Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lausuntokierros
Jäteverolain veropohjaan muutoksia

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 22.6.2022 12.48
Tiedote

Jäteverolain uudistamisen tavoitteena on edistää jätteiden hyödyntämistä ja laajentaa jäteveron veropohjaa. Lausuntokierroksella olevasta hallituksen esityksestä voi antaa palautetta 12. elokuuta asti Lausuntopalvelu.fissä.

Jäteveroa maksetaan kaatopaikalle toimitettavasta jätteestä. Verotuksella halutaan vaikuttaa siihen, että jätteiden hyödyntäminen lisääntyy ja kaatopaikalle sijoittaminen vähenee. Esityksen mukaan jäteveron piiriin siirrettäisiin viherlipeäsakka sekä rakentamisessa ja purkamisessa syntyvä kipsijäte. Viherlipeäsakka ja kipsijäte ovat nykyisin jäteveron ulkopuolella, mutta niiden osalta on todettua hyötykäyttöä. 

Veropohjan laajennuksen arvioidaan lisäävän verollisen jätteen määrää noin 85 000 tonnilla vuodessa. 

Vuotuinen verotuoton lisäys olisi nykyisellä jäteveron verotasolla veropohjan laajentamisen takia noin 6 miljoonaa euroa. 

Esityksen tavoitteena on lisäksi jäteveron ympäristöohjauksen tason säilyttäminen. Samalla tehtäisiin inflaatiotarkistus verotasoon. Kaatopaikalle toimitettavasta jätteestä maksettavaa jäteveroa korotettaisiin esityksen mukaan 70 eurosta 80 euroon tonnilta jätettä. 

Ehdotetut muutokset kasvattaisivat jäteveron tuottoa vuositasolla yhteensä noin 8 miljoonaa euroa.

Valtiovarainministeriö lähetti ehdotuksen lausuntokierrokselle 22. kesäkuuta Lausuntoaika päättyy 12. elokuuta. Lakimuutosten olisi tarkoitus tulla voimaan 1.1.2023.

Lisätietoja:
Neuvotteleva virkamies Krista Sinisalo, puh. 02955 30248, krista.sinisalo(at)gov.fi (paikalla 1.7. asti)
Neuvotteleva virkamies Jenni Oksanen, puh. 02955 30577, jenni.oksanen(at)gov.fi (paikalla 2.8. alkaen)

 
Sivun alkuun