Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomen talouden näkymät esillä valtiovarainministeri Antti Rinteen ja komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskisin tapaamisessa

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 13.3.2015 10.55
Tiedote

Valtiovarainministeri Antti Rinne tapasi komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskisin perjantaina 13.3. Ministerin ja varapuheenjohtajan keskustelussa käsiteltiin Suomen talouden näkymiä ja haasteita. Komissio julkisti hiljattain osana eurooppalaista ohjausjaksoa maaraportit ja Suomea koskenut raportti toimii osaltaan pohjana keskusteluille.

Suomen maaraportin mukaan maakohtaisten suositusten toimeenpanossa on tapahtunut osittaista edistymistä ja syväanalyysissa mainitut politiikkahaasteet on tunnistettu Suomessa jo aiemmin. Myönteistä Suomen talouskehityksessä on komission mukaan muun muassa se, että elektroniikka- ja paperiteollisuuden kriisi näyttää olevan ohi ja Suomen palkkakehitys on vuonna 2013 tehdyn maltillisen palkkasopimuksen ansiosta linjassa uuden kriisinjälkeisen todellisuuden kanssa ja tukee kustannuskilpailukyvyn palautumista.

Komission maaraportin mukaan Suomen keskeisimmät politiikkahaasteet ovat:

  • Kustannusten kasvun hillitseminen myös jatkossa, jotta Suomen kilpailukyky vahvistuisi.
  • Monet suomalaiset yritykset pysyvät pieninä, eivätkä aktiivisesti pyri kasvamaan tai kansainvälistymään.
  • Kotitalouksien velkataso kasvoi aikaisemmin nopeasti, lisätoimenpiteet voisivat ehkäistä velkaantumisen kasvun jatkossa.

Ministerin ja varapuheenjohtajan keskusteluissa käsiteltiinkin rakenteellisia uudistuksia, joiden jatkamisen tarpeellisuudesta seuraavalla hallituskaudella oli yhtäläinen näkemys. Rinne painotti tässä yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen loppuunsaattamista. Myös kuntien tehtävien ja velvoitteiden tarkastelua on jatkettava. Rinteen mukaan keskeinen osa rakenneuudistuksia on eläkeuudistus, joka tulee sovitusti voimaan 2017.

Komissio tulee toukokuussa antamaan esityksensä Suomea koskeviksi maakohtaisiksi suosituksiksi.

Suomen maaraportti 2015, Euroopan komissio

Lisätietoja:

Finanssineuvos Marketta Henriksson, p. 02955 30441
[email protected]

Antti Rinne Talousnäkymät Talouspolitiikka
 
Sivun alkuun