Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Liikunnasta syrjäytyneitä lapsia ja nuoria halutaan aktivoida

Julkaisuajankohta 7.12.2010 13.49
Uutinen N5-56875

Terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia lapsia on yhä enemmän ja täysin liikunnasta ulkopuolelle jäävien määrä on kasvanut hälyttävästi. Kuntien ja järjestöjen tulisi syventää yhteistyötään liikuntapalveluja kehitettäessä näiden lasten tavoittamiseksi ja aktivoimiseksi. Tämä selviää Nuori Suomi ry:n laatimasta raportista, jonka ovat rahoittaneet sosiaali- ja terveysministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö. Raportti julkistettiin 7. joulukuuta Helsingissä.

Raportin mukaan vähän liikkuvien lasten ja nuorten innostaminen liikuntaan on kaikkien heidän ja heidän perheidensä parissa työskentelevien yhteinen asia ja edellyttää usein uusia työtapoja. Lasten ja nuorten aktiivisuutta voidaan lisätä esimerkiksi kehittämällä ympäristöä liikuntaan kannustavaksi, tukemalla heidän osallisuuttaan sekä kehittämällä liikuntaa kouluissa ja päivähoidossa. Raportissa myös ehdotetaan, että kunnat voisivat nykyistä paremmin hyödyntää toistensa kokemuksia lasten ja nuorten aktivoimisessa.

Vähän liikkuvien ja liikunnasta syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten aktivointi - raportti hanketoiminnasta on osa Nuori Suomi ry:n toteuttamaa liikunnasta syrjäytyneiden lasten ja nuorten fyysisen aktivoinnin kehittämishanketta. Tavoitteet hankkeelle nousevat hallituksen Terveyden edistämisen politiikkaohjelmasta, Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelmasta sekä Lasten ja nuorten liikuntaohjelmasta.

 
Sivun alkuun