Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

EU myönsi Suomelle rahoitusta metsäpalojen sammutukseen

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 26.11.2021 11.27
Tiedote 153/2021
palaneet puut.

Suomi on saanut EU-rahoitusta metsäpalojen sammutukseen käytettävän pelastusmuodostelman rakentamiseksi. Euroopan komissio on myöntänyt osarahoituksen Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Kymenlaakson pelastuslaitosten yhteishankkeelle metsäpalojen sammutukseen tarvittavan pelastusmuodostelman erikoiskaluston hankkimiseksi.

EU-rahoituksella hankittava pelastusmuodostelma parantaa Suomen varautumista suuriin metsäpalotilanteisiin ja on tarvittaessa käytettävissä myös muualla Euroopassa. Pelastusmuodostelma on nopeasti toimintavalmis erikoispelastusmuodostelma, joka koostuu 55 henkilöstä ja useista ajoneuvoista. Sitä voidaan käyttää metsäpalojen sammutukseen ja veden kuljetukseen sekä Suomessa että laajemminkin Euroopassa. 

Lisäksi pelastusmuodostelmaa voidaan käyttää tulvivilla alueilla veden suurtehopumppaukseen. Lähimmät vastaavat pelastusmuodostelmat ovat tällä hetkellä Ranskassa ja Puolassa.

Pelastusmuodostelma on osa Suomen Finn Rescue Team -kokonaisuutta ja on kansainväliseltä nimeltään Arctic Ground Forest Firefighting using Vehicles. 

Pelastusmuodostelma aloittaa toimintansa vuonna 2023

Rahoituksen saanut pelastusmuodostelma aloittaa toimintansa vuoden 2023 alusta. Hankkeen kokonaisarvo on noin 1 553 000 euroa, josta EU:n rahoitusosuus on noin 1 165 000 euroa. Hankkeen rahoitus tulee EU:n pelastuspalvelumekanismin pelastuspalvelupoolista ja rahoituksen myötä Suomi sitoutuu osallistumaan pelastuspalvelupoolin toimintaan seitsemäksi vuodeksi. Pelastusmuodostelman tavoitteena on vastata suorituskyvyltään EU:n pelastuspalvelumekanismin vaatimuksia.

EU:n hätäavun koordinaatiokeskus voi lähettää pelastusmuodostelman metsäpalotilanteen pelastustehtäviin, jos jossakin Euroopan maassa tarvitaan apua. 

Pelastuspalvelumekanismi on EU:n 27 jäsenmaan turvana hätätilanteessa

EU:n pelastuspalvelumekanismi on 27 jäsenmaan ja Iso-Britannian sekä kuuden osallistuvan maan (Islanti, Norja, Montenegro, Pohjois-Makedonia, Serbia, Turkki) muodostama EU-komission alainen järjestelmä, joka tukee ja koordinoi hätäapua katastrofeissa ja suuronnettomuustilanteissa.

Pelastuspalvelumekanismin kansallisista voimavaroista koostuva pelastuspalvelupooli takaa EU-tasoisen riittävän avun, kun maan omat voimavarat eivät riitä vakavasta onnettomuus- tai häiriötilanteesta selviämiseen. Apu voi olla asiantuntija-, pelastusmoduuli- tai materiaaliapua. Kansallisten voimavarojen kehittämiseen ja ylläpitämiseen on mahdollista saada EU-rahoitusta.

Lisätietoja:

Jani Kareinen, pelastuspäällikkö, Etelä-Karjalan pelastuslaitos, p. 040 636 1484

Lisätietoja hankkeesta, pelastuspalvelumekanismista ja kansainvälisestä pelastustoiminnasta

Pekka Tiainen, erityisasiantuntija, sisäministeriö, pelastusosasto, p. 050 456 4477, [email protected]

 
Sivun alkuun