Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Maahanmuuton tilannekatsaus tarjoaa kokonaiskatsauksen maahanmuuttoon 2017–2018

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 14.12.2018 13.03
Uutinen

Tuore maahanmuuton tilannekatsaus on julkaistu. Raportti esittelee tiivistetysti vuoden 2017 ja vuoden 2018 alkupuolelta muuttoliikkeeseen liittyviä poliittisia linjauksia, keskeisiä lakimuutoksia sekä ajankohtaisia tilastoja. Raportissa on myös kattava mediakatsaus.

Vuosina 2017–2018 maahanmuuttopolitiikassa tapahtui paljon uudistuksia ja valmisteltiin uutta lainsäädäntöä. Esimerkiksi Maahanmuuttoviraston roolia vahvistettiin siirtämällä sille turvapaikka- ja oleskeluoikeusasioita poliisilta ja Rajavartiolaitokselta. Turvapaikkaprosessin osalta pyrittiin lisäämään esimerkiksi vapaaehtoisen paluun houkuttelevuutta. Lisäksi hallitus edisti työvoiman maahanmuuttoa ja yrittäjyyttä muun muassa pidentämällä erityisosaajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden oleskelulupia sekä luomalla uuden startup-oleskeluluvan kasvuyrittäjille.

Mediaseurannan perusteella maahanmuutto oli usein otsikoissa. Kotimaan uutisissa eniten kiinnitettiin huomiota turvapaikanhakijoiden oikeuksien toteutumiseen. Media kiinnitti huomiota myös turvapaikanhakijoihin liittyviin turvallisuusuhkiin, maahanmuuttajien kotoutumiseen sekä maahanmuuttajiin kohdistuvaan rasismiin.

Nyt julkaistu tilannekatsaus on samalla Suomen muuttoliikeraportti OECD:lle eli taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestölle. Näin ollen raportin aiheet perustuvat pääosin OECD:n ohjeistukseen. Tänä vuonna erityisenä teemana oli eläkeläisten maahan- ja maastamuutto.

Raportti on valmisteltu sisäministeriössä. Useat muut ministeriöt sekä virastot, kuten työ- ja elinkeinoministeriö, oikeusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö, ovat olleet mukana tuottamassa aineistoa. Raportti on toimitettu OECD:lle englanniksi.

International Migration 2017–2018 - Report for Finland (englanninkielinen julkaisu)

Lue myös Miikka Pajulan blogi OECD-raportin valmistelusta

Lisätietoja

erityisasiantuntija Miikka Pajula, p. 0295 488 210, [email protected]

 
Sivun alkuun