Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

STM:n, THL:n ja Kelan kolumni
Lakimuutokset luovat paremman pohjan sote-tietojen ja Kanta-palvelujen hyödyntämiselle

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 25.11.2022 10.30
Kolumni

Sosiaali- ja terveydenhuollon murros tuo alan tietojärjestelmien kehittämiseen sekä mahdollisuuksia että haasteita. Lisäksi on hyödynnettävä teknologiset harppaukset ja huolehdittava tietoturvasta.

Sote-uudistuksen tavoitteena on tarjota yhdenvertaiset ja laadukkaat palvelut kaikille. Tärkeä keino tavoitteiden saavuttamisessa on digi-palvelujen kattava hyödyntäminen. Tähän tarvitaan sekä kansallista sote-tiedonhallintaa että alueellista työtä digitalisaation parissa.

Hallitus antoi lokakuun lopussa esityksen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietolain uudistamisesta. Uusi laki toisi muutoksia erityisesti sote-ammattilaisten tiedonsaantioikeuksiin sekä asiakas- ja potilastietojen luovutuksiin sote-palvelunantajien välillä.

Tiedonsaantioikeuksia ja tietojen luovutuksen periaatteita selkiytetään. Tästä johtuen sosiaali- ja terveydenhuollon välinen tietojen liikkuminen Kanta-palvelujen avulla siirtyisi hiukan eteenpäin. Aikatauluehdotukset on kuvattu tarkemmin oheisessa liitteessä.

Tietoturvasta ei jousteta

Sosiaali- ja terveydenhuollossa käsitellään arkaluonteisia tietoja, joiden turvallisesta käytöstä on huolehdittava tarkasti. Tietoturvan vaatimuksista on pidettävä aina kiinni, vaikka se joskus viivästyttäisi uusien digi-palvelujen toteutusta.

Siirtymäaikojen avulla varmistetaan, että uudet palvelut ovat kansalaiselle turvallisia käyttää. Uusi laki takaa muun muassa sen, että yksityisten toimijoiden toteuttamat hyvinvointisovellukset kuuluvat valvonnan piiriin ja niiden tarkoituksenmukaisuus varmistetaan. Verkkohuijaukset ja hakkerointiyritykset ovat arkipäivää, joten järjestelmien tietoturvan on oltava kunnossa.

Kanta-palvelujen tietoturva on erittäin korkealla tasolla ja ollut ydinasia järjestelmän kehittämisessä alusta asti. Nykyisessä maailmantilanteessa tietoturva on noussut yhä merkittävämmäksi asiaksi, ja uusien rajapintojen ja palvelujen avaamista arvioidaan huolella kansallisesti.

Lääkitysturvallisuus varmistetaan

Sote-tietojärjestelmien kehittämisessä on otettava huomioon eri toimijoiden tarpeet. Hyvinvointialueiden muodostuminen on suuri muutos myös tietojärjestelmien näkökulmasta ja tuo osin viivettä sote-tietojärjestelmien parannuksiin. Muun muassa Kanta-lääkityslista on tulossa käyttöön.

Lääkityslistan muutostyöt etenevät vaiheittain, ja ensimmäiset toiminnallisuudet voidaan jo ottaa käyttöön potilastietojärjestelmissä. Toivomme, että sosiaali- ja terveydenhuollossa hyödynnetään ripeästi kaikki sote-ammattilaisten työtä helpottavat muutokset. Kokonaisuudessaan uusi lääkityslista on otettavissa käyttöön vuodesta 2025 alkaen.

Kanta-rajapintojen avaaminen lääkitystietoa hyödyntäville sovelluksille kytketään lääkityslistan vaiheisiin, mikä siirtää aiemmin suunniteltua aikataulua. Lääkityslistan myötä saadaan ajantasainen tieto potilaan lääkityksestä. Ennen tätä kansalaiselle tarkoitettujen sovellusten käyttö voisi käytännössä johtaa siihen, että lääkityksestä välittyisi väärää tietoa.

Päällekkäistä ei kannata rakentaa

Kannan avulla asiakas- ja potilastiedot ovat aina käytettävissä siellä, missä kansalainen sote-palveluissa asioi. Omakannasta jokainen näkee omat tietonsa kaikista terveyspalveluista, vuodesta 2023 alkaen vaiheittain myös sosiaalipalveluista. Kanta varmistaa lisäksi toimivan rajapinnan Eurooppaan. Esimerkiksi koronatodistuksen toteutus onnistui sujuvasti Kantaan.

Kansallinen Kanta, alueelliset tietojärjestelmät ja yksityisten toimijoiden digi-palvelut täydentävät toisiaan. Päällekkäisiä ratkaisuja ei kannata rakentaa. Yhteiset ratkaisut tuovat myös kustannusvaikuttavuutta.

Yhden näkökulman sijaan on tärkeää katsoa kaikkien kansalaisten, sote-toimijoiden tarpeita ja koko Suomen etua. Onnistumme tässä viranomaisten, sosiaali- ja terveydenhuollon, yksityisten sovelluskehittäjien ja tietojärjestelmätoimittajien yhteistyöllä.


Anna Sandberg, erityisasiantuntija ja Joni Komulainen, hallitusneuvos, sosiaali- ja terveysministeriö
Päivi Achte, johtava asiantuntija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Pirjo Vuorikallas, Kanta-palvelujen päätuoteomistaja, Kela

 
Sivun alkuun