Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallituksen esitys
Suomeen perustetaan kattava valtionavustustoiminnan tietovaranto ja siihen liittyvät digitaaliset palvelut

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 2.6.2022 13.42
Tiedote

Valtionavustustoiminnan digitaalisia palveluja kehitetään ja valtionavustusprosessia digitalisoidaan. Tavoitteena on, että valtionapuviranomaiset ottavat uudet digitaaliset palvelut käyttöön lähivuosien aikana. Hallituksen esityksen mukaan Valtiokonttori vastaa jatkossa niiden tuottamisesta.

Esityksen mukaan tietovaranto ja siihen liittyvät digitaaliset palvelut sisältäisivät valtionapuviranomaisille yhteisen sähköisen hallintajärjestelmän (Hallinnoiavustuksia.fi), valtionavustushakujen julkaisemisen ja asioinnin palvelun (Haeavustuksia.fi) sekä valtionavustustietojen julkaisemisen ja käytön palvelun (Tutkiavustuksia.fi). Uuteen valtionavustustoiminnan tietovarantoon koottaisiin valtionavustuksia koskevia tietoja kaikilta hallinnonaloilta valtionavustustoimintaa koskevan tiedon avaamiseksi ja hyödyntämiseksi, vaikuttavuuden arvioimiseksi sekä valtionavustusten käytön valvonnan tehostamiseksi. Esimerkiksi Tutkiavustuksia.fi –palvelu olisi kaikille avoin palvelu, josta kuka tahansa voisi saada kattavasti valtionavustustoimintaa koskevia tietoja.  

Valtiokonttori vastaisi valtionavustustoiminnan tietovarannon ja siihen liittyvien digitaalisten palveluiden hallinnoinnista ja ylläpidosta, eräistä tiedonhallintaa koskevista tehtävistä sekä valtionavustustoimintaa koskevista analysointi- ja raportointipalveluista. 

Uusissa säännöksissä säädettäisiin tarkemmin myös valtionapuviranomaisten tai lain nojalla muiden valtionavustuksia myöntävien tahojen velvoitteista tiedonhallinnassa ja valtionavustustoimintaa koskevien tietojen tallentamisessa, henkilötietojen käsittelystä sekä valtionavustustoiminnan tietovarantoon tallennettavien tietojen ja asiakirjojen säilytyksestä ja arkistoinnista. Lisäksi säädettäisiin valtionavustustoiminnan vähimmäistietojen toimittamisvelvollisuus niille valtionapuviranomaisille, jotka eivät ottaisi Hallinnoiavustuksia.fi-palvelua käyttöön. Ministeriöiden ja valtionapuviranomaisten nykyinen toimivalta hallinnonalansa valtionavustusten sisällöllisessä ohjauksessa ei muuttuisi. 

Digitaaliset palvelut tukevat yhteistä valtionavustusten toimintamallia 

Valtionapuviranomaiset siirtyvät käyttämään Valtiokonttorin tuottamia digitaalisia palveluja tulevien vuosien aikana. Uudet palvelut tukevat valtionavustustoiminnan yhteistä toimintamallia eli digitaalista valtionavustusprosessia, joka uudistaa valtionapuviranomaisten tapaa suunnitella valtionavustustoimintaa ja arvioida sen vaikutuksia. 

Valtionavustustoiminnan yhteistä toimintamallia, tietovarantoa ja siihen liittyviä digitaalisia palveluja valmistellaan valtiovarainministeriön johdolla. Valtionavustustoimintaa kehittävä hanke päättyy vuoden 2023 lopussa. Tavoitteena on edistää valtionavustustoiminnassa syntyvän tiedon saatavuutta ja käyttöä. Tavoitteena on myös edistää valtionavustusten tarkoituksenmukaista kohdentamista ja vähentää niiden päällekkäisyyttä. Yleisenä tavoitteena on edelleen lisätä valtionavustustoiminnan tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä, yhdenmukaistaa valtionavustuskäytäntöjä, toteuttaa avointa ja hyvää hallintoa. Lisäksi pyritään vahvistamaan toiminnan strategista ohjausta ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä tukea valtionavustusten aseman selkeyttämistä politiikkaohjauksen välineenä. 

Valtionavustustoiminnan kehittämisen arvioidaan lisäävän vaikuttavuutta ja tuovan säästöjä 

Yhteisten digitaalisten palvelujen avulla voidaan säästää tietojärjestelmien uusinvestointi- sekä kehitys- ja ylläpitokustannuksia. Valtiokonttorin tuottamien yhteisten digitaalisten palveluiden vuosikustannusten arvioidaan olevan merkittävästi alemmat kuin valtionapuviranomaisten nykyisten omien järjestelmien kustannukset. Pitkällä aikavälillä voidaan siten päästä myös kustannuksiltaan tehokkaampaan valtionavustusten hallinnointiin.

Hallituksen esityksellä muutetaan valtionavustuslakia ja valtiokonttorista annettua lakia. Uusien säädösten esitetään tulevan voimaan vuoden mahdollisimman pian. Valtionavustustoiminnan vähimmäistietojen toimittamisvelvollisuus niille valtionapuviranomaisille, jotka eivät ota Hallinnoiavustuksia.fi-palvelun käyttöön, tulisi voimaan pääsääntöisesti lokakuun 2023 alusta lähtien. Esitys julkaistaan päätökset-sivulla

Suomessa on noin 90 valtionapuviranomaista, jotka myöntävät muun muassa järjestöille, kunnille, yrityksille ja yksityishenkilöille vuosittain arviolta 4 miljardia euroa harkinnanvaraisina valtionavustuksina. 

Lisätietoja:
Budjettineuvos Jouko Narikka, puh. 0295 530 017, jouko.narikka(at)gov.fi 
Hankejohtaja Tuula Lybeck, puh. 0295 530 595, tuula.lybeck(at)gov.fi 
Yksikönjohtaja Mari Näätsaari, puh. 0295 50 2259, mari.naatsaari(at)valtiokonttori.fi 

 
Sivun alkuun