Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lastensuojelun asiakkaana olevat nuoret pääsevät kertomaan ajatuksiaan lastensuojelulain valmistelussa – sähköinen kysely on auki 23.5. asti

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 11.5.2021 13.15
Uutinen

Lastensuojelun asiakkaina olevilta lapsilta ja nuorilta halutaan kommentteja lastensuojelulain valmistelua varten. Sähköisessä kyselyssä kysytään muun muassa, mitä mieltä he ovat lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen tukemisesta sijaishuollossa sekä mitä ajatuksia heillä on vaativasta sijaishuollosta.

Kysely on osa kansallisen lapsistrategian toimeenpanossa toteutettavaa pilottia, jossa vahvistetaan lasten ja nuorten osallisuutta lastensuojelulain valmistelussa. Pilotissa on tarkoitus luoda malli lasten ja nuorten kuulemiseksi lainsäädäntötyön yhteydessä. 

”Lapsistrategian tavoitteena on edistää ja vahvistaa lapsen oikeutta osallisuuteen. Siksi on äärimmäisen tärkeää luoda mahdollisuus lasten ja nuorten saada äänensä kuuluville, kun heitä koskevaa lainsäädäntöä uudistetaan ja muutetaan. Toivottavaa on, että tulevaisuudessa tämä on luonteva osa lainvalmistelua ja päätöksentekoa. Strategian toimeenpanossa kehitetään tähän välineitä”, toteaa kansallisen lapsistrategian pääsihteeri Johanna Laisaari.

Kysely on toteutettu sekä suomen että ruotsin kielellä. Siihen pääsee vastaamaan 23.5. asti kansallisen lapsistrategian verkkosivuilla:

Sähköisen kyselyn lisäksi pilotissa on toteutettu lasten ja nuorten työpajoja.

Lisätietoja:

lapsistrategian pääsihteeri Johanna Laisaari, p. 0295161177, [email protected]
VT, asiantuntija Pasi Pollari, p. 041 7080530, [email protected] (lastensuojelun osallisuuspilotti)

 
Sivun alkuun