tapahtua mahdollisimman markkinaehtoisesti. Ehdotuksella luotaisiin EU-budjetista annettavan takauksen varassa toimiva InvestEU-takuurahasto, jolla olisi yhtenäinen hallintorakenne, sääntely ja yhtenäiset raportointivaatimukset. Lisäksi ehdotuksella luotaisiin uusi Euroopan investointineuvontakeskus ja InvestEU-portaali. (VM neuvotteleva virkamies Minna Aaltonen 0295 530 325)

Valtioneuvoston kirjelmä (U 65/2018 vp) eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi ’Erasmus’ unionin koulutus-, nuoriso- ja urheiluohjelman perustamisesta ja asetuksen nro 1288/2013 kumoamisesta, ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Luova Eurooppa -ohjelman perustamisesta ja ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston Euroopan solidaarisuusjoukkoja koskevan ohjelman perustamisesta sekä [Euroopan solidaarisuusjoukoista annetun asetuksen] ja asetuksen (EU) N:o 375/2014 kumoamisesta. Komission asetusehdotuksilla ehdotetaan perustettavaksi Euroopan unionin koulutus-, nuoriso- ja urheiluohjelma ”Erasmus” vuosille 2021-2027 (EU/2018/0191), Euroopan unionin Luova Eurooppa -ohjelma vuosille 2021-2027 (EU/2018/0190) sekä Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelma vuosille 2021-2027 (EU/2018/0440). Ohjelmat ovat tiiviissä yhteydessä toisiinsa, joten komission esitykset katetaan samassa valtioneuvoston U-kirjelmässä. Asetusehdotukset ja erityisesti niiden rahoituksen kokonaistasot ovat yhteydessä laajemmin monivuotisen rahoituskehyksen kokonaisuuteen. (OKM hallitusneuvos Satu Paasilehto 0295 330 240)

Valtioneuvoston kirjelmä (U 66/2018 vp) eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 768/2005, (EY) N:o 1967/2006, (EY) N:o 1005/2008 ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1139 muuttamisesta kalastuksenvalvonnan osalta (Kalastuksenvalvontaa koskevien asetusten muuttaminen). Ehdotuksella laajennettaisiin kaupallisten kalastajien ilmoitusvelvoitteita ja alusten liikkeiden seurantaa koskemaan myös kaikkein pienimpiä aluksia ja kaikki kirjallinen raportointi muutettaisiin sähköiseksi. Ehdotuksella myös poistettaisiin eräitä voimassa olevia poikkeuksia ja säädettäisiin, että kaikki saaliit on punnittava satamassa ennen kuljetusta rekisteröityjen punnitsijoiden toimesta. Lisäksi komissio ehdottaa lukuisia muita muutoksia, kuten suurimpien alusten kameravalvontaa ja moottoritehon jatkuvaa seurantaa. Vapaa-ajan kalastuksen osalta jäsenvaltiot velvoitettaisiin rekisteröimään kaikki vapaa-ajankalastajat ja keräämään tietoa heidän saaliistaan. (MMM kalatalousneuvos Risto Lampinen 0295 162 458)

Valtioneuvoston kirjelmä (U 67/2018 vp) eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 508/2014 kumoamisesta. Euroopan komissio antoi 12.6.2018 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta. Ehdotetulla rahastolla korvattaisiin nykyinen Euroopan meri- ja kalatalousrahasto ja se muodostaisi EU:n meri- ja kalastuspolitiikan rahoitusvälineen rahoituskehyskaudelle 2021-2027. (MMM neuvotteleva virkamies Timo Halonen 0295 162 411)

