Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallituksen esitys
Henkilötunnusjärjestelmän uudistaminen luo edellytykset digitaalisten palveluiden kehittymiselle

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 15.9.2022 13.55
Tiedote
Lapsi ja aikuinen kadulla

Hallituksen esitys henkilötunnusjärjestelmän uudistamiseksi mahdollistaa digitaalisen toimintaympäristön kehittymisen Suomessa. Uudistuksella luodaan uusi etärekisteröitymismenettely, mahdollistetaan henkilötunnuksen antaminen ulkomaalaisille nykyistä aikaisemmin ja laajemmin sekä poistetaan sukupuolisidonnaisuus henkilötunnuksesta. Jo myönnettyihin henkilötunnuksiin muutoksella ei ole vaikutusta. Hallitus antoi lakiesityksen eduskunnalle 15. syyskuuta.

”Hallituksen tavoitteena on tehostaa hallintoprosesseja teknologian avulla. Henkilötunnuksen uudistaminen liittyy vahvasti digitaalisen henkilöllisyystodistuksen käyttöönottoon. Uudistuksilla mahdollistetaan kansalaisille paremmat palvelut ja työperäisen maahanmuuton sujuvoittaminen siten, että uusilla välineillä ulkomaalainen voidaan tunnistaa nopeammin ja joustavammin. Tällä lyhennetään odotusaikaa ja mahdollistetaan etäasiointi suomalaisten viranomaisten palveluissa jo ennen maahantuloa”, kuntaministeri Sirpa Paatero kommentoi.

Uuden etärekisteröintimenettelyn myötä ulkomaalainen voi rekisteröityä mobiililaitteellaan väestötietojärjestelmään ja saada suomalaisen henkilötunnuksen jo ennen Suomeen saapumista. Samalla hän saa ulkomaalaisen asiointivälineen, joka mahdollistaa sähköisen asioinnin suomalaisissa palveluissa. Lisäksi esityksessä täsmennetään henkilötunnuksen käsittelyä koskevia säännöksiä.

Henkilötunnuksen saajien piiri laajenee ja sukupuolisidonnaisuus poistuu

Uudistuksella aikaistetaan ja laajennetaan henkilötunnuksen antamista ulkomaalaisille. Lähtökohtana on esimerkiksi siirtää henkilötunnuksen myöntämistä oleskeluluvan päätösvaiheesta hakuvaiheeseen. Näillä toimilla muun muassa vähennetään henkilötunnuksettomien määrää Suomessa.

Vuodesta 2027 eteenpäin annettavista uusista henkilötunnuksista poistetaan sukupuolitieto niin, että sen jälkeen annettavista henkilötunnuksista ei käy ilmi henkilön sukupuoli. Tällä ennaltaehkäistään sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Sukupuolitieto säilyy jatkossakin väestötietojärjestelmässä sitä toiminnassaan tarvitseville tahoille. Sukupuolitiedon poistaminen vuodesta 2027 eteenpäin myönnettävistä uusista henkilötunnuksista ei vaikuta jo olemassa oleviin henkilötunnuksiin.

Lait pääasiassa voimaan syksyllä 2023

Etärekisteröintimenettely, ulkomaalaisten henkilötunnusten saamisen aikaistaminen ja henkilötunnusten saajien piirin laajentaminen sekä digitaalisen henkilöllisyyden pohjalle luotavat ratkaisut tulevat käyttöön 1.9.2023. 

Sukupuolisidonnaisuus poistetaan henkilötunnuksista 1.1.2027. 

Henkilötunnusten riittävyys on ratkaistu jo aiemmin 

Henkilötunnusjärjestelmän uudistusten käyttöönoton edellytyksenä on ollut varmistaa henkilötunnusten riittävyys myös jatkossa. Henkilötunnusten riittävyys on säädöstasolla ratkaistu valtioneuvoston heinäkuussa 2022 hyväksymällä asetusmuutoksella. Sen mukaan henkilötunnusten riittävyys ratkaistaan mahdollistamalla henkilötunnukseen vuoden 2023 alusta uusia syntymävuosisadan osoittavia välimerkkejä.

Asetusmuutoksella moninkertaistetaan käytettävissä olevien tunnusten määrä. Uuden välimerkin sisältäviä henkilötunnuksia tullaan antamaan vasta nykyisin käytössä olevien välimerkkien loputtua. 
 
Lisätietoja
Osastopäällikkö Jarkko Levasma, valtiovarainministeriö, p. 029 553 0117
Hankepäällikkö Henriikka Tammes, valtiovarainministeriö, p 029 5163 520
Yksikön päällikkö Maarit Huotari, valtiovarainministeriö, p. 029 553 0518  
 

 
Sivun alkuun