Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Vuodenvaihteen muutokset sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 18.12.2020 13.29
Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla tulee vuoden 2021 alussa voimaan useita sosiaali-, terveys- ja vakuutusalan säädösmuutoksia. Tähän koosteeseen on kerätty niistä merkittävimmät.

Työttömyysturvan poikkeussäännökset: Mitä työttömän on hyvä huomioida vuodenvaihteessa?

Työttömyysturvalakiin on tehty joustoja koronaviruspandemian takia. Tavoitteena on ollut turvata sekä palkansaajien että yrittäjien toimeentuloa. Osaa poikkeussäännöksistä jatketaan maaliskuun 2021 loppuun.

Elinaikakerroin vahvistettu vuodelle 2021

Elinaikakerroin on 0,94984 vuonna 2021. Elinaikakertoimen tarkoituksena on sopeuttaa alkavien työeläkkeiden tasoa ja eläkemenoa sen mukaan, miten odotettavissa oleva keskimääräinen elin-ikä muuttuu.

Nyt vahvistettu elinaikakerroin pienentää vuonna 1959 syntyneiden vuonna 2021 tai sen jälkeen alkavia työeläkelain mukaisia vanhuuseläkkeitä 5,016 prosenttia. 

Elinaikakerroin pienentää myös vuonna 2021 alkavan työkyvyttömyyden perusteella myönnettäviä työeläkelakien mukaisia työkyvyttömyyseläkkeitä lukuun ottamatta niihin sisältyvää tulevan ajan eläkkeen osuutta, johon elinaikakerrointa ei sovelleta. 

Lisäksi elinaikakerroin vaikuttaa ensi vuonna myönnettäviin työeläkelakien mukaisiin perhe-eläkkeisiin, osittaisiin varhennettuihin vanhuuseläkkeisiin ja työuraeläkkeisiin.

Eläkkeensaajan asumistuessa hyväksyttäviä asumismenoja korotetaan

Eläkkeensaajan asumistuen määrään hyväksyttäviä asumismenojen enimmäismääriä korotetaan 0,9 prosenttia vuoden 2021 alusta. 

Valtioneuvosto antoi 19.11.2020 asetuksen, jolla säädetään vuonna 2021 sovellettavista eläk-keen-saajan asumistuen määräytymisperusteista 1.1.2021 alkaen.

Korotuksen jälkeen asumismenojen hyväksyttävät enimmäismäärät ovat asuinkunnasta riippuen 6 804–8 433 euroa vuodessa.

Työttömyysvakuutusmaksujen kokonaismäärää korotetaan 0,32 prosenttiyksiköllä

Työttömyysvakuutusmaksuja korotetaan 0,32 prosenttiyksiköllä vuodelle 2021. Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu on 1,40 prosenttia palkasta. Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu on 0,50 prosenttia palkasta, jos palkkasumma on korkeintaan 2 169 000 euroa. Sen ylittävältä osalta työttömyysvakuutusmaksu on 1,90 prosenttia palkasta.

Vuoden 2021 sairausvakuutusmaksut on vahvistettu

Sairaanhoitomaksut

Vakuutettujen sairaanhoitomaksu on 0,68 prosenttia kunnallisverotuksessa verotettavasta ansio-tulosta vuonna 2021. Verotettavista eläke- ja etuustuloista perittävä maksu on 1,65 prosenttia. Sekä sairaanhoitomaksu että eläke- ja etuustuloista perittävä maksu on saman suuruinen kuin vuonna 2020.

Työtulovakuutuksen maksut

Työantajan sairausvakuutusmaksu on 1,53 prosenttia. Maksu on 0,19 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuonna 2020.

Työeläkevakuutusmaksut vuodelle 2021 vahvistettu

Vuonna 2021 työntekijän eläkelain mukainen keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu on 24,4 prosenttia palkasta. Maatalousyrittäjän eläkelain mukainen perusprosentti ja yrittäjän eläkelain mukainen työeläkevakuutusmaksuprosentit ovat ensi vuonna 24,10 prosenttia ja 53–62-vuotiaiden korotettu maksu 25,60 prosenttia. 

Työntekijöiden eläkevakuutusmaksu on ensi vuonna 7,15 prosenttia ja 53–62-vuotiaiden korotettu työeläkevakuutusmaksu 8,65 prosenttia. 

Työnantajan keskimääräinen maksu on 16,95 prosenttia.