Valtioneuvoston kirjelmä (U 68/2018 vp) eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan laajuisen liikenneverkon toteuttamista edistävistä yhdenmukaistamistoimenpiteistä KOM (2018) 277 lopullinen. Asetusehdotus luo säännöt viranomaisten noudattamiin hallinnollisiin menettelyihin, jotka liittyvät yhteistä etua koskevien Euroopan laajuisen liikenneverkon (TEN-T) ydinverkkohankkeiden hyväksymiseen ja toteuttamiseen. Lupien myöntämismenettelyitä yhdenmukaistetaan ja jäsenvaltioiden tulee nimetä yksi toimivaltainen lupaviranomainen. Lisäksi lupahakemusten käsittelyajat tulee yhdenmukaistaa ja hallinnollista rasitusta keventää. Tavoitteena on yhtenäistää lupakäsittelyiden kesto ja toteutus, jotta TEN-T tavoitteet voitaisiin saavuttaa määräajassa eli ennen vuoden 2030 loppua. (LVM liikenneneuvos Lassi Hilska 0295 342 497)

Valtioneuvoston kirjelmä (U 69/2018 vp) eduskunnalle ehdotuksista Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Digitaalinen Eurooppa -ohjelman perustamisesta vuosiksi 2021-2027 ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi sisämarkkinoita, yritysten mukaan luettuna pienten ja keskisuurten yritysten, kilpailukykyä ja Euroopan tilastoja koskevan ohjelman perustamisesta ja asetusten (EU) N:o 99/2013, (EU) N:o 1287/2013, (EU) N:o 254/2014, (EU) N:o 258/2014, (EU) N:o 652/2014 ja (EU) 2017/826 kumoamisesta. Asetusehdotuksen mukaan uuden Digitaalinen Eurooppa -ohjelman tavoitteena on tukea eurooppalaista yhteiskuntaa ja taloutta digitaalisessa murroksessa, parantaa EU:n kansainvälistä kilpailukykyä sekä kehittää ja vahvistaa strategisia digitaalisia valmiuksia. Asetusehdotuksen mukaan uuden sisämarkkinaohjelman tavoitteena on välttää eri toimien ja ohjelmien päällekkäisyyksiä ja tiivistää yhteistyötä sisämarkkinoilla. Vastaavaa eri rahastoja (yritysten kilpailukyky, kuluttajansuoja, rahoituspalvelut, ja elintarvikeketju) yhdistävää ohjelmaa ei ole ollut aiemmin. (TEM kaupallinen neuvos Antti Eskola 0295 064 820)

Valtioneuvoston kirjelmä (U 70/2018 vp) eduskunnalle komission ehdotuksista (1) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelmasta ”Horisontti Eurooppa” ja sen osallistumista ja tulosten levittämistä koskevista säännöistä (2021-2027), (2) Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelman Horisontti Eurooppa (2021-2027) täytäntöönpanoa koskevasta erityisohjelmasta, (3) neuvoston asetukseksi tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelmaa ”Horisontti Eurooppa” täydentävästä Euroopan atomienergiayhteisön tutkimus- ja koulutusohjelman perustamisesta vuosiksi 2021- 2025, (4) neuvoston päätökseksi eurooppalaisen yhteisyrityksen perustamisesta ITERiä ja fuusioenergian kehittämistä varten sekä etujen myöntämisestä perustettavalle yhteisyritykselle tehdyn neuvoston päätöksen muuttamisesta sekä ehdotuksista laadittu muistio, ja 5) komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Unionin avaruusohjelman ja Euroopan unionin avaruusohjelmaviraston perustamisesta sekä asetusten (EU) Nro 912/2010, (EU) Nro 1285/2013, (EU) Nro 377/2014 ja päätöksen 541/2015/EU kumoamisesta. Tutkimusta ja innovointia sekä avaruusohjelmaa koskevat asetus- ja päätösehdotukset täydentävät komission lainsäädäntöehdotuksia vuosia 2021-2027 koskevan monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamisesta. Ohjelmien tavoitteena on säilyttää EU globaalin tutkimuksen ja innovoinnin eturintamassa, tukea työpaikkojen ja kasvun luomista, hakea ratkaisuja suurimpiin yhteiskunnallisiin haasteisiin sekä parantaa ihmisten elämää. (TEM neuvotteleva virkamies Mika Pikkarainen 0295 063 622)

