Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston yleisistunto 29.6.2016

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 29.6.2016 14.05
Tiedote 296/2016

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset ja ratkaisuehdotukset tasavallan presidentille.

HALLITUKSEN ESITYKSET

Valtioneuvosto antoi 29.6.2016 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

Hallituksen esitys (HE 109/2016 vp) eduskunnalle laiksi eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Lailla annettaisiin täydentävät kansalliset säännökset mainittua menettelyä koskevaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen. Toimivalta turvaamismääräyksen antamiseen keskitettäisiin Helsingin käräjäoikeuteen. Ulosottomies vastaisi turvaamismääräyksen täytäntöönpanosta, jos turvaamisen kohteena oleva pankkitili sijaitsisi Suomessa. Täytäntöönpanossa tarvittavat asiakirjat voitaisiin Suomessa toimittaa myös Valtakunnanvoudinvirastolle, joka toimittaisi asiakirjat edelleen ulosottomiehelle. Asetuksen mukainen menettely muistuttaisi Suomessa mahdollisimman pitkälti oikeudenkäymiskaaren mukaisia turvaamistoimia ja niiden täytäntöönpanoa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 18.1.2017. (OM lainsäädäntöjohtaja Lena Andersson 0295 150 244)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 110/2016 vp) eduskunnalle laeiksi arvonlisäverolain ja verotusmenettelystä annetun lain 15 c §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi arvonlisäverolakia ja verotusmenettelystä annettua lakia. Arvonlisäverolakiin tehtäisiin neuvoston täytäntöönpanoasetuksen edellyttämät muutokset kiinteistön määritelmän osalta. Käyttöön otettaisiin uusi täytäntöönpanoasetuksen mukainen kiinteistön määrittely. Muutokset vaikuttaisivat kiinteistön luovutusten verovapauden ja rakentamispalvelujen oman käytön verotuksen soveltamisalan laajuuteen, kiinteistöinvestointien tarkistusjärjestelmään sekä kiinteistöön kohdistuvien palvelujen verotuspaikkaan. Arvonlisäverolakiin tehtäisiin lisäksi eräitä muita muutoksia. Verotusmenettelystä annetun lain 15 c §:ään tehtäisiin arvonlisäverolain muuttamisesta aiheutuva tarkistus. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2017. (VM neuvotteleva virkamies Risto Sakki 0295 530 294)

Hallituksen esitys (HE 111/2016 vp) eduskunnalle nuorisolaiksi. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi nuorisolaki. Lailla edistettäisiin nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia toimia yhteiskunnassa. Lailla tuettaisiin nuorten kasvua, itsenäistymistä, yhteisöllisyyttä sekä niissä tarvittavien tietojen ja taitojen oppimista. Lisäksi tuettaisiin nuorten harrastamista ja toimintaan kansalaisyhteiskunnassa. Lain tavoitteena olisi parantaa nuorten yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja oikeuksien toteutumista sekä nuorten kasvu- ja elinoloja. Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaisi nuorisotyön ja -politiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä sekä yleisten edellytysten luomisesta valtionhallinnossa. Ministeriön yhteydessä toimisivat valtion nuorisoneuvosto ja arviointi- ja avustustoimikunta. Nuorisotyö ja -politiikka kuuluisivat kunnan tehtäviin. Toteuttaessaan lain tavoitteita kunta voisi ottaa paikalliset olosuhteet huomioon luodessaan edellytyksiä paikalliselle nuorisotyölle ja -politiikalle. Esityksessä säädettäisiin valtakunnallisen nuorisoalan järjestön valtioapukelpoisuudesta, valtionavustuksen saamisen ehdoista sekä valtionapukelpoisuuden peruuttamisesta. Lisäksi säädettäisiin valtionavustuksen myöntämisen ehdoista valtakunnallisille nuorisoalan osaamiskeskuksille, nuorten työpajatoiminnalle ja nuorisokeskuksille. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2017. (OKM johtaja Georg Henrik Wrede 0295 330 345)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 112/2016 vp) eduskunnalle laiksi kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamisesta sekä laeiksi varastetuista tai laittomasti maastaviedyistä kulttuuriesineistä tehdyn Unidroit´n yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä ja yleissopimuksen soveltamisesta annetun lain 8 ja 9 §:n ja Kansallisgalleriasta annetun lain 18 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamiseksi. Esityksen mukaan laissa määriteltyjä kansalliseen kulttuuriperintöön kuuluvia esineitä ei saisi viedä maasta ilman maastavientilupaa. Lailla kumottaisiin voimassa oleva laki kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamisesta. Esityksessä ehdotetaan lisäksi muutettavaksi varastetuista tai laittomasti maastaviedyistä kulttuuriesineistä tehdyn Unidroit´n yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä ja yleissopimuksen soveltamisesta annettua lakia siten, että jatkossa keskusviranomaisena toimisi oikeusministeriön asemesta opetus- ja kulttuuriministeriö. Kansallisgalleriasta annettuun lakiin ehdotetaan tehtäväksi teknisluontoinen muutos. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2017. (OKM hallitusneuvos Merja Leinonen 0295 330 191)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 113/2016 vp) eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksen tavoitteena on kannustaa työn nopeaan vastaanottamiseen, lyhentää työttömyysjaksoja, alentaa rakenteellista työttömyyttä ja säästää julkisia voimavaroja. Esityksessä ehdotetaan lyhennettäväksi työttömyyspäivärahan kestoa, pidennettäväksi omavastuuaikaa, lakkautettavaksi pitkän työuran jälkeen 90 päivältä maksettava korotusosa ja korotettu ansio-osa sekä alennettavaksi työllistymistä edistävien toimenpiteiden ajalta maksettavan korotetun ansio-osan määrää. Esitys liittyy valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2017. (STM hallitusneuvos Esko Salo 0295 163 422)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 114/2016 vp) eduskunnalle laeiksi työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain, Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 §:n sekä yrittäjän eläkelain 152 §:n muuttamisesta. Esityksellä laajennettaisiin työsuojeluviranomaisen oikeutta saada salassa pidettävää tietoa viranomaisilta ja muilta julkista tehtävää hoitavilta, kun työsuojeluviranomainen suorittaa harmaan talouden torjuntaan liittyviä valvontatehtäviään. Vastaavasti laajennettaisiin työsuojeluviranomaisen oikeutta luovuttaa salassa pidettävää tietoa. Lisäksi työsuojeluviranomaisten keskinäinen salassa pidettävän tiedon vaihto tulisi mahdolliseksi kaikissa valvontatehtävissä. Esityksellä työsuojeluviranomainen saisi myös oikeuden saada Harmaan talouden selvitysyksikön tuottamia velvoitteidenhoitoselvityksiä. Esityksessä ehdotetaan myös muita muutoksia työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettuun lakiin. Esityksellä annettaisiin nykyistä useammalle taholle oikeus tehdä muistutus, jos työsuojelutarkastuksessa ei ole toimittu kyseisen lain mukaisesti. Lisäksi työsuojelutarkastaja voisi antaa työnantajalle kehotuksen nykyistä useammissa asioissa. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2017 aikana. (STM hallitussihteeri Anne Vänskä 0295 163 507)
Tiedote

