Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kuntainfo: Sosiaali- ja terveysministeriö on tarkistanut koronavirusepidemian aikana antamansa määräykset, ohjeet ja suositukset – suurimman osan voimassaolo on päättynyt

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 13.7.2020 9.26
Uutinen

Sosiaali- ja terveysministeriö on tarkistanut koronavirusepidemian aikana antamansa määräykset, ohjeet ja suositukset. Tarkistus on tehty kesällä 2020 vallitsevan tautitilanteen mukaisesti.

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut kevään kuluessa lukuisia ohjeita, suosituksia ja määräyksiä erityisesti kunnille, kuntayhtymille, sairaanhoitopiireille, aluehallintovirastoille ja muille terveydensuojeluviranomaisille. 

Osa ohjeista ja suosituksista on liittynyt valtioneuvoston ja Tasavallan presidentin toteamiin poikkeusoloihin ja valmiuslain mukaisiin poikkeusvaltuuksiin. Osa taas on perustunut muuhun lainsäädäntöön, kuten tartuntatautilakiin ja terveydensuojelulakiin laajamittaisen tartuntatautitilanteen hallitsemiseksi. 

Tarkistuksen jälkeen sosiaali- ja terveysministeriö toteaa, että edelleen voimassa olevia ohjeita ja suosituksia on jäljellä melko vähän. Suurin osa annetuista ohjeista ja suosituksista on todettu vallitsevassa tautitilanteessa vanhentuneiksi tai niiden voimassaoloaika on päättynyt.

Sekä voimassa olevat, kumotut että voimassaololtaan päättyneet ohjeet ja suositukset ovat kaikki saatavilla kootusti sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilta.

Ajantasaisia ohjeita Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta

Jatkossa koronaviruksen ja muiden infektioiden torjuntaan liittyvät kansalaisten ja ammattilaisten ohjeis-tukset ovat kootusti saatavilla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilla. Sieltä löytyvät muun muassa ajantasaiset ohjeistukset ikääntyneille ja muille riskiryhmille koronavirusepidemian aikana sekä esimerkiksi kotiin annettavia palveluja tai ympärivuorokautista hoivaa koskevat voimassa olevat ohjeistukset.

Lisätietoja: 

Johtaja Jaska Siikavirta, [email protected] (poikkeusolot, aluehallintovirastot ja palvelussuhteen ehdot)
Johtaja Jari Keinänen, [email protected] (ympäristöterveys, terveydensuojelu)
Hallitussihteeri Tuija Metsävainio, [email protected] (lääkkeet)
Ylilääkäri Paula Tiittala, [email protected] (tartuntataudit)
Johtaja Tuija Kumpulainen, [email protected] (sosiaali- ja terveyspalvelut)
Lääkintöneuvos Merja-Liisa Auero, [email protected] (sosiaali- ja terveyspalvelut)

 
Sivun alkuun