Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Aluehallinnon ja monialaisten maakuntien parlamentaarinen selvitystyö käynnistyy

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 11.6.2020 13.58
Tiedote

Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa todetaan, että itsehallinnolliset alueet mahdollistavat vaiheittaisen siirtymisen monialaisiin maakuntiin. Asian selvittämiseksi valtioneuvosto asetti 11.6. aluehallinnon ja monialaisten maakuntien selvitystyön, jonka toimikausi kestää 31.12.2020 asti.

Parlamentaarisen työn tavoitteena on selvittää, millä edellytyksin ja mitä tehtäviä kunnilta, kuntayhtymiltä ja valtiolta voitaisiin siirtää sote-uudistuksessa muodostettaville, kuntaa suuremmille itsehallinnollisille alueille. Myös Valviran ja aluehallintovirastojen sote-palvelujen valvonta-, lupa- ja ohjaustehtävät sekä muiden valtion aluehallinnon tehtävien uudelleenjärjestelyt selvitetään samassa yhteydessä.

Parlamentaarisen selvitystyön ohjausryhmän puheenjohtajana toimii kansanedustaja Aki Lindén sosiaalidemokraattisesta eduskuntaryhmästä ja varapuheenjohtajana kansanedustaja Markus Lohi keskustan eduskuntaryhmästä.

Selvitystyön yhteensovitus suhteessa sote-uudistukseen ja muihin hallitusohjelman linjauksiin

Käynnistyvässä parlamentaarisessa selvitystyössä otetaan huomioon sote-uudistuksessa muodostuvat lähtökohdat, jotka vaikuttavat siihen, mitä tehtäviä tuleville itsehallintoalueille on mahdollista siirtää. Lisäksi parlamentaarisessa selvitystyössä huomioidaan hallitusohjelmassa määritelty julkisen hallinnon strategia, pääkaupunkiseudun erillisratkaisu, maakuntien rahoitukseen liittyvät kysymykset, sekä maakuntien verotusoikeuteen liittyvä valmistelu, joka tapahtuu hallitusohjelman mukaisesti erillisessä parlamentaarisessa komiteassa.

Lisätietoja:

kuntaministerin erityisavustaja Valtteri Aaltonen, puh.0295 160 996, valtteri.aaltonen(at)vm.fi.

finanssineuvos Anu Nousiainen, puh. 02955 30326, anu.nousiainen(at)vm.fi

 
Sivun alkuun