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 29.6.2016 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus puolustusvoimien sotilaspuvuista ja virkapuvuista annetun asetuksen kumoamisesta. Asetus (136/1997) kumotaan, koska siinä oleva sääntely on sisällöltään siirretty vuonna 2008 voimaan tulleeseen puolustusvoimista annettuun lakiin (551/2007). Asetus tulee voimaan 15.7.2016. (PLM hallitussihteeri Kosti Honkanen 0295 140 607)

Valtioneuvoston asetus puolustusvoimista annetun valtioneuvoston asetuksen 15 §:n muuttamisesta. Puolustusvoimauudistuksessa puolustusvoimiin perustettiin Puolustusvoimien logistiikkalaitos, joka aloitti toimintansa vuonna 2015. Puolustusvoimien logistiikkalaitoksella ei ole oikeutta nimittää 15 §:n mukaan määräaikaisen reserviupseerin ja opistoupseerin virkaan, vaikka laitos on kooltaan merkittävä ja käyttää muuten suoraan lakiin perustuvaa itsenäistä toimivaltaa. Antamalla logistiikkalaitokselle toimivalta hoitaa itsenäisesti mainitut virkanimitykset yksinkertaistettaisiin nimittämismenettelyä määräaikaisen reserviupseerin ja opistoupseerin virkaan. Lisäksi asetuksella on vaikutuksia virkavapaudesta päättämiseen, määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittämiseen sekä 23 §:ssä säädettyyn palvelussuhteen päättymisestä annettavan todistuksen antamistoimivaltaan. Asetus tulee voimaan 15.7.2016. (PLM hallitussihteeri Kosti Honkanen 0295 140 607)

Valtioneuvoston asetus ammatilliseen aikuiskoulutukseen liittyvästä henkilökohtaistamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetuksella kumotaan voimassa olevasta asetuksesta säännöksiä, joissa olevista asioista säädetään jatkossa lain tasolla. Samalla eräistä asetuksen sanamuotoja täsmennetään. Asetus tulee voimaan 1.8.2016. (OKM hallitusneuvos Virpi Korhonen 0295 330 391)

Valtioneuvoston asetus maa- ja metsätalousministeriöstä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetuksen 3, 4 ja 6 §:ää muutetaan sen johdosta, että maa- ja metsätalousministeriön organisaatio uudistuu syyskuun alusta. Maa- ja metsätalousministeriön nykyinen hallinto- ja suunnitteluosasto lakkautetaan, ja sen tilalle perustetaan uuden tyyppisinä organisatorisina yksikköinä kaksi suoraan kansliapäällikön alaisuudessa olevaa toimialaa. Toimialat ovat tieto- ja tutkimustoimiala sekä hallinto- ja kehittämistoimiala. Toimialoilla on kummallakin kaksi erillistä yksikköä. Tieto- ja tutkimustoimialalla on tietoyksikkö sekä tutkimusyksikkö ja hallinto- ja kehittämistoimialalla hallinto- ja viestintäyksikkö sekä talous- ja ohjausyksikkö. Asetus tulee voimaan 1.9.2016. (MMM hallitussihteeri Timo-Ville Nieminen 0295 162 379)

Valtioneuvoston asetus Luonnonvarakeskuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 7 §:n muuttamisesta. Asetuksen 7 §:ää muutetaan sen johdosta, että maa- ja metsätalousministeriön organisaatiota uudistetaan syyskuun alusta. Samassa yhteydessä maa- ja metsätalousministeriön työjärjestyksestä annettua maa- ja metsätalousministeriön asetusta muutetaan siten, että siitä poistetaan Luonnonvarakeskuksen pääjohtajan sijaisten määräämistä koskeva ratkaisuvalta. Ratkaisuvalta siirrettään Luonnonvarakeskuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muutoksella Luonnonvarakeskukseen, jossa asiasta määrää keskuksen johtokunta. Asetus tulee voimaan 1.9.2016. (MMM hallitussihteeri Timo-Ville Nieminen 0295 162 379)

Valtioneuvoston asetus taksiliikenteen kuluttajilta perittävistä enimmäishinnoista. Asetuksessa vahvistetaan taksien enimmäiskuluttajahinnat vuodelle 2016. Taksihintoja korotetaan keskimäärin 1,2 prosenttia. Hinnat ilmoitetaan edelleen ilman arvonlisäveroa. Asetus tulee voimaan 1.7.2016. (LVM hallitusneuvos Irja Vesanen-Nikitin 0295 342 544)
Tiedote

Valtioneuvoston asetus Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Israelin valtion hallituksen välisen Euro-Välimeri-ilmailusopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta annetun lain väliaikaisesta soveltamisesta. Sopimusta sovelletaan väliaikaisesti 4.7.2016 lukien niin kuin siitä on sovittu. Lakia (427/2016) sovelletaan väliaikaisesti ennen sopimuksen kansainvälistä voimaantuloa 4.7.2016 lukien. Asetus tulee voimaan 4.7.2016. (LVM neuvotteleva virkamies Timo Koskinen 0295 342 401)

Valtioneuvoston asetus Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Jordanian hašemiittisen kunigaskunnan välisen Euro-Välimeri-ilmailusopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta annetun lain väliaikaisesta soveltamisesta. Sopimusta sovelletaan väliaikaisesti 4.7.2016 lukien niin kuin siitä on sovittu. Lakia (425/2016) sovelletaan väliaikaisesti ennen sopimuksen kansainvälistä voimaantuloa 4.7.2016 lukien. Asetus tulee voimaan 4.7.2016. (LVM neuvotteleva virkamies Timo Koskinen 0295 342 401)

Valtioneuvoston asetus Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan yhteistä ilmailualuetta koskevan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta annetun lain väliaikaisesta soveltamisesta. Sopimusta sovelletaan väliaikaisesti 4.7.2016 lukien niin kuin siitä on sovittu. Lakia (426/2016) sovelletaan väliaikaisesti ennen sopimuksen kansainvälistä voimaantuloa 4.7.2016. Asetus tulee voimaan 4.7.2016. (LVM neuvotteleva virkamies Timo Koskinen 0295 342 401)

Valtioneuvoston asetus yhteistoiminnasta yrityksissä annetussa laissa säädetyn hyvityksen enimmäismäärän tarkistamisesta. Yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (334/2007) 62 §:n 1 momentissa säädetyn hyvityksen enimmäismäärä on rahan arvon muutosta vastaavasti 34 519 euroa. Asetus tulee voimaan 4.7.2016. (TEM hallitusneuvos Jan Hjelt 0295 048 940)