Valtioneuvoston kirjelmä (U 71/2018 vp) eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) 469/2009 lääkkeiden lisäsuojatodistuksesta muuttamisesta (lisäsuojatodistuksia koskeva valmistuspoikkeus). Ehdotetulla valmistusta koskevalla poikkeuksella annettaisiin geneeristen tai biosimilaarien lääkkeiden valmistajille mahdollisuus valmistaa EU:ssa lisäsuojatodistuksen voimassa olosta huolimatta lisäsuojatodistuksella suojattua lääkettä viedäkseen lääkettä kolmanteen maahan, jossa lisäsuojatodistus ei ole voimassa tai jossa lisäsuojatodistus on päättynyt. (TEM hallitussihteeri Paula Laine-Nordström 0295 047 110)

Valtioneuvoston kirjelmä (U 72/2018 vp) eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (kertakäyttömuovidirektiivi). Ehdotuksen tavoitteena on ehkäistä ja vähentää tiettyjen muovituotteiden vaikutuksia ympäristölle ja erityisesti vesiympäristölle sekä edistää siirtymistä kiertotalouteen. Direktiiviehdotus edistää myös YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toimeenpanoa erityisesti kestävän kulutuksen ja tuotannon tavoitteiden sekä merten suojelun osalta. (YM neuvotteleva virkamies Taina Nikula 0295 250 202)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 13.7.2018 seuraavat nimitysasiat:

Ulkoasiainneuvos Pilvi-Sisko Vierros-Villeneuve ulkoministeriön Eurooppa-osaston osastopäällikön tehtävään 1.8.2018-31.8.2022. (UM lähetystöneuvos Jyri Järviaho 0295 351 449)

Konkurssiasiamies, oikeustieteen lisensiaatti Helena Kontkanen konkurssiasiamiehen virkaan 1.8.2018 lukien viiden vuoden määräajaksi. (OM hallitusneuvos Kari Liede 0295 150 210)
Tiedote

Oikeustieteen maisteri Heidi Kankainen sisäministeriön neuvottelevan virkamiehen määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.8.2018 - 31.8.2021, kuitenkin enintään viran vakinaisen haltijan virkavapauden ajaksi. (SM johtava asiantuntija Tuija Saari 0295 488 566)

Yhteiskuntatieteiden maisteri, ylijohtaja Janne Kuusela puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston osastopäällikön määräaikaiseen virkasuhteeseen 28.5.2019-27.5.2020, kuitenkin enintään viran vakinaisen haltijan virkavapauden ajaksi. Lisäksi myönnetään Kuuselalle vastaavaksi ajaksi virkavapautta hänen neuvottelevan virkamiehen virastaan. (PLM neuvotteleva virkamies Antti Korkala 0295 140 435)

Yleisesikuntaupseeri Lauri Puranen puolustusministeriön ohjelmajohtajan määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.1.2019-31.12.2021. (PLM neuvotteleva virkamies Antti Korkala 0295 140 435)

Oikeustieteen maisteri, valtiotieteen maisteri Outi Äyräs-Blumberg sosiaali- ja terveysministeriön hallitussihteerin virkaan 13.8.2018 lukien. (STM vanhempi hallitussihteeri Arita Kaario 0295 163 522)

VALTIONEUVOSTON RATKAISUEHDOTUKSET TASAVALLAN PRESIDENTILLE

 

EDUSKUNNAN VASTAUKSET

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti vahvistaisi seuraavat lait:

Laki arvonlisäverolain muuttamisesta ja laki Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annetun lain muuttamisesta (HE 82/2018 vp). Lakeihin tehdään rajat ylittävää sähköistä kuluttajakauppaa koskevan neuvoston direktiivin edellyttämät muutokset. EU:n sisäisessä rajat ylittävässä radio- ja televisiolähetyspalvelujen, sähköisten palvelujen ja telepalvelujen myynnissä otetaan käyttöön yrityksille valinnainen 10 000 euron raja-arvo. Jos myynti ei ylitä raja-arvoa, verotuspaikka säilyy myyjän sijoittautumisjäsenvaltiossa. Yhteisöön sijoittautumattomille mutta johonkin jäsenvaltioon rekisteröityneille myyjille annetaan oikeus käyttää yhteisöön sijoittautumattomien verovelvollisten sähköisten palvelujen erityisjärjestelmää. Lisäksi sähköisten palvelujen erityisjärjestelmien piiriin kuuluviin myynteihin sovelletaan tunnistamisjäsenvaltion laskutussäännöksiä. Lait tulevat voimaan 1.1.2019. (VM hallitusneuvos Tommi Parkkola 0295 530 344)

