Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kulttuurialan yhteisöjen korona-avustuksen haku alkaa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 30.10.2020 9.56
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ylimääräistä avustusta luovien alojen, taiteen ja kulttuurin ammatillisten yhteisöjen sekä kulttuuriperintökohteita ylläpitävien yhteisöjen toimintaan, jonka harjoittaminen on vaikeutunut tai estynyt koronapandemiasta johtuvien rajoitusten ja suositusten vuoksi ajalla 1.8.-31.12.2020. Tavoitteena on auttaa toimijoita jatkamaan ja kehittämään toimintaansa pandemian aikana ja sen jälkeen sekä ylläpitämään työllisyyttä.

Avustusta voidaan myöntää harkinnanvaraisena yleisavustuksena toimintaan sellaisille taide-, kulttuuri- ja luovien alojen yhteisöille, jotka kärsivät yllättävästä maksuvalmiuden puutteesta COVID-19 -pandemian vuoksi. Avustusta voidaan käyttää ajalla 1.8.2020–31.3.2021 syntyneisiin kuluihin.

Avustuksiin voidaan käyttää yhteensä enintään noin 7,5 miljoonaa euroa. Avustusten myöntäminen edellyttää, että eduskunta hyväksyy vuoden 2020 VII lisätalousarvioehdotuksen.

Hakuaika alkaa 30.10.2020 ja päättyy 16.11.2020 klo 16.15.

Avustukset on tarkoitettu oikeuskelpoisille yhteisöille, kuten yhdistyksille, säätiöille, osuuskunnille ja osakeyhtiöille.

Kunnat tai kuntayhtymät eivät voi hakea avustusta eivätkä yksityiset elinkeinonharjoittajat (ns. toiminimiyrittäjät) tai rekisteröimättömät yhteisöt. Yksityiset elinkeinonharjoittajat voivat hakea avustusta Taiteen edistämiskeskuksesta. Avustusta ei voida myöntää elokuva- tai av-alan tuotantoyhtiöille, levittäjille tai elokuvateattereille, jotka voivat hakea avustusta Suomen elokuvasäätiöstä. Avustusta ei myöskään voida myöntää harrastus- tai seuratoimintaan, poliittiseen toimintaan, nuoriso- tai kerhotoimintaan tai vapaaehtoistoimintaan.

Avustusta ei voida myöntää siltä osin, kuin ilmoituksen alussa mainittu kulttuurialan yhteisö on saanut samaa tarkoitusta varten ja samaa ajanjaksoa koskien avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöstä, Business Finlandilta, ELY-keskukselta tai Valtiokonttorista tai yhteisölle on jo myönnetty avustusta Suomen tilapäisen COVID-19 -tuen puiteohjelman nojalla sen sallima 800 000 euron enimmäismäärä.

Miten avustusta haetaan? 

Avustusta haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön sähköisessä asiointipalvelussa. 
Yhteisön puolesta asioiva kirjautuu asiointipalveluun Suomi.fi-tunnistuksen kautta henkilökohtaisella pankkitunnisteella, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla. Hakijan tulee huomioida, ettei hakemusta pysty lähettämään asiointipalveluun määräajan umpeutumisen jälkeen. 

Lisätietoja asiointipalveluun kirjautumisesta ja valtuuksista opetus- ja kulttuuriministeriön avustussivulla sekä Suomi.fi-tunnistuksesta Suomi.fi-palvelunhallinta -sivustolla.

Lisätietoja 

Hakuilmoitus Korona-avustus kulttuurialan yhteisöille

Tiedusteluihin vastataan numerossa 02953 30333 arkisin klo 9.30-11.30 ja 14-16. Sähköpostitse tulleisiin tiedusteluihin ministeriö ei välttämättä ehdi vastata ennen hakuajan päättymistä.

10.12.2020 Tiedoksi hakijoille 

Kulttuurialan yhteisöjen korona-avustushakemuksia käsitellään parhaillaan ministeriössä. Jos olet saanut pyynnön täydentää esimerkiksi puuttuvia liitteitä, toimitathan ne ministeriöön 18.12.2020 mennessä. 

Avustuksista päätetään tammikuun puolivälin paikkeilla. Jos hakemus on jätetty sähköisen asiointipalvelun kautta, myös päätöskirje tulee sinne ja sen saapumisesta tulee viesti hakemuksessa ilmoitettuun yhteystietosähköpostiin. Jos hakemus on toimitettu paperilla ministeriön kirjaamoon, päätös toimitetaan hakijan antamaan sähköpostiin. 

Avustukset maksetaan myönteisen päätöksen saaneille yleensä noin 1-2 viikon päästä päätöskirjeen saapumisesta.

 
Sivun alkuun