Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sote- ja maakuntauudistuksen tueksi ehdotetaan muutosjohtamisvalmennusta

sosiaali- ja terveysministeriövaltiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 1.11.2016 8.30
Uutinen

Sote- ja maakuntauudistuksen tueksi käynnistetään valmennusohjelma. Vuonna 2017 alkavalla muutosjohtamisen valmennuksella tuetaan alueellisia toimijoita uudistusten toteuttamisessa. Selvitys valmennuksen toteuttamisesta luovutettiin sosiaali- ja terveysministeriölle ja valtiovarainministeriölle 1. marraskuuta.

Selvityksessä esitetään, että valmennusohjelma toteutettaisiin kolmessa, osittain limittyvässä osassa elokuusta 2017 joulukuuhun 2020. Näin valmennus tukisi uudistuksen eri vaiheita esivalmistelusta maakuntien toiminnan käynnistymiseen vuosina 2017 – 2020.

Selvityksessä ehdotetaan valmennuksen pääsisällöiksi monikanavaisen palvelutuotannon johtamista, toiminnan ohjausta ja julkista talousjohtamista, monimuotoisten palvelukokonaisuuksien hallintaa ja johtamista sekä viestinnän johtamista. -Sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteina ovat mm. palveleva hallinto, osallistava hyvinvointi ja uudistuva elinvoima. Ne vaativat uutta ajattelutapaa ja oppimista pois vanhasta, sanoo muutosjohtaja Pauli Harju valtiovarainministeriöstä.

Valmennukseen osallistuisi noin 2 500 henkilöä

Selvittäjät ehdottavat, että muutosjohtamisen valmennukseen osallistuisivat alueiden muutos- ja projektijohtajat ja vastuuvalmistelijat ja heidän lisäkseen mm. päätöksentekijät, maakuntien palvelulaitosten johtajat, maakuntahallinnon johtoryhmät, sosiaali- ja terveyspalvelujen yritysten edustajat sekä alan järjestöjohto. - Muutosvalmennus on erittäin tarpeellinen ja odotettu. Jotta uudistus toteutuu alueilla, koko joukkueen on kyettävä johtamaan suurta, pitkäkestoisen muutosta”, korostaa sosiaali- ja terveysministeriön muutosjohtaja Sinikka Salo.

Selvityksessä ehdotetaan, että valmennusohjelman toteuttaisi HAUS kehittämiskeskus. Ministeriöt toimisivat valmennuksen tilaajia ja HAUS toimisi palvelutuottajana yhteistyössä muiden valmennuspalveluntuottajien kanssa. Selvityksessä on arvioitu valmennusohjelman kustannuksia ja olemassa olevaa koulutustarjontaa. Selvitys sisältää myös tarkempia esityksiä valmennuksen sisällöistä, opetus- ja oppimistavoista sekä ohjelman organisoinnista.

Sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön muutosjohtajat tekevät marraskuun aikana esityksen siitä, miten muutosvalmennus toteutettaisiin. Muutosvalmennuksen ei ole tarkoitus korvata muuta johtamiskoulutusta. Uudistuvat palvelut edellyttävät myös laajaa henkilöstön lisä- ja täydennyskoulutusta.

Selvityksen ovat tehneet VTT, dosentti ja tutkimusjohtaja Petri Virtanen Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta, YTT, dosentti ja erityisasiantuntija Jorma Niemelä Diakonia-ammattikorkeakoulusta ja KTT, MBA ja johtajuusviestinnän asiantuntija Jukka Saksi.

Pääset selvitykseen tästä: Muutosjohtamisvalmennus aluehallinnon uudistamisen tukena vuosina 2017–2020 (pdf)

Lisätietoja

muutosjohtaja Sinikka Salo, STM, p. 0295 163 723
muutosjohtaja Pauli Harju, VM, p. 0295 530 549
selvittäjät: YTT Jorma Niemelä, p. 0400 200 760, VTT Petri Virtanen, p. 050 3187068, KTT Jukka Saksi, p. 040 501 8357

 
Sivun alkuun