Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

OKM:n talousarvioehdotus vuodelle 2019

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 9.8.2018 10.08
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää hallinnonalalleen 6,4 miljardia euroa määrarahoja valtion vuoden 2019 talousarvioehdotukseen. Esitys perustuu vuosien 2019–2022 julkisen talouden suunnitelmaan. Ministeriö esittää lisärahoitusta mm. varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen pienentämiseen ja lisähenkilöstön palkkaamiseen sekä maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilun jatkamiseen ja laajentamiseen. Korkeakouluja ja tiedettä rahoitettaisiin 3,1 miljardilla eurolla. Kulttuurille ja taiteelle esitetään 447 milj. euroa, liikunnalle 159 milj. euroa sekä nuorisotyöhön 77 milj. euroa. Opintotukeen esitetään yhteensä 587 miljoonan euron määrärahaa, johon sisältyisi uusi oppimateriaalilisä.

Yleissivistävään koulutukseen, taiteen perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen esitetään 928 miljoonan euron määrärahaa opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokassa. Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen rahoitus maksetaan pääosin valtiovarainministeriön hallinnonalalta osana kuntien peruspalveluiden valtionosuusjärjestelmää. Perusopetuksen tutoropettajatoiminnan vakiinnuttamiseen esitetään 10 miljoonan euron määrärahaa.

Varhaiskasvatuksen tasa-arvon tukemiseen esitetään 10 miljoonan euron määrärahaa vuodelle 2019. Viisivuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluja jatkettaisiin ja laajennettaisiin uudella 5 miljoonan euron määrärahalla.

Vapaaseen sivistystyöhön esitetään 155 miljoonan euron määrärahaa. Vapaan sivistystyön ylläpitäjille esitetään lisäksi 4 miljoonan euron lisärahoitusta luku- ja kirjoitustaidon ja suomen/ruotsin kielen koulutuksen lisäämiseksi.

Ammatilliseen koulutukseen esitetään vuodelle 2019 yhteensä 853 miljoonaa euroa (valtion rahoitusosuus). Koulutustarjonnan lisäystä osaamistarpeisiin vastaamiseksi ja nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi jatketaan. Työvoiman saatavuuden turvaamiseksi toteutettavia ammatillisen osaamisen pilotteja varten määrärahaa esitetään lisättäväksi 16 miljoonalla eurolla. Ammatillisen koulutuksen uudistuksen toimeenpanoa jatketaan ja sitä tuetaan edelleen 15 miljoonan euron lisärahoituksella.

Korkeakouluopetukseen ja tutkimukseen esitetään yhteensä 3,1 miljardia euroa vuodelle 2019. Suomen Akatemialle esitetään määrärahavaltuuden lisäämistä 25 miljoonalla eurolla vuodesta 2019 lukien. Lippulaiva-tutkimuskeskittymien toteuttamiseen esitetään 25 miljoonaa euroa vuodelle 2019.  Lippulaiva-ohjelma vahvistaa suomalaisen tieteen huippuja ja tukee yhdessä innovaatioverkostojen kanssa tutkimuksen yhteiskunnallista ja talouden kasvua tukevaa vaikuttavuutta.

Maahanmuuttajien koulutuspolkujen sujuvoittamiseen esitetään 6 miljoonan euron lisäystä pääkaupunkiseudun kuntien maahanmuuttajien osaamiskeskustoimintaan maahanmuuttajien työllistymisen nopeuttamiseksi sekä 1,2 miljoonaa euroa aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen sekä koulutukseen ja työelämään ohjaamiseen maahanmuuton vastuukorkeakouluissa.

Opintotukeen esitetään yhteensä 587 miljoonan euron määrärahaa, josta opintorahan osuus on 442 miljoonaa euroa. Opintotukeen esitetään sisällytettäväksi oppimateriaalilisä, johon olisi oikeus opintorahan vähävaraiskorotukseen oikeutetulla alle 20-vuotiaalla sekä vastaavasti pienituloisen perheen alle 17-vuotiaalla lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijalla. Lisäksi ehdotetaan lukiokoulutuksen lukuvuoden tukiajan pidentämistä kuukaudella sekä vanhempien tuloja koskevan tulokäsitteen muutosta ja tulorajojen korotusta kustannusneutraalisti.

