Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Korkeakouluille lisäkannustimia avoimen korkeakouluopetuksen tarjonnan lisäämiseen ja työttömien osallistumisen tukemiseen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 17.9.2020 10.08
Uutinen

Vuoden 2020 neljänteen lisätalousarvioon sisältyy yhteensä 5 miljoonan euron määräraha ammattikorkeakouluille ja 5 miljoonan euron määräraha yliopistoille avoimen korkeakouluopetuksen lisäämiseen sekä koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oleville kohdennettuun maksuista vapauttamiseen.

Määrärahalla edistetään osaamistason nostamista avoimen korkeakouluopetuksen avulla. Kohderyhmänä ovat esimerkiksi koronakriisin vuoksi lomautetut, työttömät ja korkeakoulujen tutkintokoulutuksen ulkopuolelle jääneet. Tarjonnan lisääminen antaa lisämahdollisuuksia myös muille, joilla on koronarajoitusten johdosta enemmän aikaa osaamisen omaehtoiseen kehittämiseen.

Sekä ammattikorkeakoulujen että yliopistojen lisämäärärahasta vähintään yksi miljoona käytetään maksuista vapauttamisen toteuttamiseen ja korkeintaan neljä miljoonaa euroa tarjonnan laajentamisen lisäkannustimeen.

Maksuttomuus työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville toteutetaan korvaamalla korkeakouluille näiltä ryhmiltä perimättä jätetyt maksut koulutuksissa, jotka alkavat aikaisintaan 1.8.2020 ja päättyvät viimeistään 31.12.2020. Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oleviksi katsotaan työttömät ja lomautetut.

Avoimen korkeakouluopetuksen tarjonta painottuu tietyille aloille. Tarjontaa on niukasti yliopistoissa luonnontieteiden, tekniikan, tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen ja lääketieteiden aloilla ja ammattikorkeakouluissa tekniikan alalla. Avoimen korkeakouluopetuksen tarjonnan lisäämistä tuetaan maksamalla korkeakouluille syksyllä 2020 avoimessa korkeakoulutuksessa ja erillisinä opintoina suoritetuista opintopisteistä ylimääräinen kannustinraha edellisen syksyn opintopistemäärän ylittävältä osin. Lisäkannuste on edellä lueteltujen alojen osalta 100 euroa opintopisteeltä ja muiden alojen osalta 50 euroa opintopisteeltä.

Lisätietoja

Johtaja Birgitta Vuorinen, p. 0295 330 335
Opetusneuvos Ilmari Hyvönen, p. 0295 330 117

 
Sivun alkuun