Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Luonnonsuojelualueet vapautetaan kiinteistöverosta

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 15.10.2020 14.13
Tiedote

Luonnonsuojelualueet, jotka on suojeltu luonnonsuojelulain nojalla, vapautetaan vuonna 2021 kiinteistöverosta.

Ehdotus liittyy hallitusohjelmakirjaukseen, jonka mukaan kiinteistöverotuksessa otetaan huomioon ympäristönäkökohtia. Tavoitteena on vähentää pidäkkeitä uusien yksityisten suojelualueiden perustamiseen ja näin edistää luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen liittyviä hallitusohjelman tavoitteita. Toimenpiteellä myös osaltaan kasvatetaan metsien hiilivarastoja. 

Hallitus antoi esityksen kiinteistöverolain muuttamiseksi torstaina 15. lokakuuta.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2021. Lakia sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2021 toimitettavassa verotuksessa.

Hallitusohjelman mukainen merituulivoimaloiden kiinteistöverotuksen alentaminen toteutettaisiin alentamalla niiden verotusarvoa valtiovarainministeriön asetuksella. Tavoitteena on saattaa niiden verotus neutraaliksi maatuulivoimaloiden kanssa ja siten parantaa merituulivoiman rakentamisen edellytyksiä ilmasto- ja energiapoliittisten tavoitteiden edistämiseksi. Toimenpide kuuluu ensimmäisessä vaiheessa toteutettaviin hallitusohjelman mukaisiin veromuutoksiin, joilla pyritään hiilineutraaliin kiertotalouteen.

Esitys julkaistaan päätökset-sivulla.

Lisätietoja:
Jukka Vanhanen, lainsäädäntöneuvos, puh. 029 5530 239, jukka.vanhanen(at)vm.fi

 
Sivun alkuun