Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Markkinavalvontaa uudistetaan ja yhdenmukaistetaan

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 31.3.2022 14.25
Tiedote

Markkinavalvontaan liittyviä laajoja lakimuutoksia on tulossa voimaan huhtikuussa. Lakimuutoksilla modernisoidaan markkinavalvontaa vastaamaan yritysten toimintaympäristön muutoksia, kuten aiempaa monimutkaisempia toimitusketjuja ja verkkokauppaa. Uudistuksella päivitetään markkinavalvonta vastaamaan EU:n markkinavalvonta-asetusta. 

Valtioneuvosto esitti 31.3.2022 eduskunnan vastaukseen sisältyviä markkinavalvonnan lakimuutoksia hyväksyttäväksi. Tasavallan presidentti vahvistaa lait 1.4.2022. Kyseessä on laaja, poikkihallinnollinen lakipaketti, jolla uudistetaan markkinavalvontaa säänteleviä lakeja Suomessa. Olemassa olevia kansallisia markkinavalvonnan rakenteita päivitetään niin, että ne vastaavat EU:n markkinavalvonta-asetusta. 

Markkinavalvonnan tavoitteena on varmistaa, että tuotteet eivät vaaranna kuluttajien terveyttä ja turvallisuutta, ympäristönsuojelua, työterveyttä- ja turvallisuutta tai yleistä turvallisuutta ja että ne täyttävät niille asetetut vaatimukset. Nyt hyväksyttyjen uudistusten tavoitteena on yhdenmukaistaa markkinavalvonnan sääntelyä Suomessa ja luoda selkeämpi toimintaympäristö yrityksille ja kuluttajille. Erityisesti verkkokaupan markkinavalvonta helpottuu uudistuksen myötä. Lisäksi tiettyjen markkinavalvonta-asetuksessa määriteltyjen velvoitteiden laiminlyönnistä on mahdollista määrätä sanktioita.

Lait tulevat voimaan 11.4.2022. EU:n markkinavalvonta-asetuksen soveltaminen alkoi heinäkuussa 2021. Alkuperäisen tavoitteen mukaan lakimuutosten oli tarkoitus tulla voimaan syksyllä 2021, mutta lakien voimaantulo siirtyi keväälle.

Markkinavalvontalaki vaikuttaa usean viranomaisen toimintaan

Markkinavalvontalaki on horisontaalinen ja kattaa jo nykyään useita eri tuoteryhmiä, mutta nyt lain soveltamisala laajenee entisestään. Tämä tarkoittaa, että markkinavalvontalain soveltamisalaan kuuluu jatkossa sellaisia tuotteita, jotka eivät ole siihen aiemmin kuuluneet. Tällaisia tuotteita ovat muun muassa kemikaalit, kosmeettiset valmisteet, huviveneet sekä sähkö- ja elektroniikkalaitteet, jotka sisältävät vaarallisia aineita.

Markkinavalvontaa koskevassa lakipaketissa esitetään muutoksia työ- ja elinkeinoministeriön lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön sekä ympäristöministeriön hallinnonalan lainsäädäntöön. EU-asetuksen täytäntöönpanoa on toteutettu vaiheittain eri ministeriössä. Työ- ja elinkeinoministeriö on koordinoinut EU-asetuksen täytäntöönpanoa tiiviissä yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa. 

Soveltamisalan laajentuessa markkinavalvontalaki vaikuttaa myös entistä useamman viranomaisen toimintaan. Suurin osa tuotteista kuuluu jatkossakin Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) valvonnan piiriin. Lisäksi lakia soveltavat Liikenne- ja viestintävirasto (Traficom), Säteilyturvakeskus (STUK), Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus (Fimea), Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira), Suomen ympäristökeskus (SYKE) sekä kunnat alueellaan. Tulli toimii ulkorajavalvonnasta vastaavana viranomaisena. Uudistuksen myötä viranomaisten toimivaltuudet ja valvonta yhdenmukaistuvat.

Samaan aikaan astuu voimaan laki jalkineiden ja tekstiilituotteiden vaatimustenmukaisuudesta

Jalkineiden materiaalimerkintöjä sekä tekstiilituotteiden kuitukoostumuksen selosteiden ja merkintöjen käyttöä koskeva uusi laki tulee voimaan 11.4.2022. Uudistus on osa EU:n markkinavalvonta-asetuksen täytäntöönpanoa.

Vaatimus kengissä ja tekstiilituotteissa vaadittavista merkinnöistä ei ole uusi, mutta jatkossa niiden markkinavalvonta yhdenmukaistuu muiden tuotesektorien kanssa ja virheellisestä tai puutteellisesta merkinnästä voidaan määrätä seuraamusmaksu. 

Lisätiedot:
hallitusneuvos Pauliina Kanerva, TEM, p. 0295 060 160
erityisasiantuntija Emilia Tiuttu, TEM, p. 0295 047 127
neuvotteleva virkamies Sari Alho (jalkineiden ja tekstiilien materiaalimerkinnät), TEM, p.029 504 9007

 
Sivun alkuun