Pasi Moisio: Hyvä paha monimutkaisuus - Sosiaaliturvan monimutkaisuuden kolme kerrosta

Suomen sosiaaliturvajärjestelmää kritisoidaan usein monimutkaiseksi, mutta mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme monimutkaisuudesta? Monimutkaisuus voi äkkiseltään vaikuttaa huonolta ja tarpeettomalta asialta, mutta se voi olla myös välttämätöntä sosiaaliturvan tavoitteiden toteuttamiseksi ja asiakkaan tilanteen huomioimiseksi. Voisiko monimutkaisuutta ajatella jatkumona, joka alkaa helpoimmin poistettavasta ja tarpeettomasta monimutkaisuudesta, ja päättyy sosiaaliturvan perusrakenteista ja perustavanlaatuisista arvovalinnoista juontuvaan monimutkaisuuteen? 

Sosiaaliturvakomitean jaostot ja tutkijaverkosto ovat työstäneet sosiaaliturvan monimutkaisuutta käsittelevästä raportista ensimmäisiä osia komitealle keskusteltavaksi. Hallintojaoston sihteeristön valmistelemassa muistiossa sosiaaliturvan lainsäädäntöön liittyvä monimutkaisuus konkretisoidaan kolmeksi kerrokseksi komitean jatkotyötä varten. 

Ylintä kerrosta sosiaaliturvan lainsäädännön monimutkaisuudesta voidaan kutsua ”tarpeettomaksi” monimutkaisuudeksi. Kyse on epätarkoituksenmukaisista käsitteiden ja määräytymisperusteiden eroista etuuksien välillä. Tarpeeton monimutkaisuus on syntynyt tahattomasti vuosikymmenien aikana koordinoimattomien lainsäädännön uudistusten ja paikkailujen myötä. Tarpeettoman monimutkaisuuden eräänlaisena määritelmänä voidaankin pitää sitä, että monimutkaisuudelle ei ole löydettävissä poliittista tarkoitusta etuuden kohdentamisesta eikä sitä selitä muukaan arvovalinta. Tarpeettoman monimutkaisuuden selvittäminen lainsäädännöstä on suuri työ ja sen poistaminen voi tuoda kustannuksia. Jo alustavien selvitysten perusteella näyttää selvältä, että tarpeeton monimutkaisuus on ohut kerros sosiaaliturvan lainsäädännössä. Suurin osa sosiaaliturvan monimutkaisuudesta juontuu etuuksien halutusta kohdentamisesta tai sosiaaliturvan rakenteista.

Keskimmäinen kerros sosiaaliturvan lainsäädännön monimutkaisuudesta juontuu etuuksien halutusta kohdentamisesta. Eri ryhmille ja eri elämäntilanteissa oleville on haluttu poliittisesti kohdentaa (enemmän) tukea, ja tätä varten on usein jopa luotu kokonaan uusi etuus vanhojen rinnalle. Etuuksien halutusta kohdentamisesta johtuvan monimutkaisuuden poistaminen vaatii kyseisten poliittisten arvovalintojen purkamista ainakin osittain. Etuuksien kohdentamisen purkaminen tarkoittaa myös, että sosiaaliturva ei huomioi enää samalla tapaa elämäntilanteita tai ryhmiä. Jos järjestelmän ylimpänä arvona pidetään yksinkertaisuutta, se tarkoittaa väistämättä myös heikompaa kohdentumista ja sitä kautta voi leikata jonkun sosiaaliturvaa.

Alin kerros sosiaaliturvan lainsäädännön monimutkaisuudesta juontuu sosiaaliturvan perusrakenteista: vakuutus- ja syyperusteisuudesta, tarveharkinnasta ja vastikkeellisuudesta. Perusrakenteista juontuvan monimutkaisuuden purkaminen tarkoittaisi koko sosiaaliturvan uudelleen arvioimista ja rakentamista. 

Sosiaaliturvan uudistamisen tiekarttaa varten komitean onkin linjattava, millaista sosiaaliturvan monimutkaisuutta halutaan vähentää – ja millainen hyväksytään. Toisin sanoen, millaiselle perustalle Suomen tulevaisuuden sosiaaliturva rakennetaan, ja miten sitä halutaan kohdentaa eri ryhmille ja eri elämäntilanteissa. 

Pasi Moisio 
sosiaaliturvakomitean puheenjohtaja