Kulttuurille ja taiteelle esitetään 447 miljoonaa euroa, josta rahapelitoiminnan tuottojen osuus 246 miljoonaa euroa.  Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää taiteen edistämiseen lisäystä rahapelitoiminnan voittovaroista yhteensä noin kahdeksan miljoonaa euroa.  Lisäykset kohdistetaan muun muassa esittävän taiteen ns. vapaan kentän rakenteelliseen muutokseen, kansainvälisiin elokuvien yhteistuotantoihin, kuntien kulttuuritoiminnan strategiseen kehittämiseen, eri taiteenalojen kehittämiseen sekä kulttuuriviennin ja kulttuurimatkailun edistämiseen.

Lisäksi esitetään yhteensä 2,9 miljoonaa euroa turvaamaan erityisesti lasten ja nuorten tasavertaisia mahdollisuuksia osallistua taiteeseen ja kulttuurin sekä prosenttiperiaatteen laajentamiseen. Lisämäärärahaa osoitettaisiin myös Suomenlinnan asuinrakennusten peruskorjauksiin.

Liikunnalle esitetään 159 miljoonaa euroa, josta 155 miljoonaa euroa rahapelitoiminnan tuotoista. Liikkuva koulu -ohjelman tuki laajennetaan Liikkuva opiskelu -ohjelmaan, joka kattaa pääasiassa toisen asteen oppilaitokset. Hankkeeseen esitetään vuonna 2019 rahoitusta 3,5 miljoonaa euroa. Liikunnan määrärahoista kohdennetaan lisää tukea mm. urheilijoiden apurahoihin sekä liikunnan kansalaistoimintaan.  

Nuorisotyön määrärahoihin esitetään 77 miljoonaa euroa, josta 55 miljoonaa euroa rahapelitoiminnan voittovaroista.  Ministeriön esityksessä turvataan nuorten työpajatoiminta ja etsivän nuorisotyö koko maassa. Nuorisotyö on mukana monialaisen ohjaamotoiminnan kehittämisessä. Nuorisotyön määrärahoista tullaan kanavoimaan lisää tukea nuorten yrittäjyys-, talous- ja työelämätaitojen kehittämiseen.

Rahapelitoiminnan tuottoja, jakamattomia voittovaroja sekä palautuneita käyttämättömiä veikkausvoittovaroja on käytettävissä vuonna 2019 yhteensä 563,8 miljoonaa euroa eli noin 6,7 miljoonaa euroa vähemmän vuoden 2018 talousarvioon verrattuna. Voittovaroista käytetään vähintään 25 % urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen, 9 % nuorisotyön edistämiseen, 17,5 % tieteen edistämiseen ja 38,5 % taiteen edistämiseen. Tieteen menoista 21 % rahoitetaan rahapelitoiminnan tuotoilla ja taiteen, kulttuurin, liikuntatoimen ja nuorisotyön menoista yhteensä 67 %.

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaa koskeva budjettiehdotus 2019  tuli julkiseksi valtiovarainministeriön julkistettua ehdotuksensa valtion talousarvioksi 9.8. Hallitus käsittelee talousarvioehdotusta 28.8. alkavassa budjettiriihessä, jossa hallitus hyväksyy esityksen sisällön. Eduskuntakäsittelyyn talousarvioesitys annetaan 17.9.2018, jolloin se myös julkaistaan osoitteessa budjetti.vm.fi.

Lisätietoja:
- kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, puh. 0295 3 30182
- ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen (yleissivistävä koulutus, varhaiskasvatus ja vapaa sivistystyö) tavoitettavissa 13.8. alkaen, puh. 0295 3 30258
- ylijohtaja Mika Tammilehto (ammatillinen koulutus), puh. 0295 3 30308
- ylijohtaja Tapio Kosunen (korkeakoulutus ja tiede), puh. 0295 3 30440
- ylijohtaja Riitta Kaivosoja (kulttuuri- ja taidepolitiikka), puh. 0295 3 30129
- ylijohtaja Esko Ranto (nuoriso- ja liikuntapolitiikka), puh. 0295 3 30115
- neuvotteleva virkamies Virpi Hiltunen (opintotuki), puh. 0295 3 30110
- johtaja Kirsi Kangaspunta (maahanmuuttajat) tavoitettavissa 13.8. alkaen , puh. 0295 3 30136
- talouspäällikkö Pasi Rentola (yleinen taloussuunnittelu), puh. 0295 3 30211
- neuvotteleva virkamies Timo Ertola (yleinen taloussuunnittelu), puh. 0295 3 30083

Ammatillinen koulutus Kirjastot Korkeakoulutus ja tiede Koulutus Kulttuuri Liikunta Nuoriso Opintotuki Tiede Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus
 
Sivun alkuun