Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Talous- ja velkaneuvonnan palveluita saa jatkossa oikeusaputoimistoimistoista

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 12.12.2018 13.27
Tiedote

Talous- ja velkaneuvonnan palvelut siirtyvät vuoden 2019 alusta alkaen oikeusaputoimistoihin. Uudistuksella halutaan yhtenäistää talous- ja velkaneuvonnan palveluja sekä parantaa sähköisiä palveluja.

Vuodenvaihteen jälkeen talous- ja velkaneuvontapalveluja tuottavat kaikki 22 oikeusaputoimistoa ja Ahvenanmaalla oikeusapu- ja edunvalvontatoimisto. Aiemmin talous- ja velkaneuvonta on ollut aluehallintovirastojen ja kuntien tehtävä.

Uudistuksessa talous- ja velkaneuvonnan tehtävät säilyvät ennallaan, ja palvelut ovat myös jatkossa maksuttomia asiakkaille. Uutta on kuitenkin se, että talous- ja velkaneuvonnan asiakas voi kääntyä minkä tahansa oikeusaputoimiston puoleen kotikunnastaan riippumatta. Palveluja on mahdollista saada myös etäpalveluna videoyhteyden välityksellä.

Uudistuksella halutaan yhtenäistää kansalaisten saamia talous- ja velkaneuvonnan palveluja sekä luoda edellytykset sähköisten palvelujen kehittämiselle. Uudistuksella voidaan myös ehkäistä velkaantuneiden ihmisten syrjäytymistä, kun talous- ja velkaneuvonnan palveluja tarjotaan oikeusaputoimistoissa, joista on saatavilla tarvittaessa myös oikeudellisia palveluita.

Talous- ja velkaneuvonnan asiakaspalvelu pyritään hoitamaan vuoden vaihteessa tapahtuvassa vaihdoksessa mahdollisimman pienin keskeytyksin. Asiakkaille annetaan tarvittaessa tämän vuoden puolella alustavia aikoja ensi vuodelle. Alustavat ajat vahvistetaan erikseen vuoden vaihteen jälkeen.

Lisää tietoa alueellisista palveluista löytyy 1.1.2019 avautuvilta Talousjavelkaneuvonta.fi-verkkosivuilta.

Lisätiedot:

erikoissuunnittelija Sanna Helesuo, puh 02951 50005, [email protected]

hallitusneuvos Maaria Rubanin, puh. 02951 50140, [email protected]

 
Sivun alkuun