Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sosiaaliturvakomitean kokousaiheina osaamisen kehittäminen ja asumisen tukeminen sekä lasten ja perheiden sosiaaliturvan tilannekuva

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 24.5.2022 13.31
Tiedote

Kokouksessa keskusteltiin opiskelun ja osaamisen kehittämistä sekä asumisen tukemista ja asuntopolitiikkaa koskevista ehdotuksista sosiaaliturvakomitean linjauksiksi. Lisäksi kokouksessa käsiteltiin lasten ja perheiden sosiaaliturvan tilannekuvaa sekä havaittuja tietotarpeita. Komitea kokoontui 23.5.2022.

 

Opiskelu ja osaamisen kehittäminen

Komitean kokous alkoi opiskelua ja osaamisen kehittämistä koskevien ehdotusten esittelyllä. Ehdotusten lähtökohtana pidetään yhteiskunnan ja työelämän muutosta, joka edellyttää jatkuvaa oppimista ja rajallisten julkisten resurssien kohdentamista mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. Tavoitteena on, että kaikkien nuorten tulisi suorittaa toisen asteen tutkinto ja vähintään puolen korkeakoulututkinto. Keskustelua käytiin siitä, miten etuusjärjestelmän tulisi tukea näiden saavuttamista. Keskustelussa esiin nousi myös alle 25-vuotiaiden koulutusta vailla olevien nuorten koulutukseen hakeminen sekä työttömyysturvalla tapahtuva sivutoiminen opiskelu. 

Ehdotukset linjauksiksi rakentuvat kolmeen keskeiseen kohtaan:

  • Jokainen kehittää osaamistaan työuran aikana
  • Nuoria kannustetaan koulutukseen
  • Opintotukea uudistetaan

Komitean keskustelussa esiin nousi myös huomio pienenevistä ikäluokista ja pohdintaa erityisesti siitä, miten tämä on otettu huomioon opiskelun tukemisessa ja osaamisen kehittämisessä tulevaisuudessa.

Asumistuen kohdentuminen ja asuntopolitiikka

Kokouksessa tuotiin esiin asumistukimenojen, erityisesti yleisen asumistuen menojen voimakas kasvu. Viime vuosien asumistukimenojen kasvun nähtiin johtuvan pääosin päätösperäisistä seikoista sekä asumisen hinnan muutoksista. Kokouksessa todettiin, ettei asumistuen uudistamista voida tehdä ilman, että arvioidaan vaikutuksia toimeentulotukeen.

Komitean keskustelussa pohdittiin myös ruokakuntakäsitteen uudistamista. Tässä yhteydessä tulisi tarkastella lasten vuoroasumista sekä erityisesti nuorten yhteisasumismuotoja. Lisäksi nähtiin tarve selvittää asumistuen vaikutuksia asumisen hintaan ja asukkaiden asumisvalintoihin. Tässä yhteydessä pohdittiin asumistuen enimmäisasumismenojen tarkistamisen tarvetta.

Lasten ja perheiden sosiaaliturva ja palvelut –työryhmän tilannekatsaus ja lapsivaikutusten arviointi

Kokouksessa esiteltiin myös lasten ja perheiden sosiaaliturva ja palvelut –työryhmän ajankohtaista tilannetta sekä aihioita mahdollisiksi linjausehdotuksiksi. Tähän mennessä työryhmä on käynyt läpi komitean jaostojen ongelmaraportit ja kannanotot lapsi- ja perhenäkökulmasta. Syksyn kokouksissa työpöydälle tulevat alustavasti sosiaaliturvaetuuksien lapsikorotukset, lapsilisän uudistamistarpeet, lastenhoidon tukien kokonaisuus ja toimeentulotuki. Lisäselvitystä vaativia kokonaisuuksia ovat muun muassa perhevapaajärjestelmän joustojen käyttö, elatusvastuun ja sosiaaliturvan suhde eri elämäntilanteissa ja monimuotoisissa perheissä sekä lapsiperheköyhyyden seuranta.

Lisäksi komitealle annettiin lyhyt tilannekatsaus lapsivaikutusten arvioinnista ja lasten kuulemisesta. Vuoden 2022 aikana on tarkoitus julkaista nuorille suunnattu sähköinen tietomateriaali sosiaaliturvasta. Lisäksi syys-lokakuussa järjestetään kuulemistoimenpiteitä, joiden tuloksia esitellään komitealle marras-joulukuussa. 

Komitean työskentely jatkossa

Syksyllä välimietinnön valmistelu siirtyy komitealle. Jaostot osallistuvat syksyllä välimietinnön valmisteluun kirjallisen kommentoinnin kautta. Lisäksi kaikille jaostoille järjestetään välimietinnön luonnoksista kaksi työpajaa loka-marraskuussa. 

Kokousmateriaali:

Katso myös: 

Strategisen tutkimuksen ja sosiaaliturvakomitean tietokumppanuus –yhteistyössä luotu Elonkehä-tietokooste on julkaistu. Tietokooste keskittyy riskeihin, joita ilmastonmuutos ja luonnonvarojen liikakäyttö aiheuttavat sosiaaliturvajärjestelmän toimivuudelle ja kestävyydelle. Tietokumppanuus–yhteistyö on myötävaikuttanut siihen, että ympäristö- ja ilmastokysymykset otetaan aiempaa vahvemmin huomioon sosiaaliturvauudistuksen suunnittelussa. 

Lisätietoja:

sosiaaliturvakomitean puheenjohtaja, tutkimusprofessori Pasi Moisio, p. 029 524 7228, [email protected]
sosiaaliturvakomitean 2. varapuheenjohtaja, osastopäällikkö Heli Backman, p. 0295 163 668, [email protected]
sosiaaliturvakomitean 3. varapuheenjohtaja, johtaja Liisa Siika-aho, p. 0295 163 085, [email protected]
viestintäasiantuntija Pauliina Pohjala, [email protected]

 
Sivun alkuun