Laki autoverolain muuttamisesta ja laki ajoneuvoverolain 10 §:n ja liitteen muuttamisesta (HE 74/2018 vp). Uutta autoverotaulukkoa sovelletaan autoihin, joiden CO2-päästötieto on mitattu WLTP-menetelmällä ja jotka rekisteröidään tai otetaan käyttöön 1.9.2018 tai sen jälkeen. Auton verotuksessa sovelletaan WLTP-mittaustavan mukaista päästöarvoa. Uusi autoverotaulukko ja pakettiautojen veroprosentista tehtävää vähennystä osoittava verotaulukko WLTP-menetelmällä (Worldwide Harmonized Light Vehicles Test Procedure) mitatuille autoille tulevat voimaan 1.9.2018. Muihin kuin WLTP-menetelmällä mitattuihin autoihin sovelletaan jatkossakin nykyisiä autoverotaulukoita. WLTP-menetelmällä mitatun auton verotuksessa voidaan verovelvollisen vaatimuksesta soveltaa nykyistä autoverotaulukkoa uuden autoverotaulukon sijasta, jos kyseinen auto on tilattu ennen 1.9.2018 ja se on rekisteröity tai otettu käyttöön 1.9.2018 tai sen jälkeen. Tällöin auton verotuksessa sovelletaan autolle ilmoitettua NEDC-menetelmän mukaisesti mitattua tai takaisinlaskettua päästöarvoa. Verovelvollisen tai verossa vastuussa olevan on esitettävä vaatimus nykyisen autoverotaulukon soveltamisesta autoveroilmoituksella. Uusi ajoneuvoverotaulukko WLTP-menetelmällä mitatuille autoille tulee voimaan 1.1.2019. Taulukko koskee 1.1.2020 sekä sen jälkeisiä veropäiviä, ja sitä sovelletaan kaikkiin autoihin, joiden CO2-päästötieto on mitattu WLTP-menetelmällä. Muihin kuin WLTP-menetelmällä mitattuihin autoihin sovelletaan jatkossakin nykyisiä ajoneuvoverotaulukoita. Uusien verotaulukoiden voimaantuloon asti autot verotetaan nykyisten verotaulukoiden mukaan niidenkin autojen osalta, joilla on uuden WLTP-menetelmän mukainen mittaustulos. Tällöin verotuksessa sovelletaan verovelvollisen eduksi niin sanottua takaisinlaskettua arvoa. Laki autoverolain muuttamisesta tulee voimaan 1.9.2018 ja laki ajoneuvoverolain 10 §:n ja liitteen muuttamisesta tulee voimaan 1.1.2019. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää, että valtiovarainministeriö seuraa verotaulukoihin tehtävien muutosten vaikutuksia ja esittää eduskunnalle asiantuntijaselvityksen muutosten vaikutuksista verotuksen tasoon autojen eri CO2-päästötasoilla vuoden 2018 loppuun mennessä. Jos selvitys antaa aihetta korjaaviin lainsäädäntötoimenpiteisiin, ministeriön tulee valmistella tarvittavat hallituksen esitykset viivytyksettä ja saattaa ne eduskunnan käsiteltäviksi. (VM hallitusneuvos Merja Sandell 0295 530 191)
Tiedote

