Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Maa- ja metsätalousministeriö selvittää uusien rahoitusvälineiden käyttöönottoa Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 14.3.2019 7.13
Uutinen
Kuva: Pro Kala ry

Gaia Consulting Oy laatii maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta ennakkoarvioinnin, joka tarkastelee mahdollisuuksia ottaa käyttöön uusia rahoitusvälineitä kalatalouden arvoketjun rahoitustilanteen helpottamiseksi. Ennakkoarviointi keskittyy erityisesti kalastukseen ja kalanviljelyyn, kalansaaliin keräämiseen ja jakeluun sekä jalostukseen.

EU:n rahastoja koskevissa säännöksissä rahoitusvälineillä tarkoitetaan takaisinmaksettavaa rahoitusta, kuten lainoja, takauksia ja pääomasijoituksia. Rahoitusvälineillä voidaan helpottaa rahoituksen saamista ja lisätä yritysten saatavilla olevan rahan määrää erityisesti toimialoilla tai alueilla, joilla rahoituksen saatavuudessa on ongelmia. Ne sopivat taloudellisesti kannattaviin hankkeisiin. Rahoitusvälineet tukisivat alan uudistamista myös pitkällä aikavälillä, sillä jäsenmaat voivat käyttää takaisinmaksetut rahat uudelleen. 

Tällä hetkellä ainoastaan naapurimaamme Viro on ottanut käyttöön rahoitusvälineet Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta (EMKR). Virolaisilla on hyviä kokemuksia rahoitusvälineiden käytöstä ja yksi ennakkoarvioinnin osa-alue onkin oppien hakeminen muista maista.

Ennakkoarvioinnissa tehdään markkina-analyysi, jossa selvitetään mahdollisten markkinahäiriöiden olemassa oloa. Lisäksi selvitetään rahoitusvälineiden tuomaa lisäarvoa ja vipuvaikutusta sekä kerätään kokemuksia muista maista. Analyysi tehdään kirjallisuuskatsauksen, haastattelujen ja kyselyiden muodossa. Ennakkoarvioinnin on määrä valmistua kesällä 2019 ja sen tuloksia hyödynnetään EMKR:n tulevan ohjelmakauden 2021–2027 suunnittelussa.

Euroopan meri- ja kalatalousrahasto, rahoitusvälineet

Lisätietoja:

Heta Ratasvuori, asiantuntija 
MMM, Luonnonvaraosasto, Elinkeinokalatalousyksikkö
[email protected], puh. 0295162016  

Mikko Halonen
Gaia Consulting Oy
[email protected], puh. +358 40 700 2190

EU ja kansainväliset asiat Kalat Tutkimus ja kehittäminen
 
Sivun alkuun