Valtioneuvoston asetus sähköntoimitusten selvityksestä ja mittauksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen voimaantulosäännöksen muuttamisesta. Sähköntoimitusten selvityksestä ja mittauksesta annettua valtioneuvoston asetusta (66/2009) muutettiin 31.3.2016 annetulla valtioneuvoston asetuksella (217/2016). Asetus tuli osittain voimaan 1.5.2016 ja sen on tarkoitus tulla sähköntoimitusten selvitystä koskevien muutosten osalta voimaan 3.10.2016. Järjestelmävastaava kantaverkonhaltija Fingrid Oyj on ilmoittanut työ- ja elinkeinoministeriölle, että yhteispohjoismaisen taseselvityksen käyttöönotto viivästyy aiemmin ilmoitetusta 3.10.2016. Asetuksella siirretään valtioneuvoston asetuksen (217/2016) niiden säännösten voimaantulo, jotka koskevat uuden pohjoismaisen taseselvitysmenettelyn käyttöönottoa, myöhemmin valtioneuvoston asetuksella säädettäväksi. Tämä asetus on tarkoitus antaa sen jälkeen, kun uusi käyttöönottopäivä on mahdollista määritellä. Asetus tulee voimaan 18.7.2016. (TEM ylitarkastaja Johanna Juvonen 0295 064 220)

Valtioneuvoston asetus hyvinvoinnin ja terveyden kärkihankkeille vuosina 2016-2018 myönnettävistä valtionavustuksista. Asetuksella säädetään hankkeille myönnettävän valtionavustuksen saamisen tarkemmista edellytyksistä sekä avustuksen hakemiseen ja maksamiseen liittyvistä menettelyistä. Asetus tulee voimaan 15.7.2016. (STM hallitusneuvos Anne Kumpula 0295 163 590)

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 29.6.2016 seuraavat päätökset:

Päätös lähettää eduskunnalle valtioneuvoston kirjelmä ministereiden Risikko, Berner ja Mykkänen sidonnaisuuksista. (VNK osastopäällikkö Janne Kerkelä 0295 160 381)
Sidonnaisuudet

Päätös merkitä eduskunnan kirjelmä hallituksen esityksestä vuoden 2016 toiseksi lisätalousarvioksi pöytäkirjaan (HE 88/2016 vp). Eduskunta on päättänyt, että vuoden 2016 toista lisätalousarviota sovelletaan 27.6.2016 alkaen. (VM budjettineuvos Niko Ijäs 0295 530 170)

Päätös määrätä valtiovarainministeri Petteri Orpo Suomen valtiota edustavaksi jäseneksi ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen varajäseneksi Kansainvälisen jälleenrakennus- ja kehityspankin hallintoneuvostoon 29.6.2016 lukien toistaiseksi. (VM finanssineuvos Kristina Sarjo 0295 530 055)

Päätös määrätä valtiovarainministeri Petteri Orpo Suomen valtiota edustavaksi jäseneksi ja alivaltiosihteeri Tuomas Saarenheimo varajäseneksi Kansainvälisen investointitakauslaitoksen neuvostoon 29.6.2016 toistaiseksi. (VM finanssineuvos Kristina Sarjo 0295 530 055)

Päätös määrätä valtiovarainministeri Petteri Orpo Suomen valtiota edustavaksi jäseneksi Euroopan investointipankin valtuustoon 29.6.2016 lukien toistaiseksi. (VM finanssineuvos Kristina Sarjo 0295 530 055)

Päätös määrätä valtiovarainministeri Petteri Orpo Suomen valtiota edustavaksi jäseneksi Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin hallintoneuvostoon 29.6.2016 lukien toistaiseksi. (VM finanssineuvos Kristina Sarjo 0295 530 055)

Päätös määrätä valtiovarainministeri Petteri Orpo Suomen valtiota edustavaksi jäseneksi Pohjoismaiden Investointipankin neuvostoon 29.6.2016 lukien toistaiseksi. (VM finanssineuvos Kristina Sarjo 0295 530 055)

Päätös määrätä valtiovarainministeri Petteri Orpo Suomen valtiota edustavaksi jäseneksi Aasian infrastruktuuri-investointipankin hallintoneuvostoon 29.6.2016 lukien toistaiseksi. (VM finanssineuvos Kristina Sarjo 0295 530 055)

Päätös peruuttaa Alexander Stubbille annettu määräys toimia Euroopan vakausmekanismin hallintoneuvostossa Suomea edustavana jäsenenä ja määrätä tehtävään valtiovarainministeri Petteri Orpo. (VM lainsäädäntöneuvos Seppo Tanninen 0295 530 224)

Päätös Suomen valtion omistuksessa ja Senaatti-kiinteistöjen hallinnassa olevan kiinteistövarallisuuden luovuttamisesta. Senaatti-kiinteistöt oikeutetaan myymään Espoon kaupungissa sijaitseva noin 1,56 hehtaarin suuruinen määräala tontista 49-10-6-1 Helsingin Opiskelija-asuntosäätiölle noin 6,0 miljoonan euron kauppahinnasta ja muutoin määräämillään ehdoilla. Myytävällä määräalalla on rakennusoikeutta yhteensä noin 14200 kem2. Rakennusoikeus on pääosin käytetty määräalalla sijaitseviin Helsingin opiskelija-asuntosäätiön (Hoas) opiskelija-asuntorakennuksiin. (VM neuvotteleva virkamies Pauliina Pekonen 0295 530 081)

Periaatepäätös julkisten elintarvike- ja ruokapalveluhankintojen arviointiperusteista (ympäristömyönteiset viljelytavat, elintarviketurvallisuutta ja eläinten hyvinvointia edistävät tuotanto-olosuhteet). Valtioneuvosto edellyttää, että julkisissa elintarvike- ja ruokapalveluhankinnoissa tavoitellaan korkeaa laatua ja kokonaistaloudellista kestävyyttä. Tähän päästään vaatimalla hankinnoissa sellaisten elintarvikkeiden ja ruokapalveluiden käyttöä, jotka on tuotettu ympäristön kannalta hyvillä viljely- ja tuotantomenetelmillä ja eläinten hyvinvointia ja elintarviketurvallisuutta edistävillä tavoilla. (MMM neuvotteleva virkamies Anna-Leena Miettinen 0295 162 409)
Tiedote