Laki ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamisesta, laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja laki yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain muuttamisesta (HE 57/2018 vp). Ammatillisesta koulutuksesta annettua laki muuttuu siten, että opetus- ja kulttuuriministeriölle annettua valtuutusta asetuksella säätää ammatillisen tutkinnon perusteisiin sisältyvistä osaamisaloista laajennetaan sikäli, kun se on tarpeellista johtuen osaamisalaan kohdistuvista muista säännöksistä, sopimuksista tai osaamisalaan kohdistuvista turvallisuusvaatimuksista. Opiskeluoikeuden peruuttamista opiskelijan terveydentilaan ja toimintakykyyn liittyvistä syistä koskevia säännöksiä täsmennetään siten, että säännöksiä voidaan soveltaa paitsi kokonaiseen tutkintoon, myös tutkintoon kuuluvaan osaamisalaan. Järjestämisluvan myöntämistä koskevaa säännöstä täsmennetään siten, että ammatillisen koulutuksen järjestämisluvasta voidaan poissulkea koulutuksen järjestäjän oikeus myöntää tutkintoja ja antaa koulutusta tiettyyn tutkintoon sisältyvällä osaamisalalla tai osaamisaloilla. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia muutetaan täsmentämällä sitä siten, että harkinnanvaraisen korotuksen myöntäminen on mahdollista myös varainhoitovuoden aikana. Lisäksi tehdään tarpeelliset täsmennykset koskien mahdollisen lisätalousarvion mukaisen rahoituksen jakamista. Yksityisistä turvallisuuspalveluista annettuun lakiin tehdään ammatillisesta koulutuksesta annetusta laista ja ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteesta annetusta asetuksesta johtuvat tekniset muutokset. Lait tulevat voimaan 1.8.2018. (OKM opetusneuvos Seija Rasku 0295 330 270)

Varhaiskasvatuslaki, laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta, laki perusopetuslain muuttamisesta, laki yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain muuttamisesta ja laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta (HE 40/2018 vp). Varhaiskasvatuslaissa säädetään henkilökunnan kelpoisuuksista, henkilöstön mitoituksesta ja tietojen käsittelystä ja salassapidosta. Laissa säädetään koulutukseen perustuvista tehtävänimikkeistä ja otetaan huomioon ammatillisessa koulutuksessa tapahtuneet muutokset. Lailla perustetaan uusi varhaiskasvatuksen tietovaranto, jonka tarkoituksena on parantaa varhaiskasvatustietojen yhdenmukaisuutta ja luotettavuutta ja mahdollistaa varhaiskasvatustietojen turvallinen, tehokas ja keskitetty sähköinen kokoaminen, käsittely ja luovuttaminen lapsen huoltajien ja tietoja tarvitsevien eri viranomaisten käytettäväksi. Päiväkodin johdon kelpoisuuksia ja henkilöstörakennetta koskevia säännöksiä muutetaan nykyisestä kasvattamalla korkeakoulutetun henkilöstön määrää. Mainittuja muutoksia aletaan soveltaa 1.1.2030 lukien. Ministeriö seuraa kelpoisuusehdot täyttävän henkilöstön koulutusmäärien riittävyyttä ja alueellisen saatavuuden kehittymistä tarpeellisia selvityksiä teettämällä ja ryhtyy tarvittaessa lainsäädäntö- ja muihin toimenpiteisiin ennen vuotta 2030. Lait tulevat voimaan 1.9.2018. Eduskunnan vastaukseen liittyy seitsemän lausumaa. (OKM hallitusneuvos Anne-Marie Brisson 0295 330 079)

Laki opintotukilain 4 ja 5 a §:n muuttamisesta, laki lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta, laki työttömyysturvalain 2 luvun 10 §:n muuttamisesta ja laki opintotuen muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 1 §:n muuttamisesta (HE 58/2018 vp). Opintotukilaki ja lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annettu laki muuttuvat siten, että opintotukeen ja koulumatkatukeen oikeuttaviksi opinnoiksi katsotaan perusopetuslaissa säädetyn oppivelvollisuusiän ylittäneille järjestetty perusopetus. Kyseinen opiskelu katsotaan päätoimiseksi, jos opintojen laajuus on vähintään 22 kurssia lukuvuodessa. Työttömyysturvalakiin tehdään lisäksi opintotukea koskevan lainsäädännön muutoksista johtuva muutos päätoimisen opiskelun määritelmään. Lait tulevat voimaan 1.8.2018. (OKM kulttuuriasiainneuvos Heidi Sulander 0295 330 298)

