Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

CPT antoi alustavat havaintonsa tarkastuksesta suljettuihin laitoksiin

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 20.10.2020 12.00
Tiedote

Eurooppalainen komitea kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen estämiseksi (CPT) on antanut alustavat havaintonsa syyskuussa Suomeen tekemästään tarkastusmatkasta.

CPT kävi määräaikaisella tarkastuskäynnillään 7.–18.9.2020. Se kiinnitti tällä kertaa erityisesti huomiota poliisin säilyttämien vapautensa menettäneiden henkilöiden, poliisin säilytystiloissa pidettävien tutkintavankien sekä säilöönottoyksikössä pidettävien ulkomaalaisten tilanteeseen. CPT kiinnitti huomiota myös tutkintavankien ja vankeusrangaistukseen tuomittujen vankien sekä psykiatristen potilaiden tilanteeseen. Lisäksi CPT vieraili ensimmäistä kertaa kahdessa koulukodissa.

Tarkastuskohteina olivat Oulun ja Turun vankilat, poliisin säilytystilat Espoossa, Haukiputaalla, Helsingissä, Kemijärvellä, Kuusamossa, Mikkelissä, Raahessa, Turussa, Vantaalla ja Ylivieskassa, päihtyneiden säilytystilat Helsingissä, ulkomaalaisten säilöönottoyksikkö Helsingissä, Rajavartiolaitoksen säilytystilat Kuusamon rajanylityspaikalla, Sairilan koulukoti Mikkelissä, Sippolan koulukoti Kouvolassa sekä Kellokosken psykiatrinen sairaala Tuusulassa.

CPT:n tietoon ei tullut väitteitä vapautensa menettäneiden epäasiallisesta kohtelusta näissä laitoksissa.

Vankiloissa CPT kiinnitti huomiota koulutetun henkilökunnan puutteeseen, josta vankiloiden ongelmat, kuten vankien välinen väkivalta, vaikuttavat johtuvan. Tutkintavankien sijoittaminen vankiloihin poliisin säilytystilojen sijasta on edistynyt, mutta CPT korostaa edelleen asian tärkeyttä.

CPT huomautti, että poliisin säilyttämien vapautensa menettäneiden henkilöiden oikeudessa ilmoittaa tilanteestaan läheisilleen on viivytyksiä. Lisäksi CPT mainitsi ongelmallisena poliisin hallussa olevien päihtyneiden käsittelyn, kun poliisin säilytystiloissa ei ole tarvittavaa terveydenhoidon asiantuntemusta.

Vankiterveydenhuollossa CPT kiinnitti huomiota lääkärien puutteeseen, vaikka koulutettua terveydenhuollon henkilökuntaa muuten on. CPT:n näkemyksen mukaan tahdosta riippumattomassa psykiatrisessa hoidossa hallinto-oikeus ei kuule potilasta asianmukaisesti hänen hakiessaan hallinto-oikeudelta muutosta hoitoa koskevaan päätökseen. Rajoitustoimenpiteiden käyttöä tulisi CPT:n mukaan psykiatrisilla potilailla vähentää.

CPT:n varsinaisen raportin arvioidaan valmistuvan maaliskuun 2021 lopulla. Sen jälkeen Suomella on puoli vuotta aikaa antaa vastauksensa raporttiin.

CPT:n työ perustuu Euroopan neuvoston yleissopimukseen kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen estämiseksi. CPT:n tehtävänä on tarkastaa vapautensa menettäneiden henkilöiden kohtelua ja sillä on oikeus päästä kaikkiin sellaisiin laitoksiin, joissa pidetään vapautensa menettäneitä henkilöitä.

Lisätietoja: CPT:n Suomen yhteysvirkamies Paulina Tallroth, oikeusministeriö, puh. 0295 150 146, [email protected] (vierailu, tutkintavangit)
kehitysjohtaja Riitta Kari, Rikosseuraamuslaitos, puh. 050 5923 306 (vankilat)
poliisitarkastaja Konsta Arvelin, Poliisihallitus, puh. 0295 480 181 (poliisin säilytystilat)
johtaja Pekka Nuutinen, Maahanmuuttovirasto, puh. 050 5554 480 (ulkomaalaisten säilöönotto)
lakimies Jenna Uusitalo, sosiaali- ja terveysministeriö, puh. 0295 163 152 (psykiatriset sairaalat, vankiterveydenhuolto)
kehittämispäällikkö Merja Mikkola, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, puh. 0295 247 515 (valtion koulukodit)
 
CPT:n alustavat havainnot (suomenkielinen käännös) (pdf)

Asiakirjoja ja tietoa CPT:n toiminnasta löytyy Euroopan neuvoston verkkosivuilta

 
Sivun alkuun