Päätös valtuuttaa työ- ja elinkeinoministeriö merkitsemään valtion puolesta Terrafame Group Oy:n osakkeita ja korottamaan Terrafame Group Oy:n omaa pääomaa 144 000 000 eurolla. Terrafame Group Oy:n oman pääoman korottaminen maksetaan vuoden 2016 toisessa lisätalousarviossa momentille 32.01.89 (Osakehankinnat) myönnetyllä määrärahalla. Määräraha mahdollistaa kaivostoiminnan jatkumisen vuoden 2016 loppuun. Terrafame Group Oy voi hyödyntää esitettävää lisäpääomitukseen varattavaa määrärahaa ja osallistua kanssasijoittajana Terrafame Oy:n toiminnan jatkorahoitukseen, mikäli neuvottelut yksityisten, valtiosta riippumattomien rahoittaja- ja sijoittajatahojen kanssa etenisivät siirtymäkauden kuluessa. (TEM talousjohtaja Mika Niemelä 0295 062 135)
Tiedote

Päätös vahvistaa muutos korkotukiasuntolainojen ja takauslainojen hyväksymisvaltuuksien vuoden 2016 käyttösuunnitelmaan. "Toimintasuunnitelma strategisen hallitusohjelman kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanemiseksi 2015-2019" päivitettiin huhtikuussa. Päivitykseen liittyvän Toimenpide 1:n mukaan valtion tukemaa asuntotuotantoa lisätään ja se kohdennetaan sitä eniten tarvitseville. Uutta lyhyttä korkotukimallia koskeva lisäbudjettilakina annettu laki vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta tulee voimaan 1.8.2016. Toimenpide 2:n mukaan asumisoikeusasuntojen tuotannon edellytyksiä parannetaan. Tavoitteena on mahdollistaa asumisoikeusasuntojen lisärakentaminen tilanteessa, jossa erityisryhmien asuntotuotanto tai normaali ARA-vuokra-asuntotuotanto eivät toteudu tavoitteiden mukaisina ja korkotukilainoituksen hyväksymisvaltuutta on käyttämättä. Tämän vuoksi käyttösuunnitelmaa muutetaan siten, että mahdollistetaan korkotuen hyväksymisvaltuuksien ristiinkäyttö myös asumisoikeusasuntojen kohdalla. (YM ylitarkastaja Jorma Pietiläinen 0295 250 228)
Tiedote

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 29.6.2016 seuraavat nimitysasiat:

Valtiotieteiden maisteri Jori Arvonen valtioneuvoston kanslian apulaisosastopäällikön määräaikaisesti täytettävään virkaan 11.7.2016-10.7.2021. (VNK alivaltiosihteeri Timo Lankinen 0295 160 300)
Uutinen

Diplomi-insinööri Tuomo Pigg valtioneuvoston kanslian neuvottelevan virkamiehen virkaan 15.8.2016 lukien. (VNK hallitusneuvos Aino Jalonen 0295 160 389)

Oikeustieteen kandidaatti Krista Oinonen ulkoasiainministeriön lainsäädäntöneuvoksen virkaan 1.8.2016 lukien. (UM henkilöstöjohtaja Vesa Lehtonen 0295 351 439)

Oikeustieteen tohtori Maria Pohjanpalo ulkoasiainministeriön kaupallisen neuvoksen määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.8.2016-31.7.2019, kuitenkin enintään siksi ajaksi, jonka viran vakinainen haltija on määrättynä toiseen tehtävään. (UM henkilöstöjohtaja Vesa Lehtonen 0295 351 439)

Hallitusneuvos Merja Norros oikeusministeriön oikeushallinto-osaston hallitusneuvoksen virkaan 1.7.2016 lukien. (OM osastopäällikkö Kari Kiesiläinen 0295 150 138)

Oikeustieteen kandidaatti, varatuomari Katariina Jahkola oikeusministeriön kriminaalipoliittisen osaston hallitusneuvoksen virkaan 1.9.2016 lukien. (OM osastopäällikkö Arto Kujala 0295 150 408)

Oikeustieteen tohtori, varatuomari Anna Hyvärinen valtiovarainministeriön neuvottelevan virkamiehen virkaan 1.9.2016 lukien. (VM alivaltiosihteeri Tuomas Saarenheimo 0295 530 350)

VALTIONEUVOSTON RATKAISUEHDOTUKSET TASAVALLAN PRESIDENTILLE

EDUSKUNNAN VASTAUKSET

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti vahvistaisi seuraavat lait:

Laki ulkomaalaislain muuttamisesta, laki kansalaisuuslain 44 §:n muuttamisesta, laki rajavartiolain 27 §:n muuttamisesta ja laki väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain 22 §:n muuttamisesta (HE 64/2016 vp). Maahanmuuttohallinnon tehtäviä siirretään poliisilta ja Rajavartiolaitokselta Maahanmuuttovirastolle. Poliisille ja Rajavartiolaitokselle jää päätösten tiedoksi antamiseen, maasta poistamiseen ja ulkomaalaisvalvontaan liittyviä tehtäviä. Laeilla myös pannaan täytäntöön kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä uudelleenlaaditun direktiivin tutkintamenettelyä koskevat tietyt säännökset. Lait tulevat voimaan 1.1.2017. Laki rajavartiolaitoksen 27 §:n muuttamisesta tulee kuitenkin voimaan 1.7.2016. Ulkomaalaislain 4 §:n 2 momenttia, 95 b §:n 1 ja 2 momenttia, 96 §:n 1 momenttia, 97, 116 ja 117 §:ää sekä 197 §:n 2 momenttia sovelletaan jo 1.7.2016 lukien. (SM ylitarkastaja Jarmo Tiukkanen 0295 488 606)
Tiedote

Laki ulkomaalaislain muuttamisesta (HE 43/2016 vp). Ulkomaalaislain perheenyhdistämisen edellytyksiä koskevia säännöksiä muutetaan. Kansainvälistä ja tilapäistä suojelua saavien perheenjäseniltä edellytetään tietyin poikkeuksin turvattua toimeentuloa perheenmuodostamisajankohdasta riippumatta, jotta perheenyhdistämishakemus voitaisiin hyväksyä. Laki tulee voimaan 1.7.2016. (SM erityisasiantuntija Tuuli Tuunanen 0295 488 658)
Tiedote

