Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeri Kari: Energiansäästötalkoot tarjoaisivat ratkaisuja Venäjän tuontienergiasta irrottautumiseen

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 22.4.2022 14.25
Tiedote
Ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari ja Aalto-yliopiston professori Peter Lund. Kuva: Viivi Myllylä

"Venäjän hyökkäys Ukrainaan korostaa tarvetta irtautua Venäjän tuontienergiasta. Energiantuotannon ja -tuonnin uusien ratkaisujen ohella jokainen meistä voi omilla toimillaan vahvistaa Suomen energiaitsenäisyyttä aikana, jolloin sillä on myös turvallisuuspoliittista merkitystä", ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari totesi tänään energiansäästöä koskevassa infotilaisuudessaan.

Näköpiirissä ei ole akuuttia energiapulaa. Energian hinnan ennustetaan kuitenkin nousevan Venäjän hyökkäyksen seurauksena. Hintojen nousupaine koskee Suomessa erityisesti lämmöntuotantoa ja liikennettä, ja ajoittuu ensi talveen. Investointeja edellyttävien toimien, kuten energiaremonttien, lisäksi jokainen voi vaikuttaa pienentämällä omaa energiankulutustaan.

”Hintojen noustessa on hyvä, jos muiden toimien ohella pystymme myös vähentämään energiantarvettamme. Energian säästäminen on taloudellisesti järkevää ja edistää sekä energiaitsenäisyyttämme että planeettamme kannalta välttämätöntä vihreää siirtymää", ministeri sanoi.

"Jotta energiansäästö olisi aidosti vaikuttavaa, meidän täytyy ryhtyä energiansäästötalkoisiin. On tärkeää, että mahdollisimman moni suomalainen tietää, mitkä ovat tehokkaimmat keinot vähentää riippuvuuttamme Venäjän tuontienergiasta. Tietoisuutta energiansäästön merkityksestä ja keinoista täytyy parantaa", ministeri Kari jatkoi.

Valtio tukee rakennusten energiatehokkuusremontteja, fossiilisen lämmitystavan vaihtamista kestävämpään sekä sähköautojen latausinfran rakentamista. Hallitus linjasi kehysriihessä ja varautumisen ministerityöryhmässä 7. huhtikuuta mittavasta, 200 miljoonan euron lisäpanostuksesta vihreää siirtymää vauhdittaviin avustuksiin. Eduskunta päättää lisämäärärahoista lisätalousarviossa.

"On myös muistettava, että ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja erilaiset mahdollisuudet osallistua energiansäästötalkoisiin omassa arjessaan. Jokainen voi osallistua niihin omien voimavarojensa mukaan", ministeri jatkoi.

Lisätietoja:

Erkki Perälä
Ministerin erityisavustaja
p. 050 465 8388
[email protected]

 
Sivun alkuun