Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Vauhtia prosenttiperiaatteeseen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 23.3.2012 12.56
Uutinen

Hallitusohjelman mukaan julkisen rakentamisen prosentti taiteeseen -periaatetta tullaan edistämään. Prosenttiperiaate tarkoittaa, että rakennusta suunniteltaessa varataan rakentamisen budjetista tietty prosenttisosuus, yleensä 0,5 % – 2 %, taiteen hankkimiseen tai taiteelliseen suunnitteluun. Siten jo suunnitteluvaiheessa otettaisiin huomioon taiteen käyttö rakennuksen viihtyvyyden ja esteettisyyden lisäämiseksi.

Prosenttiperiaate oli esillä myös tohtori Tarja Cronbergin vuonna 2011 tekemässä selvityksessä, joka koski luovaa kasvua ja taiteilijoiden toimeentuloa. Cronberg esitti, että julkisen rakentamisen prosenttiperiaatteen toteutumista tulisi valvoa nykyistä tehokkaammin ja että sen noudattamista voitaisiin tukea verohelpotuksilla.

Hallitusohjelman kirjauksen myötä prosenttiperiaate on nyt saamassa tuulta siipiensä alle. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Ympäristötaiteen säätiölle avustuksen asiaa koskevan selvityksen tekemiseksi. Säätiö tekee selvityksen yhteistyössä Arkkitehtuurikeskus ry:n kanssa.

Selvitystyölle on asetettu ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimii kulttuuriasiainneuvos Liisa-Maria Hakala-Zilliacus opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Selvityksen on määrä valmistua vuoden 2012 aikana.

- Nyt on tarkoitus miettiä kaikki mahdolliset kepit ja porkkanat, joiden avulla valtio voisi omalta osaltaan edistää prosenttiperiaatteen toteutumista, Hakala-Zilliacus toteaa.

Taidetta kaikille, työtilaisuuksia kuvataiteilijoille

Prosenttiperiaate liittyy julkiseen uudisrakentamiseen ja tulevaisuudessa ehkä aiempaa enemmän myös perusparannus ja -korjaushankkeisiin. Opetus- ja kulttuuriministeriön näkökulmasta prosenttiperiaatteen kaksi tärkeintä tavoitetta ovat kuvataiteen saatavuuden parantaminen ja kuvataiteilijoiden työtilaisuuksien lisääminen.

- Monipuolisen, korkeatasoisen taiteen tulisi olla mahdollisimman monien saatavilla. Julkisen taiteen tulee olla sellaista, jonka lähelle suuren yleisön on helppo päästä.

Hakala-Zilliacuksen mukaan prosenttiperiaatetta edistettäessä on hyvä muistaa, että julkinen taide voi olla muutakin kuin esimerkiksi veistos tai seinämaalaus.

- Prosentti taiteeseen -periaatteella voidaan yhtä hyvin saattaa suuren yleisön nähtäville vaikkapa videotaidetta.

Benchmarking-maina voisivat Zilliacus-Hakalan mukaan toimia ne Pohjoismaat, joissa valtio osallistuu kuntien julkisten rakennusten taidehankkeisiin.

Eri puolilla Suomea on oltu aktiivisia prosenttiperiaatteen toteuttamisessa. Esimerkiksi Joensuussa prosenttiperiaate oli alusta lähtien mukana suunniteltaessa Penttilänrannan asuinaluetta. Turun kaupunginkirjaston uudisrakennuksen kohdalla noudatettiin prosenttiperiaatetta. Myös Helsinki, Oulu ja Salo ovat hyviä esimerkkejä prosenttiperiaatetta soveltaneista kaupungeista.


> Ohjausryhmän asettamispäätös (valtioneuvoston hankerekisteri)

> Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo (opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksia 2011:19)




 
Sivun alkuun