Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ensimmäisissä aluevaaleissa on poikkeuksellisen paljon vaalikelpoisia

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 23.9.2021 10.42
Tiedote

Oikeus asettua ehdolle uusien hyvinvointialueiden ensimmäisissä aluevaaleissa on laajempi kuin sen jälkeisissä aluevaaleissa, sillä vaalikelpoisuutta ei voida rajata palvelussuhteen perusteella etukäteen. Lähes kaikki hyvinvointialueiden palvelukseen siirtyvät, nykyisin kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa olevat voivat asettua ehdolle tammikuun 2022 aluevaaleissa.

Muun muassa joidenkin valtion virkamiesten ja hyvinvointialueiden johtavien viranhaltijoiden vaalikelpoisuutta aluevaltuustoon on rajoitettu hyvinvointialuelaissa. Koska nykyisin tehtäviä hoitava henkilöstö siirtyy kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueiden palvelukseen vasta vuoden 2023 alussa, palvelussuhteeseen perustuvia vaalikelpoisuuden rajoituksia ei sovelleta heihin ensimmäisissä aluevaaleissa. 

Vaaleissa voivat siis asettua ehdolle myös sellaiset johtavassa asemassa toimivat kuntien ja kuntayhtymien viranhaltijat, jotka eivät nykyisen tehtävänsä takia voisi toimia kunnallisena luottamushenkilönä omassa organisaatiossaan. Jos aluevaltuustoon valittu ei ole vaalikelpoinen enää uuden palvelussuhteensa alettua vuonna 2023, hän menettää pääsääntöisesti luottamustehtävänsä. Tällöin hänen tilalleen nousee varavaltuutettu.

Ensimmäiset aluevaalit järjestetään 23.1.2022. Aluevaltuusto vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtävistä vuoden 2023 alusta lähtien. Vaalilain mukaan ehdokashakemukset aluevaaleissa jätetään aluevaalilautakunnille viimeistään 14.12.2021 kello 16 mennessä. Ehdokasasettelu ja ehdokasnumerot vahvistetaan 23.12.2021.

Lisätietoja:
Neuvotteleva virkamies Erkki Papunen, valtiovarainministeriö, puh. 02955 30167, erkki.papunen(at)gov.fi (vaalikelpoisuuteen liittyvät asiat)
Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, oikeusministeriö, puh. 02951 50128, arto.j.jaaskelainen(at)gov.fi (aluevaaleihin ja äänestämiseen liittyvät asiat)

 
Sivun alkuun