Laki arvopaperimarkkinalain muuttamisesta, laki Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta, laki rikoslain 51 luvun muuttamisesta, laki kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetun lain muuttamisesta, laki vakuutusyhtiölain 6 luvun muuttamisesta, laki vakuutusedustuksesta annetun lain muuttamisesta, laki sijoituspalvelulain 1 ja 7 luvun muuttamisesta, laki sijoitusrahastolain 2 a ja 150 §:n muuttamisesta, laki vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 2 ja 22 luvun muuttamisesta, laki luottolaitostoiminnasta annetun lain 7 luvun 6 §:n muuttamisesta ja laki työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 1 §:n muuttamisesta (HE 65/2016 vp). Laeilla toteutetaan tarvittavat toimenpiteet markkinoiden väärinkäyttöä koskevan Euroopan unionin asetuksen noudattamiseksi sekä pannaan täytäntöön markkinoiden väärinkäyttöä koskevan direktiivin säännökset markkinoiden väärinkäytöstä määrättävistä rikosoikeudellisista seuraamuksista. Finanssivalvonnasta annettuun lakiin otetaan Finanssivalvonnan valtuudet määrätä asetuksen edellyttämiä hallinnollisia toimenpiteitä ja seuraamuksia. Seuraamusmaksun enimmäismääriä korotetaan. Oikeushenkilölle määrättävä seuraamusmaksu saa olla sisäpiirikauppojen ja markkinoiden manipuloinnin osalta enintään joko 15 prosenttia oikeushenkilön vuotuisesta liikevaihdosta tai 15 miljoonaa euroa, sen mukaan kumpi on suurempi. Luonnolliselle henkilölle määrättävä seuraamusmaksu saa olla enintään 5 miljoonaa euroa. Seuraamusmaksun enimmäismäärä voi kuitenkin aina olla kolme kertaa niin suuri kuin rikkomuksen johdosta saadut voitot tai vältetyt tappiot. Rikoslaissa kriminalisoidaan sisäpiirintiedon laiton ilmaiseminen. Laissa kriminalisoidaan lisäksi rahoitusvälinettä koskevien toimeksiantojen peruuttamiseen ja muuttamiseen liittyvä sisäpiirintiedon käyttö sekä sisäpiirintietoon perustuvan neuvon käyttö. Rikoslain rangaistussäännösten soveltamisala laajennetaan direktiivin edellyttämällä tavalla. Lait tulevat voimaan 3.7.2016. (VM lainsäädäntöneuvos Janne Häyrynen 0295 530 346)

Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 55 §:n muuttamisesta (HE 89/2016 vp). Kunnan peruspalvelujen valtionosuusprosenttia korotetaan. Kunnan peruspalvelujen valtionosuusprosentti on 25,61 prosenttia ja kuntien omarahoitusosuus on 74,39 prosenttia. Valtionosuusprosentin muutoksessa on otettu lisäyksenä huomioon 0,14 prosenttiyksikköä liittyen omais- ja perhehoidon kehittämiseen siten, että uusien ja laajentuvien tehtävien valtionosuusprosentti on 100. Laki tulee voimaan 1.7.2016. (VM lainsäädäntöneuvos Marja Isomäki 0295 530 414)

Laki hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista ja laki valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä annetun lain muuttamisesta (HE 59/2016 vp). Lailla hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista säädetään tukipalvelujen toiminnallisuuksista, palvelutuottajien vastuista ja tehtävistä sekä henkilötietojen ja muiden tietojen käsittelystä tukipalvelujen tuottamiseksi. Lisäksi säädetään velvollisuuksista ja oikeuksista käyttää yhteisiä tukipalveluja. Lait tulevat voimaan 15.7.2016. (VM lainsäädäntöneuvos Sami Kivivasara 0295 530 023)
Tiedote

Laki autoverolain muuttamisesta (HE 34/2016 vp). Suomessa määräaikaisesti käytettävien leasing- ja vuokra-autojen verotusmenettelyä muutetaan siten, että ensirekisteröinnin yhteydessä on mahdollista hakea ennakkoon ajoneuvojen viennistä ulkomaille maksettavaa palautusta. Kun ennakkoon myönnettävä palautus vähennetään kannettavasta autoverosta, maksettavaksi jää vain ajoneuvon Suomessa tarkoitettuun käyttöaikaan suhteutettu osuus verosta. Kun ajoneuvo viedään maasta vuokrasopimuksen päättyessä, tasataan kaavamaisesti laskettu ennakkopalautus siihen todelliseen veron määrään, joka ajoneuvon arvossa on jäljellä vientihetkellä. Autoveron vientipalautuksesta tehtävä 300 euron vähennys poistetaan ja pienin palautettava määrä alennetaan 500 euroon. Vientipalautuksen edellytyksiä muutetaan myös eräiltä muilta osin. Laki tulee voimaan 1.1.2017. (VM neuvotteleva virkamies Markus Teräväinen 0295 530 719)

Laki tuloverolain 33 c §:n muuttamisesta, laki elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a §:n muuttamisesta ja laki rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 §:n muuttamisesta (HE 91/2016 vp). Lakeihin lisätään viittaus direktiiviin 2014/86/EU, jolla on muutettu direktiivin 2011/96/EU liitteessä 1 olevaan A osaan sisältyvää luetteloa yhtiötyypeistä, joihin direktiiviä sovelletaan. Lait tulevat voimaan 4.7.2016. Lakeja sovelletaan taannehtivasti 1.1.2016 lukien. (VM erityisasiantuntija Anu Rajamäki 0295 530 398)

Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta ja laki ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 9 §:n väliaikaisesta muuttamisesta (HE 35/2016 vp). Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annettua lakia muutetaan siten, että Opetushallitus ylläpitää tutkintotoimikunnalle säädettyjen tehtävien hoitamiseksi tarpeellisista tiedoista näyttötutkintojen suoritusrekisteriä. Lisäksi lakia tarkistetaan siten, että ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain kokeilua koskevia säännöksiä sovelletaan paitsi annettavaan valmistavaan koulutukseen niin myös suoritettavaan tutkintoon. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa säädetään, että vuosina 2016 ja 2017 ammatillisen peruskoulutuksen järjestämislupaa voidaan opiskelijamäärän osalta muuttaa myös ilman hakemusta. Tämä on mahdollista niissä tilanteissa, joissa koulutuksen järjestäjä on toistuvasti tai ilman perusteltua syytä järjestänyt koulutusta järjestämisluvan enimmäismäärää vähemmän ja koulutuksen monipuolisen alueellisen tarjonnan turvaaminen tai koulutuksen järjestäjien tasapuolinen kohtelu valtion talousarvion rajoissa sitä edellyttää. Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta tulee voimaan 1.8.2016. Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 9 §:n väliaikaisesta muuttamisesta tulee voimaan 1.7.2016 ja on voimassa 31.12.2017 saakka. (OKM hallitusneuvos Virpi Korhonen 0295 330 391)
Tiedote

Laki yliopistolain muuttamisesta ja laki ammattikorkeakoululain muuttamisesta (HE 66/2016 vp). Korkeakoulut voivat päätöksellään järjestää niiden tutkintoihin sisältyvän kielten ja viestinnän opetuksen yhdessä tai hankkia opetuksen toiselta yliopistolta tai ammattikorkeakoululta. Korkeakoululla on näin toimiessaan oikeus luopua osittain tai kokonaan itse antamasta tutkintoon kuuluvan kielten ja viestinnän opetusta. Säädös ei koske kielitieteiden eikä viestinnän alan tutkintoihin johtavaa opetusta, jonka tulee tapahtua kaikissa niissä korkeakouluissa, joilla on alan koulutusvastuu. Lait tulevat voimaan 1.8.2016. (OKM hallitusneuvos Immo Aakkula 0295 330 354)

