Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Vapaaehtoinen päästökompensaatio helpottuu rahankeräyslain muutoksen myötä

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 18.11.2021 13.57
Tiedote 147/2021
Havupuun taimi.

Rahankeräyslaki muuttuu niin, että vapaaehtoiset päästökompensaatiopalvelut ovat jatkossa mahdollisia ilman rahankeräyslupaa. Palvelut rajataan rahankeräyslain ulkopuolelle. Hallitus esitti asiaa koskevan lain vahvistamista torstaina 18. marraskuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki 19.11. Laki tulee voimaan 22.11.2021.

Vapaaehtoisen päästökompensaatiotoiminnan tarkoituksena on mahdollistaa esimerkiksi matkustamisesta tai hankittavan tuotteen valmistamisesta aiheutuneiden kasvihuonepäästöjen hyvittäminen maksua vastaan.

– Päästökompensointi on olennainen osa ilmastotoimia ja täydentää vaikuttavia päästövähennystoimia. On tärkeää, ettei rahankeräyslaki estä näiden päästöjä kompensoivien palveluiden tarjoamista. Jatkossa tulee keskittyä kompensaatiopalveluiden laadullisten kriteerien kehittämiseen, sisäministeri Maria Ohisalo toteaa.

Rahankeräyslain muutos edistää osaltaan hallitusohjelman tavoitetta tehdä Suomesta hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.

Lakimuutos mahdollistaa päästökompensaatiomarkkinoiden kehittymisen

Rahankeräyslain muutos selkeyttää vapaaehtoisten päästökompensaatiopalvelujen suhdetta rahankeräyslakiin. Nykyinen lainsäädäntö on näyttäytynyt epäselvänä päästökompensaatiopalveluja tarjoaville yrityksille ja järjestöille.

Lakimuutoksen myötä vapaaehtoiset päästökompensaatiopalvelut rajataan rahankeräyslain ulkopuolelle ja niiden tarjoaminen on jatkossa mahdollista ilman rahankeräyslupaa.

Rahankeräyslain ulkopuolelle rajattu toiminta on mahdollista erilaisille toimijoille riippumatta palveluntarjoajan oikeudellisesta muodosta eli siitä, onko kyseessä esimerkiksi yritys, säätiö tai järjestö.

Muutoksella mahdollistetaan kansallisten vapaaehtoisten päästökompensaatiopalveluiden markkinoiden kehittyminen ja tavoitteena on tätä kautta kannustaa yrityksiä ja muita alan toimijoita kehittämään uusia vapaaehtoisia päästökompensaatiopalveluita ja innovaatioita toimialalla.

Rahankeräyslaki säätelee pääasiassa yleishyödyllisiä rahankeräyksiä

Rahankeräyslaissa säädetään rahankeräysten järjestämisestä ja niiden valvonnasta. Rahankeräyksellä tarkoitetaan toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa. Rahankeräyksen järjestämisen edellytyksenä on joko rahankeräysluvan hakeminen Poliisihallitukselta tai ilmoituksen tekeminen poliisilaitokselle pienkeräyksen järjestämisestä. Yritykset eivät voi saada rahankeräyslupaa, eivätkä järjestää pienkeräyksiä.

Lisätietoja
valtiosihteeri Akseli Koskela, p. 0295 488 526, [email protected] 
erityisasiantuntija Sanna Leinonen, p. 0295 488 458, [email protected]

 
Sivun alkuun