Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ouluun uusi vankila vuonna 2025

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 16.6.2022 13.23
Tiedote

Oulun Ruskonselkään rakennetaan uusi vankila. Se valmistuu suunnitelman mukaan marraskuussa 2025. Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi tiloista tehtävää vuokrasopimusta.

Vankipaikat lisääntyvät 20 vankipaikalla uuden vankilan myötä. Vankilaan tulee kaikkiaan 100 vankipaikkaa, joista naispaikkoja on 20. 

Vankila korvaa Oulun nykyisen vankilan, joka on vanha, epäkäytännöllinen ja huonossa kunnossa. Uudella vankilaratkaisulla vastataan osaltaan Pohjois-Suomen tutkintavankipaikkatarpeeseen. Erityishuomiota kiinnitetään yhteydenpitorajoitusten toteutumisen varmistamiseen ja eri vankiryhmien, kuten naisvankien, nuorten sekä alaikäisten erillään asuttamisen vaatimuksiin.

Oulun vankilan rakentaminen alkaa maaliskuussa 2023. Uusi vankila sijoittuu Oulun Ruskonselkään samalle tontille Oulun pääpoliisiaseman kanssa. Lisäksi tilakokonaisuuden yhteyteen rakennetaan käräjäoikeuden istuntosali. Tilaratkaisukokonaisuudella saavutetaan synergiaetuja sekä toiminnan että kustannusten näkökulmista. Ruskonselän alueen asemakaavavalmistelua on tehty yhdessä Oulun kaupungin kanssa. Poliisitalo- ja vankilahankkeita edistetään samanaikaisesti – Oulun uuden pääpoliisiaseman arvioidaan valmistuvan loppuvuodesta 2024.

Tilojen suunnittelussa on otettu huomioon energiatehokkuustavoitteet. Tilojen vähäpäästöisyyteen ja kestävyyteen kiinnitetään huomiota. Lisäksi tavoitteena on tilojen terveellisyys ja sisäilmaongelmien nollatoleranssi. Hanketta on suunniteltu Senaatti-kiinteistöjen johdolla.

Rakennushankkeen vuokravaikutteiset kokonaiskustannukset ovat noin 61,2 milj. euroa (ilman alv). Rikosseuraamuslaitokselle aiheutuvat vuosittaiset lisämenot ovat noin 5,8 milj. euroa kattaen toimitilavuokrien lisäksi myös muita menoja.

Oulun vankilahanke toteuttaa pääministeri Marinin hallitusohjelmaa, jonka mukaisesti Rikosseuraamuslaitoksen toimitilaverkostoa kehitetään nykyiset toimipaikat säilyttäen. 

Lisätietoja:
Neuvotteleva virkamies Jouni Rutanen, p. 0295 150 234, [email protected]
Neuvotteleva virkamies Minna Piispa, p. 0295 150 223, [email protected]

 
Sivun alkuun