Laki Opetushallituksesta (HE 80/2016 vp). Opetushallitus ja Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO yhdistetään uudeksi virastoksi. Henkilöstö siirtyy uuden viraston palvelukseen ja Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen henkilöstön palvelussuhde muuttuu työsopimussuhteesta virkasuhteeksi. Uuden viraston nimeksi tulee Opetushallitus. Laki tulee voimaan 1.1.2017. (OKM hallitussihteeri Antti Randell 0295 330 173)

Laki kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain 6 a §:n muuttamisesta (HE 143/2015 vp). Määritelmät Suomen omista tarkentavista säännöksistä siitä mikä on kabotaasikuljetus ja milloin kabotaasi on tilapäistä kumotaan ja korvataan viittauksella asiaomaiseen EU:n säädökseen. Laki tulee voimaan 1.8.2016. (LVM hallitusneuvos Laura Eiro 0295 342 668)

Laki vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista annetun lain muuttamisesta, laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain muuttamisesta, laki viestintähallinnosta annetun lain 2 §:n muuttamisesta, laki maakaaren 9 a luvun 1 §:n muuttamisesta, laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetun lain 18 §:n muuttamisesta, laki väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain muuttamisesta, laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain muuttamisesta, laki verotusmenettelystä annetun lain 93 a §:n muuttamisesta, laki varainsiirtoverolain 56 b §:n muuttamisesta, laki ennakkoperintälain 6 a §:n muuttamisesta, laki veripalvelulain 11 §:n muuttamisesta, laki arvonlisäverolain 165 §:n muuttamisesta, laki verotililain 7 §:n muuttamisesta, laki rakennusten energiatodistustietojärjestelmästä annetun lain 4 §:n muuttamisesta ja laki valmisteverotuslain 32 §:n muuttamisesta (HE 74/2016 vp). Vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista annetulla lailla säädetään Viestintäviraston ja Väestörekisterikeskuksen tehtäväksi toteuttaa ne toimenpiteet Suomessa, joita EU:n sähköisen tunnistamisen yhteentoimivuusjärjestelmä edellyttää. Suomessa toimivilta vahvan sähköisen tunnistamisen järjestelmiltä vaaditaan vähintään samat luotettavuutta ja tietoturvaa koskevat vaatimukset kuin, mitä Euroopan unionin lainsäädännössä vaaditaan unionin rajat ylittäviltä sähköisen tunnistamisen järjestelmiltä korotetulla varmuustasolla. Uutena vaatimuksena sähköisten tunnistuspalvelujen tarjoajille lisätään velvoite osoittaa palvelujensa vaatimuksenmukaisuus. Viestintävirasto valvoo luottamuspalveluista annetun EU:n lainsäädännön noudattamista. Muiden lakien muutokset ovat pääasiassa lakiviittauksia koskevia ja muita teknisiä muutoksia. Lait tulevat voimaan 1.7.2016. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto seuraa sähköisen ensitunnistamisen toimivuutta ja kohtuuhintaisuutta erityisesti tunnistuspalveluiden markkinoiden liikkeellelähdön varmistamiseksi sekä tarvittaessa ryhtyy tunnistuspalveluiden markkinoiden liikkeellelähdön edellyttämiin toimenpiteisiin ennen luottamusverkoston käyttöönottoa. (LVM viestintäneuvos Kreetta Simola 0295 342 609)

Laki maantielain muuttamisesta, laki ratalain muuttamisesta, laki tieliikennelain 51 §:n muuttamisesta ja laki maankäyttö- ja rakennuslain 86 a §:n muuttamisesta (HE 49/2016 vp). Laeilla mahdollistetaan nykyistä laajemmin talousarviorahoituksen ulkopuolisen rahoituksen käyttö tie- ja ratahankkeiden toteuttamiseksi. Lisäksi mahdollistetaan tien- tai radanpitäjän osallistuminen muun kuin maantie- tai rataverkon rahoitukseen erityisistä syistä. Sähkö- ja telekaapeleiden sijoittamisessa tiealueelle siirrytään ilmoitusmenettelyyn eräissä tilanteissa. Tienvarsimainosten ja -ilmoitusten asettamisessa siirrytään ilmoitusmenettelyyn, ja mainosten ja ilmoitusten asettamisedellytyksiä kevennetään. Maanomistajan oikeutta vaatia kiinteistönsä lunastamista laajennetaan ja lisätään tie- ja ratasuunnitelmaan perustuvaa väylänpitäjän lunastusoikeutta. Oikeutta ohjata poikkeustilanteissa tilapäisesti yksityisille teille yleistä liikennettä laajennetaan ja maantiealueiden osittaisesta lakkauttamisesta otetaan lakiin säännökset. Rautateiden tasoristeyslupasäännöksiä tarkistetaan ja ratojen suoja- ja näkemäalueet tulevat suoraan lakiin perustuviksi koko valtion rataverkolla. Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksille siirretään eräitä radanpitoon liittyviä tehtäviä. Lakien rangaistussäännökset kumotaan. Hallinnollisia pakkokeinoja koskeva toimivalta siirretään aluehallintovirastolta tien- ja radanpitoviranomaisille. Valituslupajärjestelmä laajennetaan koskemaan kaikkia maantielain ja ratalain mukaisia asioita. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaista kadunpitomenettelyä laajennetaan muutettaessa maantie kaduksi. Lait tulevat voimaan 15.8.2016. (LVM ylitarkastaja Eeva Ovaska 0295 342 354)
Tiedote

Laki kaivoslain muuttamisesta (HE 57/2016 vp). Kaivoslakiin tehdään muutoksia kullanhuuhdonta-alueen enimmäispinta-alaan ja kullanhuuhdontaluvan voimassaoloaikaan. Täytäntöönpanomääräystä koskeva sääntely ulotetaan koskemaan kullanhuuhdontaluvan myöntämistä koskevaa päätöstä. Kaivosviranomaiselle annetaan nykyistä laajemmat valtuudet määrätä kullanhuuhdonta-alueen pinta-alasta sekä luvan voimassaolosta, kun kyseessä on kullanhuuhdontaluvan jatkamista koskeva päätös. Lisäksi kaivosviranomaisella on mahdollisuus harkintansa mukaan myöntää toiminnanharjoittajalle oikeus aloittaa kullanhuuhdontatoimenpiteet kyseessä olevaa lupapäätöstä koskevasta muutoksenhausta huolimatta. Laki tulee voimaan 1.7.2016. (TEM kaivosylitarkastaja Riikka Aaltonen 0295 064 216)
Tiedote

