Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Majatalosta majataloon retket valittu Suomen parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 4.6.2015 11.48
Uutinen

Hungry for Finland –ruokamatkailukilpailun arviointiryhmä on valinnut Nurmeksessa ja Valtimolla toimivien neljän yrityksen yhteistyössä toteuttaman Majatalosta majataloon -retket Suomen parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi. Palkinnot jakoi elinkeinoministeri Olli Rehn. Kilpailuun osallistui 77 kovatasoista ehdokasta.

Tuotteessa ovat vahvasti mukana paikallisuus ja ympäristöystävällisyys. Ruoka on maukasta, puhdasta ja aitoa. Yrttiretken antimia opitaan käyttämään ruoanlaitossa, hyvinvointiin ja kauneudenhoitoon. Matkailija oppii esimerkiksi leipomaan karjalanpiirakoita. Majataloissa, kodinomaisissa kohteissa matkailija kokee arjen elämyksiä. Elämys jatkuu kotiin viemisten myötä. Jakelukanavat ovat harkittuja. Neljän yrittäjän yhteistyö on mallikasta, arviointiryhmä toteaa.

Lisäksi palkittiin kolme merkittävää ruokamatkailutekoa: Inari Menu/Tradition Hotel Kultahovi, Malmgårdin kartano ja Kamariherran Kalaasit Mustion Linnassa. Arviointiryhmä antoi kunniamaininnan Food Helsinki HEL YEAH -taskuesiteelle ja Turussa järjestettävälle Food & Fun -ruokafestivaalille.

Kilpailuun osallistui hyvin erilaisia ruokamatkailutuotteita eri puolelta Suomea - Saamenmaalta saaristoon, idästä länteen - ruokamatkailuun liittyviä retkiä ja safareita, ohjelmallista ruokailua, tapahtumia, käyntikohteita, joissa myös ruokailuun liittyvien tuotteiden valmistusta ja ostosmahdollisuus, ravintoloita ja kahviloita, markkinointi- tai yhteistyöverkostoja ym. ja elintarvikkeita.

Kilpailijoiden arvioinnissa kiinnitettiin huomiota asiakaslähtöisyyteen, paikallisuuteen ja tarinoihin, lähiruokaan, elämyksellisyyteen, yhteistyöhön, liiketoiminnallisuuteen, kannattavuuteen sekä monipuolisuuteen myynti- ja markkinointikanavien käytössä.

Ruokamatkailu on tärkeä matkailun kehittämiskohde Suomessa. Kilpailun tavoitteena oli nostaa parhaita ruokamatkailukohteita esille, rohkaista ruokaan ja matkailuun liittyviä verkostoja kehittämään uutta, paikallisuuteen perustuvaa ruokamatkailutarjontaa sekä lisätä ruokamatkailukohteiden tunnettuutta ja näkyvyyttä.

Kilpailun järjestivät Visit Finland, työ- ja elinkeinoministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö. Kilpailun toteuttamisesta vastasi Haaga-Helia amk. Ruokamatkailukilpailu on ensimmäinen uuden, Suomen ensimmäisen ruokamatkailustrategian mukainen toimenpide, www.ruokajamatkailu.fi.

Lisätietoja
Arviointiryhmän puheenjohtaja Nina Vesterinen, työ- ja elinkeinoministeriö [email protected], puh. 029 504 7013
Ruokamatkailukilpailun projektipäällikkö Kristiina Havas, Haaga-Helia amk, [email protected], puh. 0500 688 332
www.ruokajamatkailu.fi
www.hungryforfinland.fi
Ruokamatkailukilpailun kutsuvideo: https://www.youtube.com/watch?v=QOgHR0gwACw#t=25

* * * 

PARAS RUOKAMATKAILUTUOTE

Majatalosta majataloon retket, www.aksytammat.fi

Majatalo Puukarin Pysäkki, Valtimo; Laitalan Lomat, Valtimo; Majatalo Pihlajapuu, Nurmes ja Männikkölän Pirtti, Nurmes

