Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Elinaikakerroin vahvistettu vuodelle 2023

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 10.11.2022 13.42
Tiedote 259/2022

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut elinaikakertoimen vuodelle 2023. Elinaikakerroin on 0,94419.

Nyt vahvistettu elinaikakerroin pienentää vuonna 1961 syntyneiden vuonna 2023 tai sen jälkeen alkavia työeläkelain mukaisia vanhuuseläkkeitä 5,581 prosenttia. 

Elinaikakerroin pienentää myös vuonna 2023 alkavan työkyvyttömyyden perusteella myönnettäviä työeläkelakien mukaisia työkyvyttömyyseläkkeitä lukuun ottamatta niihin sisältyvää tulevan ajan eläkkeen osuutta, johon elinaikakerrointa ei sovelleta. 

Lisäksi elinaikakerroin vaikuttaa ensi vuonna myönnettäviin työeläkelakien mukaisiin perhe-eläkkeisiin, osittaisiin varhennettuihin vanhuuseläkkeisiin ja työuraeläkkeisiin.

Elinaikakertoimen tarkoituksena on sopeuttaa alkavien työeläkkeiden tasoa ja eläkemenoa sen mukaan, miten odotettavissa oleva keskimääräinen elinikä muuttuu. Jos keskimääräinen elinikä jatkaa nousuaan, elinaikakerroin pienentää kuukausieläkkeitä.

Elinaikakerrointa sovellettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Tavoitteena on, että työntekijät korvaisivat elinaikakertoimen eläkettä pienentävää vaikutusta olemalla työelämässä nykyistä pidempään. 

Lisätietoja

neuvotteleva virkamies Pirjo Moilanen, p. 029 5163 183, [email protected]

 
Sivun alkuun