Työeläkeindeksi ja palkkakerroin vahvistettu vuodelle 2021

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut työeläketurvaa koskevat indeksit vuodelle 2021.

Työeläkeindeksi on ensi vuonna 2631. Työeläkeindeksi nousee noin 0,5 prosenttia vuoteen 2020 verrattuna. Työeläkeindeksillä tarkistetaan maksussa olevat työeläkkeet. 

Palkkakertoimeksi vahvistettiin 1,465. Vuoteen 2020 verrattuna palkkakerroin nousee noin 1,3 prosenttia. Palkkakerrointa käytetään tulevan työeläkkeen laskennassa. 

Työeläkeindeksiin on sidottu yksityisten alojen työeläkelakien mukaiset maksussa olevat ansio- ja perhe-eläkkeet sekä julkisten alojen eläkejärjestelmien mukaiset maksussa olevat ansio- ja perhe-eläkkeet, sotilasvammalain mukaiset eräät korvaukset sekä luopumiseläkkeet ja luopumistuet.

Sotainvalidien puolisoiden, leskien ja sotaleskien kuntoutus sekä ulkomaalaisten vapaaehtoisten rintama-avustus pysyvät entisellään vuonna 2021

Sotainvalidien puolisoiden, leskien ja sotaleskien laitoskuntoutuksen pituus on enintään kaksi viikkoa ja päiväkuntoutusjakson pituus enintään 15 päivää. Avokuntoutus voi käsittää enintään 15 hoitokerran sarjan ja hoitosarjan enimmäishinta pysyy 1050 eurossa kuntoutettavaa kohti. Kotikuntoutuksena annettavan avokuntoutuksen enimmäishinta pysyy 1575 eurossa kuntoutettavaa kohti.

Kertasuorituksena ulkomaalaisille myönnettävän rintama-avustuksen määrä pysyy 2000 eurossa. 

Matkakustannusten korvaamista jatketaan opiskeluterveydenhuollossa

Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuoltoon tekemien matkojen kustannusten korvaaminen edistää korkeakouluopiskelijoiden mahdollisuuksia käyttää opiskeluterveydenhuollon sairaanhoidon palveluja esimerkiksi kunnallisten terveyspalvelujen sijaan.

Kela järjestää korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon 1.1.2021 alkaen

Opiskeluterveydenhuollon palvelujen järjestäminen muuttuu 1.1.2021 alkaen, kun laki korkea-kouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta tulee voimaan. Uuden lain myötä ammattikorkeakouluopiskelijoiden ja yliopisto-opiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon palvelut yhtenäistetään koko maassa. Kansaneläkelaitos (Kela) järjestää korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) tuottaa palvelut valtakunnallisesti.

Kuntouttavaan työtoimintaan muutoksia 1.1.2021 alkaen

Kuntouttavasta työtoiminnasta annettuun lakiin on tehty muutoksia, joilla halutaan vahvistaa asiakkaan oikeutta hyvään sosiaalihuoltoon. Lakimuutokset tulevat voimaan 1.1.2021. Muutos-ten tarkoitus on varmistaa, että kuntouttavaan työtoimintaan ohjautuvat ne pitkään työttömänä olleet henkilöt, jotka tarvitsevat sosiaalihuollon tukea osana palveluprosessiaan.

Henkilöstömitoitus ympärivuorokautisessa hoidossa nousee 1.1.2021

Vuoden 2021 alusta henkilöstömitoitus on vähintään 0,55 työntekijää asiakasta kohti. Kyse on lakisääteisestä vähimmäismitoituksesta. Se koskee sekä julkisia että yksityisiä palveluja iäkkäiden henkilöiden tehostetussa palveluasumisessa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa. Mitoituksen on oltava korkeampi, jos asiakkaiden toimintakyky ja palvelutarve sekä palvelujen laadun varmistaminen sitä edellyttävät.

Kemikaalilain muutoksilla vahvistetaan digitaalista asiointia

Muutoksilla vahvistetaan muun muassa digitaalista asiointia ja Myrkytystietokeskuksen toimivaltaa. 

Poronhoitajien sijaisaputunteihin tilapäinen muutos

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut poronhoitajien korvattavien sijaisaputuntien enimmäismäärät vuodelle 2021. Ensi vuonna korvattavien sijaisaputuntien enimmäismäärä on 180 sijaisaputuntia poronhoitajaa kohti. 

 
Sivun alkuun