Laki kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa (HE 97/2016). Lailla kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa rajoitetaan kuntia ja kuntayhtymiä tekemästä merkittäviä investointeja sosiaali- ja terveydenhuollon toimialalla. Lisäksi säädetään velvoite sisällyttää laajoihin ja pitkäaikaisiin yksityisen palvelun tuottajan kanssa tehtäviin sopimuksiin sekä pitkäaikaisiin rakennusten käyttöoikeussopimuksiin sopimuksen irtisanomisoikeutta koskeva sopimusehto. Tarkoituksena on turvata hallituksen päättämän sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myötä syntyvien itsehallintoalueiden toimintamahdollisuudet järjestää yhdenvertaiset palvelut mahdollisimman kustannusvaikuttavasti koko alueellaan. Laki tulee voimaan 1.7.2016.  (STM hallitusneuvos Päivi Salo 0295 163 113)
Tiedote

Laki maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 7 §:n muuttamisesta (HE 84/2016 vp). Maatalousyrittäjien lomituspalvelulakia muutetaan siten, että maatalousyrittäjällä on sairaudesta tai tapaturmasta aiheutuneen työkyvyttömyyden perusteella oikeus sijaisapuun riippumatta siitä, mitä työkyvyttömyyden perusteella myönnettyä ansionmenetyskorvausta hänelle maksetaan. Lain muutoksella saatetaan maatalousyrittäjät mahdollisimman tasavertaiseen asemaan työkyvyttömyysperusteisen sijaisavun enimmäiskeston osalta, kuitenkin siten, että tästä aiheutuu mahdollisimman vähän hallinnollisia toimenpiteitä sekä maatalousyrittäjille että viranomaisille. Tästä syystä sijaisapuperusteeksi otetaan myös vähintään 60 prosentin työkyvyn alentuman perusteella myönnetty määräaikainen tapaturmaeläke, kuitenkin enintään kolmen vuoden ajalta vahinkopäivästä taikka sitä vastaava liikennevakuutuslain mukainen korvaus, kuitenkin enintään kolmen vuoden ajalta liikennevahingosta. Samalla täydennetään sijaisapuperusteita tiettyjen sairausvakuutuslain mukaisen päivärahan estävien etuuksien osalta. Laki tulee voimaan 1.7.2016. (STM hallitussihteeri Annika Parsons 0295 163 596)

Tupakkalaki, laki lääkelain 54 b §:n muuttamisesta, laki Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta annetun lain 2 §:n muuttamisesta, laki terveydenhuoltolain 21 §:n muuttamisesta, laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä annetun lain 5 §:n muuttamisesta, laki oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 1 luvun 6 §:n muuttamisesta, laki tupakkaverosta annetun lain 1 §:n muuttamisesta, laki Kainuun hallintokokeilusta annetun lain 21 §:n muuttamisesta, laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 1 §:n muuttamisesta ja laki tietoyhteiskuntakaaren 217 §:n muuttamisesta (HE 15/2016 vp). Tupakkalailla panaan täytäntöön EU:n uusi tupakkatuotedirektiivi. Lisäksi toteutetaan muita uudistuksia, joilla on terveyspoliittiset tavoitteet. Lait tulevat voimaan 15.8.2016. Tupakkalaissa on useita siirtymäaikaa koskevia säännöksiä. (STM lakimies Laura Terho 0295 163 550)
Tiedote

Laki perhehoitolain muuttamisesta (HE 86/2016 vp). Perhehoitolakia muutetaan siten, että toimeksiantosuhteisten perhehoitajien vähimmäispalkkio nostetaan 775 euroon ja perhehoitajien oikeutta vapaaseen lisätään vähintään yhdestä arkipäivästä kahteen vuorokauteen sellaista kalenterikuukautta kohti, jolloin hän on toiminut toimeksiantosopimuksen perusteella vähintään 14 vuorokautta perhehoitajana. Lisäksi perhekodissa hoidettavien enimmäismäärää nostetaan laissa säädetyin edellytyksin enintään kuuteen. Päätoimisille perhehoitajille tulee tarjota mahdollisuutta hyvinvointi- ja terveystarkastukseen vähintään joka toinen vuosi ja muille perhehoitajille tarvittaessa. Lisäksi täsmennetään oheishuoltajuutta koskevaa sääntelyä. Laki tulee voimaan 1.7.2016. (STM lakimies Erkki Papunen 0295 163 298)
Tiedote

Laki omaishoidon tuesta annetun lain muuttamisesta, laki sosiaalihuoltolain muuttamisesta, laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta ja laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain kumoamisesta annetun lain 2 §:n muuttamisesta (HE 85/2016 vp). Omaishoitajien oikeutta vapaaseen laajennetaan siten, että kaikilla omaishoitosopimuksen tehneillä omaishoitajilla on oikeus pitää vapaata vähintään kaksi vuorokautta kalenterikuukautta kohti. Niillä omaishoitajilla, jotka ovat sidottuja hoitoon yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin, oikeus vapaaseen on jatkossakin vähintään kolme vuorokautta kalenterikuukautta kohti. Lakiin lisätään myös kunnalle velvollisuus järjestää omaishoitajalle tarvittaessa valmennusta ja koulutusta sekä hyvinvointi- ja terveystarkastuksia. Sosiaalihuoltolakiin lisätään säännökset omaistaan tai läheistään hoitavan henkilön vapaista sekä kunnan velvollisuudesta järjestää vapaan aikainen tarkoituksenmukainen sijaishoito. Lisäksi lakiin tehdään perhehoitoa koskeva tekninen korjaus. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettua lakia muutetaan siten, että sosiaalihuoltolain nojalla omaistaan tai läheistään hoitavan henkilön vapaan ajaksi järjestettävistä palveluista peritään asiakasmaksu samoin perustein kuin omaishoitajan vapaan aikaisissa palveluissa. Lait tulevat voimaan 1.7.2016. Omaishoidon tuesta annetun lain 3 a §:n säännöstä omaishoitajan valmennuksen järjestämisestä sovelletaan kuitenkin vasta 1.1.2018 lukien. (STM lakimies Erkki Papunen 0295 163 298)
Tiedote

Laki vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta (HE 76/2016 vp). Nykyisen 40 vuoden korkotukimallin rinnalle luodaan uusi 10 vuoden mittainen, kohdekohtainen ja yleishyödyllisyysvaatimusten ulkopuolella oleva korkotukimalli vuokratalojen rakentamista varten. Tavoitteena on monipuolistaa valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon rahoitusvaihtoehtoja ja luoda edellytyksiä kohtuuvuokraisen asuntotuotannon lisääntymiselle suurissa kasvukeskuksissa. Korkotukilainaan liittyy aina myös valtion täytetakaus. Lainoitettavia asuntoja koskevat kohdekohtaiset käyttö- ja luovutusrajoitukset jatkuvat 10 vuotta. Tämän jälkeen tuki- ja rajoitusaikaa voidaan lainansaajan hakemuksesta pidentää enintään 20 vuodella. Korkotuen määrästä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Laki tulee voimaan 1.8.2016. Eduskunnan lausumat; 1) Eduskunta edellyttää, että hallitus käynnistää 40 vuoden korkotukimallin kokonaisvaltaiseen kehittämiseen tähtäävät toimenpiteet, jotta mallin ehdot saadaan kannustaviksi. 2) Eduskunta edellyttää, että ympäristöministeriö toimittaa valiokunnalle selvityksen korkotukimallien toimivuudesta vuoden 2018 loppuun mennessä. (YM hallitussihteeri Ville Koponen 0295 250 132)

