Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallituksen esitys
Ulkomaan kansalaisten tunnistautumista ja sähköisen valtuutuksen luomista viranmaispalveluissa sujuvoitetaan

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 7.10.2019 11.52
Tiedote

Sähköisen asioinnin sujumisessa keskeistä on se, kuinka hyvin asiakkaan sähköinen tunnistaminen ja asiakkaan mahdollisuus valtuuttaa toinen henkilö asioimaan puolestaan sähköisen valtuutuksen perusteella onnistuvat. Hallituksen tänään esittämien muutosten tavoitteena on sujuvoittaa viranomaispalveluihin tunnistautumista ja valtuuttamista.

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista annettua lakia, väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annettua lakia sekä julkisen hallinnon yhteispalvelusta annettua lakia.

Hallituksen esittämillä muutoksilla edistettäisiin ulkomaan kansalaisen mahdollisuutta tunnistautua viranomaispalveluihin. Lisäksi mahdollistettaisiin sähköisten valtuutusten rekisteröinti muutoinkin kuin Väestörekisterikeskuksen sähköiseen palveluun tunnistautumalla. Ulkomaan kansalaisen tunnistusvälineen myöntämiseen ja sähköisten valtuutusten rekisteröintiin liittyviä tehtäviä voitaisiin hoitaa myös yhteispalvelussa.

Muutokset mahdollistaisivat myös sen, että jatkossa sähköisen asioinnin tukipalveluja käyttäviltä organisaatioilta voitaisiin periä maksuja tunnistuspalvelun, verkkomaksamisen kokoamis- ja hallinnointipalvelun ja asiointivaltuuspalvelun käytöstä. Valtiokonttorin tuottama verkkomaksamisen palvelu olisi tarkoitus muuttaa maksulliseksi vuoden 2020 alusta lukien.

Hallitus esittää, että lait tulevat voimaan 1.1.2020.

Hallituksen esitys julkaistaan kokonaisuudessaan vm.fissä päätökset-sivulla.

Lisätietoja:

Lainsäädäntöneuvos Eeva Lantto, puh. 0295 530 515, eeva.lantto(at)vm.fi

 
Sivun alkuun