Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ylijohtaja Terhi Järvikare:
Suomi torjuu veronkiertoa kansainvälisellä yhteistyöllä

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 24.11.2017 9.40
Kolumni
Terhi Järvikare.

Kansainvälinen yhteistyö veronkierron torjumiseksi on ottanut vuodessa suuria harppauksia. Tähän mennessä 71 maata on allekirjoittanut OECD:n monenkeskisen yleissopimuksen, ja eri maiden veroviranomaiset ovat alkaneet vaihtaa automaattisesti tietoja keskenään. Seuraavaksi EU-kokousten asialistalla on niin sanottu musta lista yhteistyökyvyttömistä maista.

Teollisuusmaiden järjestö OECD:n jäsenmaat ovat tehneet yhteistyötä veronvälttämisen ja voitonsiirtojen vastaisessa hankkeessa (BEPS, base erosion and profit shifting). Hanke on antanut suosituksia kansallisen lainsäädännön, OECD:n ohjeistuksen ja verosopimusten muuttamiseksi.

Suomi allekirjoitti OECD:n monenkeskisen yleissopimuksen viime kesäkuussa yhdessä 67 muun valtion kanssa. Sopimus vaatii Suomessa vielä eduskunnan hyväksynnän.

Yleissopimukseen liittymällä valtiot voivat muuttaa olemassa olevia verosopimuksiaan.  Muutosten tavoitteena on muun muassa estää perusteettomien etujen saavuttamista verosopimusten avulla ja verojen saamatta jäämistä kokonaan.

Osa yleissopimuksen määräyksistä on minimistandardeja, jotka kaikkien BEPS-työhön sitoutuneiden valtioiden odotetaan hyväksyvän. Osa määräyksistä on puolestaan suosituksia, joiden hyväksyminen on vapaaehtoista.

Suomi allekirjoitti monenkeskisen verosopimuksen (tiedote 8.6.)

EU rajoittaa veronkiertoa ja aggressiivista verosuunnittelua

EU:n komissio on antanut useita direktiiviehdotuksia, joilla pyritään estämään veronkiertoa ja aggressiivista verosuunnittelua.

Jäsenmaat ovat jo hyväksyneet niin sanotun veronkiertodirektiivin, joka sisältää viisi erilaista toimea jäsenvaltioiden yritysverolainsäädännön muuttamiseksi. Seuraavaksi on vuorossa direktiivin täytäntöönpano kansallisella lainsäädännöllä kahdessa vaiheessa vuoteen 2019 ja 2020 mennessä.

Veronkiertodirektiiviä täydentää direktiivi niin sanotuista hybridijärjestelyistä.  Uudella lainsäädännöllä on tarkoitus estää se, että yritykset välttävät veroja hyödyntämällä verokohtelun eroavuuksia eri maiden välillä. Jäsenmaat ovat hyväksyneet direktiivin, ja se tulee panna täytäntöön vuoteen 2020 mennessä

Viime kesäkuussa komissio antoi direktiiviehdotuksen velvollisuudesta ilmoittaa tietyt rajat ylittävät verosuunnittelujärjestelmät veroviranomaisille. Jäsenvaltiot vaihtaisivat automaattisesti tietoja järjestelyistä keskenään. Direktiiviehdotuksen käsittely jatkuu neuvoston työryhmässä.

Veronkierron torjunta etenee EU:ssa (uutinen 21.6.)

EU täydentää lainsäädäntöä veronkierron torjunnasta (uutinen 21.2.)

Komission tiedote avoimuussäännöistä verosuunnittelun alalla toimiville välittäjille (tiedote 21.6.)

EU valmistelee listaa yhteistyöhaluttomista maista

Jäsenmaat pyrkivät vielä tänä vuonna sopuun yhteisestä EU-listasta verotuksen alan yhteistyöhaluttomista kolmansista maista. Tämä niin sanottu musta lista on keskeisin vielä avoinna olevista toimista, joita EU:n komissio ehdotti veronkierron vastaisessa paketissaan viime vuonna.

Yhteisen EU-listan tarkoituksena on tuoda näkyväksi, mitkä EU:n ulkopuoliset valtiot eivät noudata tasapuolisen verotuksen periaatteita. Jos valtio joutuisi EU-listalle, vastatoimiin voisivat ryhtyä sekä EU että jäsenvaltiot. Vastatoimien tavoitteena on suojella jäsenvaltioiden veropohjia ja kannustaa EU:n ulkopuolisia maita muuttamaan haitallisia verojärjestelmiään.

Taustatietoa listan valmistelusta (komission sivut, englanniksi)

Kansainvälisen automaattinen tietojenvaihto alkaa

Tietojenvaihto lisääntyy selvästi tänä vuonna, kun OECD:n yhteisen raportointistandardin mukainen kansainvälinen automaattinen tietojenvaihto pääosin alkaa.  Tietojenvaihdon ansiosta Verohallinto saa automaattisesti laajasti tietoa siitä, mitä tuloja ja varoja Suomessa asuvilla henkilöillä on ulkomailla.

Taustatietoa automaattisesta tietojenvaihdosta (Verohallinnon sivut)

Työ jatkuu kotimaassa ja kansainvälisesti

Vaikka tuloksia on jo saavutettu, työtä veroparatiisien kitkemiseksi ja veronkierron torjumiseksi on jatkettava. Nyt on tärkeää panna täytäntöön jo sovitut toimet.  Työtä tulee jatkaa  aktiivisesti sekä kansallisella että globaalilla tasolla.

Terhi Järvikare

ylijohtaja, osastopäällikkö
@TerhiJarvikare

 
Sivun alkuun