Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Korona tappaa edelleen

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 13.7.2022 11.48
Kolumni

Yhteiskunnassa on levinnyt laajasti näkemys, että korona olisi ohi ja olisimme siirtyneet jo epidemian jälkeiseen aikaan. Kansainvälinen kehitys ei tue tällaista näkemystä.

Hallituksen ”koronaministerinä” olen viime kuukausien aikana kertonut julkisesti kannattavani mm. nykyistä laajempaa maskien käyttöä, neljännen rokotuksen aikaistamista alle 80-vuotiaille, kolmannen rokotuksen laajempaa ottamista, riskiryhmiin kuuluvien varovaisuutta suurten ihmisjoukkojen keskuudessa, yleisten ja edelleen voimassaolevien hygieniasuositusten noudattamista jne. Näiden asioiden esille tuominen on ollut koronatilanteen kehittymistä seuraten perusteltua. Tilanteen seuraaminen on johtanut myös varautumistoimiin.
 
STM:n vetovastuulla olemme Suomessa varautuneet useilla toimenpiteillä syksyllä mahdollisesti pahenevaan koronatilanteeseen. Johtamani koronaministerityöryhmä on kokoontunut 8.2.-22.6. välisenä aikana säännöllisesti, yhteensä kahdeksan kertaa, ja STM:ssä on päivittäin valmisteltu ja toteutettu koronatilanteen edellyttämiä toimenpiteitä: lainsäädäntöä, tilanteen seurantaa, palvelujärjestelmän ohjausta, varautumista syksyn tilanteeseen, rokottamisen tukemista ja säännöllistä tiedottamista.
 
Asetimme 16.2. asiantuntijatyöryhmän selvittämään palvelujärjestelmän varautumista mahdolliseen seuraavaan epidemia-aaltoon. Työryhmä jätti 54 toimenpidettä sisältäneen raporttinsa toukokuussa. Olemme jo vastanneet osaan ehdotuksista mm. päivittämällä yhteistyössä kansallisten asiantuntijoiden kanssa covid-19-testaus- ja jäljitysstrategian sekä rokotusstrategian.
Juhannusviikolla STM kehotti ohjauskirjeessä paikallisia ja alueellisia viranomaisia edelleen varautumaan mahdollisiin tuleviin epidemia-aaltoihin ja huomioimaan selvitysryhmän ehdotukset. Myös EU:n ja sen asiantuntijavirastojen EMA:n ja ECDC:n tuore linjaus neljännen rokotteen antamisesta mahdollisimman pian kaikille yli 60-vuotiaille on ollut tavoite, jota olen yhdessä useiden muiden EU:n terveysministerien kanssa vaatinut jo keväästä lähtien.
 
Hallituksen korona-asioista vastaavana ministerinä esittelin valtioneuvostolle päätökset yhteiskunnan laajasta avaamisesta helmi- ja maaliskuussa. Tämän turvallisen toteuttamisen edellytyksiksi todettiin erittäin laaja rokotuskattavuus, tarkka hygienia, riskiryhmien maskien käyttö, epidemiatilanteen jatkuva seuraaminen ja palvelujärjestelmän ohjaaminen.

Epidemia ei ole ohi. Meidän jokaisen on edelleen pidettävä sen osalta huolta toisistamme. Myös vastuullisesti toimiva suomalainen media on huomannut tämän. Tautitilanteesta ja rokottamisen tärkeydestä kertominen on ymmärretty yhteiseksi tehtäväksemme.

perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén

 
Sivun alkuun