Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lainsäädännön arviointineuvosto
Arviointineuvosto kieltotoimenpiteitä koskevasta edustajakanteesta: Vaikutuksia arvioitava tarkemmin kuluttajien näkökulmasta

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 15.6.2022 9.42
Uutinen

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon oikeusministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta laiksi kieltotoimenpiteitä koskevasta edustajakanteesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Esityksessä käsitellään vaikutuksia keskeisistä näkökulmista, mutta vaikutuksia etenkin kuluttajien näkökulmasta tulisi vielä täydentää ja syventää.

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki kieltotoimenpiteitä koskevasta edustajakanteesta. Lisäksi esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ryhmäkannelakia ja säädettäväksi erillinen laki järjestöjen nimeämisestä oikeutetuiksi yksiköiksi. Ehdotetuilla laeilla pantaisiin täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi kuluttajien yhteisten etujen suojaamiseksi nostettavista edustajakanteista.

Arviointineuvosto katsoo, että sääntelyn pitäisi olla myös kuluttajien eli kansalaisten ymmärrettävissä. Kyseessä on esitys, jonka tavoitteena on parantaa nimenomaan heikomman sopijapuolen asemaa ja kuluttajansuojaa. Esitysluonnos voi olla asiaan perehtyneelle asiantuntijalle ymmärrettävä, mutta vähemmin perehtyneelle henkilölle termit ja sääntelyn kokonaisuus voi olla vaikeasti hahmotettavissa.

Arviointineuvosto katsoo, että lakiehdotuksessa tulisi käsitellä tarkemmin kansallisen harkintavallan käyttöä. Lakiehdotuksen mukaan edustajakannedirektiivi ei ole täysharmonisoitava eikä myöskään minimiharmonisoitava, vaan osittaisharmonisoitava. Direktiivi antaa jäsenvaltioille huomattavasti harkinnanvaraa täytäntöönpanossa. Lakiehdotuksessa on kuvattu vaihtoehtoja melko kattavasti, mutta eri vaihtoehtojen vaikutuksista ei saa riittävää käsitystä. Lukija ei saa vaivatta käsitystä siitä, mikä olisi kuluttajien, elinkeinoharjoittajien ja viranomaisten näkökulmasta tehokkain vaihtoehto direktiivin tavoitteiden toteutumiselle ja edellyttäisikö tavoitteiden tehokas toteutuminen laajempia muutoksia kansalliseen sääntelyyn. 

Arviointineuvosto katsoo, että lakiehdotuksessa on käsitelty melko yleisellä tasolla ehdotuksen vaikutuksia kuluttajille. Vaikutuksia kuluttajiin ei ole käsitelty erilaisten ihmisryhmien, kuten ikäihmisten, lasten tai vammaisten näkökulmasta. Esitysluonnoksessa tulisi arvioida tarkemmin, saavutetaanko nyt esitettävillä muutoksilla direktiivin tavoitteet kuluttajien oikeussuojan parantumisesta ja aineellisten oikeuksien toteutumisesta. Lakiehdotuksesta ei selviä riittävästi, millä tavalla ehdotuksen mahdollistama rajat ylittävien kanteiden käyttö voisi edistää kuluttajan oikeuksien toteutumista.

Arviointineuvosto tuo esille, että lakiehdotuksesta ei ilmene riittävällä tavalla kuvausta tyypillisistä järjestöistä, jotka voisivat muutoksen myötä nostaa edustajakanteen. Lakiehdotuksesta ei selviä, onko kaikilla kuluttajien etuja ajavilla järjestöillä yhtäläiset mahdollisuudet edustajakanteiden nostamiseen vai onko vain tietynlaisilla järjestöillä mahdollisuudet nostaa edustajakanne, jolloin vain rajattujen kuluttajaryhmien asema voisi parantua. Lakiehdotuksesta ei selviä, voiko ehdotetulla muutoksella olla välillisiä vaikutuksia kuluttajien yhdenvertaisuuteen. 

Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto liittyy hallituksen esitysluonnokseen laiksi kieltotoimenpiteitä koskevasta edustajakanteesta ja siihen liittyviksi laeiksi (OM029:00/2021).
Lainsäädännön arviointineuvosto katsoo, että hallituksen esitysluonnos noudattaa osittain säädösehdotusten vaikutusten arviointiohjetta. Arviointineuvosto suosittelee, että esitysluonnosta korjataan neuvoston lausunnon mukaisesti ennen hallituksen esityksen antamista.

Lainsäädännön arviointineuvosto on itsenäinen ja riippumaton toimielin, jonka tehtävänä on antaa lausuntoja hallituksen esitysten luonnoksista ja niiden vaikutusarvioinneista.

Lisätietoja: Lainsäädännön arviointineuvoston puheenjohtaja Leila Kostiainen, p. 0400 805 417 ja erityisasiantuntija Annika Collin, lainsäädännön arviointineuvoston sihteeristö p. 046 923 1001
 

 
Sivun alkuun