Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeriö odottaa Olympiakomitealta suunnitelmaa vastuullisuusohjelmansa toteuttamisesta

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 29.4.2022 13.58
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on jättänyt Suomen Olympiakomitealle pyynnön toimittaa suunnitelma niistä konkreettisista toimista, mihin järjestön johto ryhtyy vastuullisuusohjelmansa toteuttamiseksi.

Opetus- ja kulttuuriministeriö lähetti 30.3.2022 Olympiakomitealle selvityspyynnön, jossa pyydettiin selvitystä siitä, ovatko komitean säännöt linjassa hyvän hallinnon periaatteiden kanssa ja, onko Olympiakomitean johto menetellyt huippu-urheiluyksikön johtajan nimityksessä hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti ja huomioinut toiminnassaan avoimuuden ja läpinäkyvyyden.

Suomen Olympiakomitea listasi 13.4.2022 antamassaan vastauksessa sen toimintaa ohjaavia hyvän hallinnon periaatteita koskevia asiakirjoja ja toteaa parhaillaan käynnissä olevan prosessin yhdistyksen sääntöjen ja mahdollisesti hallintosäännön päivittämiseksi.  Selvitys antaa myös kuvan järjestön vastuullisuustyöstä. 

Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan Olympiakomitean vastauksesta ei kuitenkaan käy ilmi, miten vastuullisuusohjelma, mukaan lukien hyvän hallinnon periaatteet, on jalkautettu järjestön johtoon.

Tämän vuoksi Olympiakomitean tulee toimittaa ministeriölle suunnitelma vastuullisuusohjelman toteuttamisesta, ja siitä, mihin toimiin järjestön johto ryhtyy hyvän hallinnon periaatteiden mukaisen toiminnan vakiinnuttamiseksi ja sisäistämiseksi järjestössä ja erityisesti sen luottamusjohdossa.

Suunnitelmasta tulee myös käydä ilmi, mitä mahdollisia muutoksia organisaation hallinnossa sekä päätöksenteon avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisäämisessä tarvitaan, miten järjestön sääntöjen edellyttämää tapaa sitoutua tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden sekä hyvän hallinnon noudattamiseen toteutetaan sekä, miten jatkossa epäasialliseen käyttäytymiseen puututaan ja sitä ennaltaehkäistään.

Suunnitelma tulee toimittaa 31.5.2022 mennessä opetus- ja kulttuuriministeriölle.

Lisätietoja: ylijohtaja Esko Ranto, opetus- ja kulttuuriministeriö, p. 0295 330 115

Aiheeseen liittyvää

OKM pyytää selvitystä hyvän hallinnon periaatteiden toteutumisesta Suomen Olympiakomitealta (OKM tiedote 30.3.2022)

 
Sivun alkuun