Tuotteessa ovat vahvasti mukana paikallisuus ja ympäristöystävällisyys. Ruoka on maukasta, puhdasta ja aitoa. Yrttiretken antimia opitaan käyttämään ruoanlaitossa, hyvinvointiin ja kauneudenhoitoon. Matkailija oppii esimerkiksi leipomaan karjalanpiirakoita. Majataloissa, kodinomaisissa kohteissa, matkailija kokee arjen elämyksiä. Elämys jatkuu kotiin viemisten myötä. Jakelukanavat ovat harkittuja. Neljän yrittäjän yhteistyö on mallikasta. Yritykset kuuluvat pohjoiskarjalaisten ravintoloiden, matkailu- ja elintarvikealan yritysten Karelia à la carte -verkostoon.

KOLME MERKITTÄVÄÄ RUOKAMATKAILUTEKOA

Inari Menu, Tradition Hotel Kultahovi, Inari, www.hotelkultahovi.fi

Kultahovin esteettisesti kiehtova ravintola Aanaarin Inari Menu sisältää paikallisia raaka-aineita, joita hankitaan pääasiassa suoraan tuottajilta: Inarijärven kala, marjat ja sienet, poronliha ja EU:n nimisuojan saanut puikulaperuna. Historia, perinteet, tarinat ja saamelaiskulttuuri ovat vahvasti mukana Kultahovin elämässä. Ne näkyvät niin ruokalistassa, hotelli- ja ohjelmapalveluissa.

Malmgårdin Kartano, Loviisan Pernaja, www.malmgard.fi

Monipuolinen, jatkuvasti kehittyvä kokonaisuus, johon kuuluvat Malmgårdin linnakierros, olutpanimo, puoti, ruoanlaittokurssit, kokoukset, ryhmäruokailut, olutmaistiaiset, joulumarkkinat ja uutuutena kahvila. Malmgård on erikoistunut luomutuotteiden jalostamiseen mm. oluen valmistuksessa käytetään kartanon omaa viljaa ja vesivoimaa sekä oman lähteen raikasta vettä. Asiakas oppii luomuviljelystä, oluesta ja historiasta. Kartanon perinteet ulottuvat 1600-luvulle.

Kamariherran Kalaasit Mustion Linnassa, Mustion Linna, Raasepori, www.mustionlinna.fi

Kamariherran Kalaaseilla on todellinen tausta, Linnan vintiltä yllättäen löytynyt menukortti vuodelta 1904. Linnassa järjestettiin aikananaan arvokkaita ja juhlavia päivällisiä ja pitoja, isäntä Hjalmar Linderin aikana. Ruokalajit on tuotu nykypäivään tarinoiden siivittämänä, paikallisten raaka-aineiden kautta. Seitsemän ruokalajin illalliseen kuuluu elämyksellinen museokierros, joka johdattaa matkailijan ensin Mustion Linnan tarinaan.

KAKSI KUNNIAMAININTAA

Food Helsinki HEL YEAH -taskuesite, Helsingin ruokakulttuuri ja ilmiöt, Visit Helsinki
Helsingin Markkinointi Oy
Yksi esite: 5 aluetta, 50 kohdetta, 3 raitiovaunureittiä, ruoka-aiheista tietoa

Food & Fun ruokafestivaali, Food & Fun Finland / Saariston ruokatapahtumat Oy
Ravintola-alan ammattilaiset saapuvat off season -aikana (30.9.-4.10.2015) Turkuun valittuihin ravintoloihin ympäri Suomea ja maailmalta: kokemusten vaihtoa, vierailevien keittiömestareiden menuja ja festivaaliohjelmaa, laaja kattaus ruoasta kiinnostuneille. ”Vain nautittu ruoka ravitsee”.

 
Sivun alkuun