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti hyväksyisi Euroopan neuvoston erioikeuksista ja vapauksista tehdyn yleissopimuksen kolmannen lisäpöytäkirjan ja päättäisi varauman tekemisestä sekä vahvistaisi lain Euroopan neuvoston erioikeuksista ja vapauksista tehdyn yleissopimuksen kolmannen lisäpöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 63/2016 vp). Vuonna 1959 tehty lisäpöytäkirja koskee Euroopan neuvoston kehityspankille myönnettäviä erioikeuksia ja vapauksia. Suomi liittyi kehityspankkiin vuonna 1991, jolloin pankin perussäännössä ei ollut velvoitetta liittyä erioikeuksia koskevaan lisäpöytäkirjaan. Myöhemmin perussääntöön on kyseinen velvoite kirjattu, mistä syystä myös Suomen on tarkoituksenmukaista liittyä lisäpöytäkirjaan. Hyväksymisen yhteydessä tehdään seuraava varauma: "Lisäpöytäkirjan 3 artiklan 2 kohta ei sido Suomea. Suomen lainsäädäntö mahdollistaa ulkomaisten välitystuomioiden täytäntöönpanon. Välitystuomiot pannaan täytäntöön välimiesmenettelylain (967/1992) 54 ja 55 §:n mukaisesti, mikä perustuu ulkomaisten välitystuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta tehdyn New Yorkin yleissopimuksen määräyksiin. Lainsäädäntö soveltuu lisäpöytäkirjan 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin välitystuomioihin. Välitystuomion täytäntöönpanoa koskeva hakemus toimitetaan käräjäoikeudelle." Lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. (UM lainsäädäntöneuvos Kaija Suvanto 0295 351 159)

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti hyväksyisi lentoliikenteestä Gambian kanssa tehdyn sopimuksen ja vahvistaisi lain lentoliikenteestä Gambian kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 82/2016 vp). Suomen ja Gambian kahdenvälisellä sopimuksella mahdollistetaan lentoliikennesuhteiden ja -markkinoiden kehittäminen maiden välillä. Sopimuksessa sovitaan siitä, miten ja millä edellytyksillä osapuolet voivat nimetä lentoliikenteen harjoittajia käyttämään sopimuksella myönnettyjä liikenneoikeuksia. Lisäksi sopimuksessa määrätään lentoliikenteen harjoittajien oikeuksista ja velvollisuuksista. Lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. (LVM ylitarkastaja Suvi Nevalainen 0295 342 017)

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti hyväksyisi lentoliikenteestä Uuden-Seelannin kanssa tehdyn sopimuksen ja vahvistaisi lain lentoliikenteestä Uuden-Seelannin kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 81/2016 vp). Suomen ja Uuden-Seelannin kahdenvälisellä sopimuksella mahdollistetaan lentoliikennesuhteiden ja -markkinoiden kehittäminen maiden välillä. Sopimuksessa sovitaan siitä, miten ja millä edellytyksillä osapuolet voivat nimetä lentoliikenteen harjoittajia käyttämään sopimuksella myönnettyjä liikenneoikeuksia. Lisäksi sopimuksessa määrätään lentoliikenteen harjoittajien oikeuksista ja velvollisuuksista. Lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. (LVM ylitarkastaja Suvi Nevalainen 0295 342 017)

KANSAINVÄLISET ASIAT

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat kansainväliset asiat:

Ulkoasiainneuvos Helena Airaksisen valtuuttaminen toimimaan Suomen edustajana Afrikan Unionissa, ulkoasiainneuvos Pekka Puustisen valtuuttaminen toimimaan Suomen edustajana Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestössä, ulkoasiainneuvos Kari Alangon valtuuttaminen toimimaan Suomen edustajana Eteläisen Afrikan kehitysyhteisössä sekä ulkoasiainneuvos Hannu Kyröläisen valtuuttaminen toimimaan Suomen edustajana Yhdistyneiden kansakuntien Wienissä sijaitsevissa kansainvälisissä elimissä, Kansainvälisessä atomienergiajärjestössä, Kansainvälisessä Ydinkoekieltosopimusjärjestön valmistelutoimikunnassa sekä Kansainvälisessä korruptionvastaisessa akatemiassa. (UM henkilöstöjohtaja Vesa Lehtonen 0295 351 439)

Ulkoasiainneuvos Tarja Laitiaisen tai hänen estyneenä ollessaan suurlähettiläs Timo Rannan valtuuttaminen allekirjoittamaan sopimus turvallisuusluokitellun tiedon vastavuoroisesta suojaamisesta Suomen tasavallan ja Belgian kuningaskunnan välillä. (UM lainsäädäntöneuvos Kaija Suvanto 0295 351 159)

Ulkoasianministeri Timo Soinin tai hänen estyneenä ollessaan suurlähettiläs Mika-Markus Leinosen valtuuttaminen allekirjoittamaan Suomen tasavallan ja Chilen tasavallan välillä tulo- ja varallisuusveroja koskeva kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi ja veron kiertämisen ja välttämisen estämiseksi tehty sopimus. (VM neuvotteleva virkamies Harri Joiniemi 0295 530 105)

MUUTA

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti määräisi eduskunnan kirjelmän Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen toiminnasta vuonna 2015 antaman kertomuksen johdosta sekä siihen liittyvän ulkoasiainvaliokunnan mietinnön merkittäväksi pöytäkirjaan. (UM lähetystöneuvos Nina Nordström 0295 350 104)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat nimitysasiat:

Hallinto-oikeustuomari Jaakko Matias Kellosalo Vaasan hallinto-oikeuden ylituomarin virkaan 1.10.2016 lukien ja hallinto-oikeustuomari Pirjo Leena Pyhäjärvi Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ylituomarin virkaan 1.7.2016 lukien. (OM hallitusneuvos Anne Hallavainio 0295 150 458)

Everstiluutnantti Vesa Valtonen puolustusministeriön vanhemman osastoesiupseerin virkaan 1.8.2016-31.7.2020 väliseksi ajaksi. (PLM neuvotteleva virkamies Antti Korkala 0295 140 435)
Tiedote

Majuri Jari Kielenniva puolustusministeriön vanhemman osastoesiupseerin virkaan 1.9.2016 - 31.8.2019 väliseksi ajaksi. (PLM neuvotteleva virkamies Antti Korkala 0295 140 435)

 
Sivun alkuun