Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kasvinterveyslainsäädäntö uudistuu 14.12.19

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 13.12.2019 12.26
Tiedote
Kasvintuhooja Aasianrunkojäärä
Aasianrunkojäärä

Kasvinterveyslainsäädäntö uudistuu, kun EU:n kasvinterveysasetusta (2016/2031) aletaan soveltaa 14.12.2019 alkaen kaikissa EU-maissa. Suurimmat muutokset nykyiseen lainsäädäntöön verrattuna liittyvät kasvipassin käyttöön ja omavalvontaan, kasvien tuontiin EU:n ulkopuolelta ja kasvintuhoojien luokitteluun. Muutos koskettaa sekä yrityksiä että kuluttajia.

Kasvinterveys on tärkeää unionin kasvintuotannon, metsien, luonnonvaraisten alueiden ja luonnon monimuotoisuuden kannalta. Uusi asetus korostaa tuhoojien ennaltaehkäisyä ja tuhoojien mahdollisimman varhaista havaitsemista. Näin pystytään parhaiten estämään kasvintuhoojien aiheuttamat tuhot ja rajoittamaan kasvintuhoojista aiheutuvia taloudellisia tappioita. Sellaisenaan voimassa olevalla kasvinterveysasetuksella on luotu harmonisoitu lainsäädäntökehys, jolla pyritään mahdollisimman tehokkaasti vaikuttamaan kasvinterveysriskeihin. Kasvien tuonnissa vaatimukset tiukkenevat. Esimerkiksi tietyille kasveille asetetaan tuontikielto, kunnes niiden kasvinterveydelliset riskit on arvioitu. Tavoitteena on suojata unionin aluetta kansainvälisen kaupan mukana leviäviltä tuhoojilta. Myös ilmastonmuutos voi aiheuttaa uusien tuhoojien leviämistä unionin alueelle.

Kasvintuhoojien luokittelu muuttuu ja jäljitettävyys paranee

Kasvintuhoojat luokitellaan uudessa lainsäädännössä unioninkaranteenituhoojiksi, jotka ovat koko Unionin alueelle merkittävä tuhoojia (esimerkiksi pihkakoro), suoja-aluekaranteenituhoojiksi, joilla tarkoitetaan tietyille alueille merkittäviä tuhoojia (esimerkiksi tulipolte) ja prioriteettituhoojiksi, jolla tarkoitetaan kaikkein haitallisimpia tuhoojia, joita ei tiedetä esiintyvän unionin alueella tai ovat erittäin vähäisinä epäsäännöllisinä esiintyminä joissain osin unionia (esimerkiksi mäntyankeroinen).

Lisäksi on ns. laatua alentavia tuhoojia, jotka heikentävät sadon laatua sekä määrää ja aiheuttavat siten taloudellisia tappioita (esimerkiksi omenan lisäversoisuustauti).
Tuhoojien alkuperän jäljitettävyyttä pyritään varmistamaan laajentamalla kasvipassin käyttöä kaikkiin kasvilajeihin. Tuonnissa kasvien terveystodistus vaaditaan kaikilta eläviltä/tuoreilta kasveilta ja kasvinosilta, myös hedelmiltä ja vihanneksilta.

Muutokset matkustajatuontiin

Uuden kasvinterveysasetuksen myötä satamissa ja lentoasemilla on annettava matkustajille tietoa kasvien tuontikielloista. Tämä velvoite koskee myös kansainvälisiä liikenteenharjoittajia. Matkustajatuonnin julisteissa muistutetaan kasvien mukana leviävistä tuhoojista kuvin ja sanoin.

Kasvinterveysasetus koskee myös kaikkia kansalaisia. Jokaisen, joka löytää karanteenituhoojan, on ilmoitettava siitä viranomaiselle.

Täydentävät asetukset ja valvonta-asetus

Uuden kasvinterveysasetuksen lisäksi on annettu lukuisia täydentäviä asetuksia, joissa säädetään tarkemmin mm. kasvipassien käytöstä ja korkean riskin kasveista sekä matkustajille annettavista tiedoista. Unionin kasvinterveysasetuksen lisäksi myös uusi valvonta-asetus 2017/625 tulee pääosin sovellettavaksi 14.12.2019 alkaen. Valvonta-asetuksessa annetaan yhdenmukaiset säännöt koko elintarvikeketjun, mukaan lukien kasvinterveys, valvonnalle.

Kansallinen kasvinterveyslaki

Uusi kansallinen kasvinterveyslaki (1110/2019) tulee voimaan 14.12.2019 ja sillä on annettu EU:n asetusta täydentäviä säännöksiä. Laissa säädetään toimivaltaisista viranomaisista ja niiden tehtävistä sekä rangaistuksista. Kasvinterveyslaissa ja sen nojalla annettavassa uudessa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa on säädetty myös biologisessa torjunnassa ja pölytyksessä käytettävien makroeliöiden markkinoinnista, käytöstä ja maahantuonnista.

Lainsäädäntöä

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriössä antavat

  • Lainsäädäntöneuvos Pirjo Tomperi, p. 0295 162 234, s-posti: [email protected]
  • Kasvinterveyspäällikkö Marja Savonmäki, p. 0295 162 280, s-posti: [email protected]
  • Apulaisosastopäällikkö Taina Aaltonen, p. 0295 162 439, s-posti: [email protected] (tavoitettavissa parhaiten ma 16.12. alkaen)
Eläimet ja kasvit Luonto ja ilmasto Ruoka ja maatalous
 
Sivun alkuun