Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtionavustuspäätökset eräiden covid-19 tilanteesta aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta kunnille on tehty

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 14.7.2021 14.07
Tiedote 203/2021

Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt päätökset korvauksista, joilla kunnille, kuntayhtymille ja Ahvenanmaalle korvataan covid-19 –tilanteessa terveysturvallisuudesta huolehtimisesta aiheutuneita kustannuksia.

Valtionavustuksella korvataan rajanylityspaikkojen terveysturvallisuuden ylläpidosta aiheutuvat kustannukset täysimääräisesti. Aiheutuvat kustannukset korvataan siltä osin, kun toiminta perustuu STM:n toimeksiantoihin ja ohjaukseen. Avustuksella korvattavien kulujen tulee liittyä välittömästi rajojen terveysturvallisuudesta huolehtimiseen.

Myönnetyt valtionavustukset

Valtionavustuksina myönnetään 26,1 miljoonaa euroa ja niillä korvataan 16.3.2020 – 1.7.2021 syntyneet kustannukset. Avustuksia myönnetään 11 taholle. Avustukset maksetaan toteutuneiden kustannusten mukaisesti.

Lisätietoja

Pekka Tulokas, valmiusjohtaja, [email protected]

Tove Ruokoja, erityisasiantuntija, [email protected]
 

 
Sivun alkuun