Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sosiaaliturvakomitea käsitteli kokouksessaan sosiaaliturvan vaihtoehtoisia järjestämistapoja

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 25.10.2022 11.13
Tiedote 247
Kuvituskuva

Sosiaaliturvakomitean kokouksessa 24.10.2022 käsiteltiin Sosiaaliturvan vaihtoehtoiset järjestämistavat -selvityksen alustavia tuloksia sekä linjauksia komitean uudistamistyön jatkolle.

Sosiaaliturvakomitean kokouksissa työstetään maaliskuussa 2023 julkaistavaa välimietintöä. Välimietinnössä linjataan sosiaaliturvan uudistamisesta sekä tehdään ehdotuksia nykyjärjestelmää koskevista uudistuksista, joita seuraava hallitus voi ottaa ohjelmaansa.

Sosiaaliturvan vaihtoehtoiset järjestämistavat

Sosiaaliturvan vaihtoehtoisia järjestämistapoja selvittäneen työryhmän jäsenet esittelivät komitealle selvityksen alustavia tuloksia. Työryhmän tehtävänä on ollut muodostaa konkreettisia esimerkkimalleja sosiaaliturvan järjestämiseksi ja verrata niitä nykyjärjestelmään sekä sosiaaliturvauudistuksen tavoitteisiin. Mallit on asetettu julkistaloudellisesti kustannusneutraaleiksi muun muassa muuttamalla tuloverotusta. Työryhmä on selvittänyt myös eri järjestämistapojen vaikutuksia työnteon kannustimiin ja työllisyyteen, sosiaaliturvan rahoitukseen, tuloeroihin sekä etuuksien ja palvelujen suhteeseen.  
  
Työryhmä on sosiaaliturvakomitean pyynnöstä muodostanut tarkemmat mallit seuraavista sosiaaliturvan järjestämistavoista:   

  • perustulo  
  • sosiaalitili  
  • yksi perusturvaetuus ja osallistumislisä.  

Perustulomallissa nykyisen perusturvan suuruinen perustulo maksettaisiin kaikille 18–64-vuotiaille, jotka eivät ole eläkkeellä (742e/kk). Perustulo korvaisi perusturvaetuudet, ansioturvan perusosan, 18 vuotta täyttäneiden opintorahan ja kotihoidontuen.
  
Sosiaalitilissä etuuksien rahoittamiseksi maksettavat maksut ohjattaisiin henkilökohtaiselle tilille. Työryhmän tarkastelema esimerkkimalli käsittäisi työttömyysturvan ja opintoetuudet, ja muilta osin nykyjärjestelmä säilyisi ennallaan. Työttömyyden ja opintojen aikana nostetut etuudet vähentäisivät tilin saldoa. Tilin ylijäämän saisi omaan käyttöön esimerkiksi eläköityessä. Sosiaalitilimallissa etuuksien tasot ja niiden saamisen ehdot säilyisivät nykyisellään.
  
Työryhmä on selvittänyt lisäksi yhtä perusturvaetuutta ja osallistumislisää. Työryhmän hahmottelemassa esimerkissä yhden perusturvaetuuden perusosa koostuisi työikäisten perusturvaetuuksista ja opintorahasta. Kotihoidontuki ja omaishoidontuki muodostaisivat hoivaosan. Osallistumislisää saisi perusosan päälle, kun täyttäisi osallistumiskriteerin.
  
Kokouksessa keskusteltiin myös sosiaaliturvan valtiosääntöoikeudellisista reunaehdoista liittyen vaihtoehtoisiin järjestämistapoihin.

Esimerkkimalleissa tutkijat ovat tehneet lukuisia valintoja, jotka tosiasiallisesti edellyttäisivät poliittista keskustelua. Mikään malleista ei ole sellainen, että se voitaisiin ottaa sellaisenaan käyttöön.
  
Sosiaaliturvan vaihtoehtoisten järjestämistapojen työryhmän selvitysraportti julkaistaan tammikuussa 2023.

Perusturvaetuuksien yhtenäistämistä selvitetään  

Komitean kokouksessa keskusteltiin myös komitean työsuunnitelmasta syystalvelle sekä komitean tulevalle kaudelle.  
  
Syystalven aikana selvitetään perusturvaetuuksien yhtenäistämistä ja yhdistämistä hyödyntäen Sosiaaliturvan vaihtoehtoiset järjestämistavat -selvityksen tuloksia.  
  
Syksyn aikana pyritään vastaamaan muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

  • Mitä tavoitellaan perusturvaetuuksien yhtenäistämisellä/yhdistämisellä?
  • Mitä ongelmia halutaan ratkaista ja vastaako yhtenäistäminen näihin ongelmiin?
  • Miten etuuksien yhtenäistäminen/yhdistäminen etenee? Millaisia valintoja tulee tehtäväksi?
  • Mitä henkilöryhmiä ja perusturvaetuuksia yhtenäistäminen/yhdistäminen koskee? Koskeeko ansioturvaetuuksia?

Sosiaaliturvakomitean seuraava kokous järjestetään maanantaina 7.11.2022. Kokouksessa käsitellään sosiaaliturvakomitean välimietinnön 2. luonnosta.  

Kokousmateriaalit

Kokouskutsu
Liite 1 Pöytäkirja: Sosiaaliturvakomitean kokous 10.10.2022
Liite 2 Diaesitys
Liite 3 Sosiaaliturvan vaihtoehtoiset järjestämistavat –selvitysraportin luonnos
Liite 4 Välimietinnön lukujen 1 ja 2 luonnos
Liite 5 Välimietinnön luvun 4 luonnos
Liite 6 Muistio: Kelan työttömyysetuuksien ja toimeentulotuen maksujaksot

Lisätietoja

sosiaaliturvakomitean puheenjohtaja, tutkimusprofessori Pasi Moisio, p. 029 524 7228, [email protected]
sosiaaliturvakomitean 2. varapuheenjohtaja, osastopäällikkö Essi Rentola, p. 0295 163 155, [email protected]
sosiaaliturvakomitean 3. varapuheenjohtaja, johtaja Liisa Siika-aho, p. 0295 163 085, [email protected]
viestintäasiantuntija Anna Työrinoja, p. 0295 163 615, [email protected]

Vaihtoehtoiset järjestämistavat
työryhmän puheenjohtaja, tutkimuspäällikkö Jussi Tervola, [email protected]
 

 
Sivun alkuun