Laki lainajyvästöistä ja siemenrahastoista annetun lain kumoamisesta (HE 75/2018 vp). Lainajyvästöt ja siemenrahastot eivät enää nykyisin toimi kyseisen lain mukaisessa tarkoituksessa ja lisäksi lain kumoaminen poistaa tarpeetonta sääntelyä. Lisäksi laissa säädetään siitä, että lainajyvästöjen ja siemenrahastojen tulee kahden vuoden kuluessa tämän lain voimaantulosta tehdä selvitys niiden omaisuudesta, varoista ja veloista sekä luovuttaa omaisuus ja varat velkojen maksamisen jälkeen maataloutta edistävään toimintaan ja ilmoittaa toimenpiteiden suorittamisesta maa- ja metsätalousministeriölle mainitussa määräajassa. Jos toimenpiteitä ei toteuteta säädetyssä määräajassa, siirtyvät lainajyvästöjen ja siemenrahastojen omaisuus, varat ja velat kunnalle tai manttaalikunnalle. Kunnan ja manttaalikunnan tulee käyttää omaisuus ja varat maataloutta edistävään toimintaan alueellaan. Laki tulee voimaan 1.1.2019. (MMM vanhempi hallitussihteeri Jukka Mirvo 0295 162 468)

Laki metsästyslain muuttamisesta (HE 83/2018 vp). Naakka lisätään metsästyslain rauhoittamattomien lintujen luetteloon. Lailla rajoitetaan naakkakannan kasvusta johtuvia vahinkoja ja haittoja. Rauhoituksen purkaminen mahdollistaa naakkojen aiheuttamien vahinkojen torjunnan nykyistä tehokkaammin, sillä naakan pyydystämiseen tai tappamiseen ei enää tarvita poikkeuslupaa rauhoitusajan ulkopuolella. Lain vaikutukset kohdistuvat erityisesti haja-asutusalueille ja maaseudulle. Naakkojen aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi ei enää makseta avustusta. Avustusta on maksettu vuosina 2012-2016 yhteensä 412 302 euroa. Laki tulee voimaan 1.8.2018. (MMM vanhempi hallitussihteeri Teemu Nikula 0295 162 055)

Laki Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi, laki aluevalvontalain muuttamisesta, laki alusliikennepalvelulain muuttamisesta, laki alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain muuttamisesta, laki laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetun lain 32 §:n muuttamisesta, laki liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta, laki luotsauslain muuttamisesta, laki merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta, laki meripelastuslain muuttamisesta, laki rautatielain muuttamisesta ja laki turvallisuustutkintalain 16 §:n muuttamisesta (HE 34/2018 vp). Valtioneuvosto oikeutetaan luovuttamaan Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden hallinnassa oleva omaisuus ja toiminta perustettavalle osakeyhtiölle. Yhtiön toimialana on meri-, rautatie- ja tieliikenteenohjaus ja -hallinta sekä siihen liittyvä tiedon keruu, hallinta ja hyödyntäminen. Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluissa työskentelevä henkilöstö siirtyy osakeyhtiön palvelukseen. Yhtiöittämisen johdosta tehdään tarpeelliset muutokset muihin lakeihin. Lait tulevat voimaan 1.1.2019. (LVM yksikön johtaja Maija-Liisa Ahokas 0295 342 390)
Tiedote

Laki liikenteen palveluista annetun lain II osan 3 luvun 1 §:n muuttamisesta (HE 90/2018 vp). Lakia muutetaan siten, ettei kuljettaja tarvitse taksinkuljettajan ajolupaa koti- tai matkailupalveluyritysten osana palvelukokonaisuuttaan tarjoamissa kuljetuksissa. Laki tulee voimaan 13.7.2018. (LVM neuvotteleva virkamies Elina Immonen 0295 342 668)
Tiedote

Yksityistielaki, laki kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta, laki maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta, laki kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain 16 ja 17 §:n muuttamisesta, laki ulkoilulain muuttamisesta, laki vesistöhankkeiden johdosta suoritettavista tilusjärjestelyistä annetun lain 3 ja 11 §:n muuttamisesta, laki ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 12 §:n muuttamisesta, laki yhteismetsälain 39 §:n muuttamisesta, laki kaivoslain 87 §:n muuttamisesta ja laki valtion metsätalousosakeyhtiöstä annetun lain 4 §:n muuttamisesta (HE 147/2017 vp; HE 11/2018 vp). Uuden yksityistielain mukaan kuntien tielautakuntia koskevista säännöksistä luovutaan, ja niille aiemmin kuuluneet tehtävät siirretään muille viranomaisille. Lait tulevat voimaan 1.1.2019. (LVM hallitussihteeri Eeva Ovaska 0295 342 354)

Laki maantielain muuttamisesta ja laki ratalain muuttamisesta (HE 45/2018 vp). Maantielain muutoksilla varmistetaan tienpidon laatu ja parannetaan laadun valvontaa. Lisäksi luodaan puitteet valtakunnalliselle, kaikki liikennemuodot kattavalle liikennejärjestelmäsuunnittelulle. Maantielain uusi nimi on laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä. Ratalakiin tehdään eräitä maantielain muutoksiin liittyviä muutoksia. Lait tulevat voimaan 1.8.2018. (LVM hallitussihteeri Eeva Ovaska 0295 342 354)
Tiedote

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti hyväksyisi alusten aiheuttaman MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteeseen tehdyt muutokset ja vahvistaisi lain MARPOL-yleissopimuksen VI liitteeseen tehdyistä muutoksista sekä lain merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta (HE 42/2018 vp). Alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan (SopS 51/1983) VI liitteeseen Kansainvälisen merenkulkujärjestön merellisen ympäristön suojelukomitean Lontoossa 22.4.2016 tehdyllä päätöksellä MEPC.271(69) ja 7.7.2017 tehdyllä päätöksellä MEPC.286(71) hyväksyttyjen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut. Merenkulun ympäristönsuojelulakia muutetaan yleissopimuksen liitteisiin tehtyjen muutosten edellyttämällä tavalla. Mainituilla päätöslauselmilla tehdyt muutokset liittyvät lähinnä alusten dieselmoottoreiden typen oksidipäästöjen vähentämiseen. Lakien voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. (LVM hallitussihteeri Eeva Ovaska 0295 342 354)

KANSAINVÄLISET ASIAT

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat kansainväliset asiat:

Kehityspolitiikan neuvonantaja Satu Lassilan valtuuttaminen toimimaan Suomen edustajana Italiassa Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestössä 1.8.2018 lukien. (UM lähetystöneuvos Jyri Järviaho 0295 351 449)

Ylijohtaja Terhi Järvikareen tai hänen estyneenä ollessaan hallitusneuvos Antero Toivaisen valtuuttaminen allekirjoittamaan Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehty pöytäkirja. Pöytäkirja on sovittu allekirjoitettavaksi Helsingissä 29.8.2018. (VM neuvotteleva virkamies Anders Colliander 0295 530 289)

Veroasioissa annettavaa keskinäistä virka-apua koskevan yleissopimuksen (SopS 20 ja 21/1995, muut. 39 ja 40/2011) 28 artiklan 6 kohdan mukaisen ilmoituksen antaminen. (VM neuvotteleva virkamies Anders Colliander 0295 530 289)
Uutinen

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat nimitysasiat:

Ulkoministeriöstä käsin kiertävän suurlähettilään, ulkoasiainneuvos Marja Liivalan valtuuttaminen toimimaan myös Uzbekistanissa. (UM lähetystöneuvos Jyri Järviaho 0295 351 449)

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviainen valtakunnansyyttäjän virkaan 1.8.2018 lukien. (OM apulaisosastopäällikkö Aarne Kinnunen 0295 150 580)
Tiedote

Majuri Marko Eklundin määrääminen puolustusasiamieheksi Kazakstaniin, Tadzhikistaniin ja Kirgisiaan sekä apulaispuolustusasiamieheksi Venäjälle ja Valko-Venäjälle 1.8.2018 lukien asemapaikkana Moskova. (PLM neuvotteleva virkamies Aila Helenius 0295 140 432)

 
Sivun alkuun