Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

EU-maiden johtajat puhuivat digitaloudesta ja Iranin tilanteesta

Government Communications Department
Julkaisuajankohta 17.5.2018 0.45
Tiedote 255/2018

EU-maiden päämiehet ovat keskustelleet keskiviikkona 16. toukokuuta työillallisella Sofiassa innovoinnista ja digitaloudesta. Lisäksi epävirallisessa kokouksessa käsiteltiin ajankohtaisia ulkopoliittisia haasteita, kuten Yhdysvaltojen päätöstä sanoutua irti Iranin ydinsopimuksesta.

Pääministeri Juha Sipilää pyydettiin avaamaan illalliskeskustelu digitaalisen Euroopan kehittämisestä ja innovaatioista, koska Suomi on ollut asiassa aloitteellinen yhdessä Ranskan ja Saksan kanssa. EU:n kilpailukyvyn parantaminen digitaalista Eurooppaa kehittämällä on yksi aiheista, jotka EU-maiden päämiehet ovat aiemmin nostaneet keskiöön työsuunnitelmassaan.

- Keskeinen päämäärämme on lisätä kasvua ja hyvinvointia Euroopassa. Digitaalisen Euroopan ja digitaalisten sisämarkkinoiden kehittäminen on yksi keskeinen keino, pääministeri Sipilä totesi.

- EU:n on saatava entistä tehokkaammin kehitettyä innovaatiot uusiksi tuotteiksi ja palveluiksi. On tärkeää syventää yliopistojen ja yrityselämään yhteistyötä, pääministeri Sipilä sanoi puheenvuorossaan.

Suomi ajaa Euroopan innovaationeuvosto-hankkeen voimistamista, jotta se loisi nykyistä paremmin edellytyksiä innovaatioiden tekemiselle - etenkin läpimurtoinnovaatioille. Suomen mielestä tutkimukseen ja innovaatioiden edistämiseen pitää sijoittaa riittävästi sekä nyt että EU:n seuraavalla rahoituskehyskaudella.

 - Meidän on tuettava riittävästi yrityksiä, jotta ne pääsevät globaaleille markkinoille ja menestyvät. On huolehdittava myös siitä, että Eurooppa sijoittaa riittävästi tutkimukseen, pääministeri Sipilä sanoi.

Suomen mielestä EU:n pitää myös edistää datataloutta, datan käytettävyyttä ja tekoälyn tuomia mahdollisuuksia.

- On tärkeää, että etenemme näissä asioissa. Esimerkiksi Viron puheenjohtajuuskaudella järjestetyn digitaalisen huippukokouksen jälkeen Euroopan komissio teki Suomen aloitteesta esityksen tekoälyn hyödyntämisestä. Nämä ovat oikeita ja tavoitteidemme mukaisia askeleita, pääministeri Sipilä totesi.

Työillallisella käytiin perusteellinen keskustelu myös Yhdysvaltojen päätöksestä sanoutua irti Iranin ydinsopimuksesta. EU on erittäin yhtenäinen pyrkimyksissään varmistamaan, että Iran jatkossakin noudattaa sopimusta. EU on huolissaan myös Yhdysvaltain mahdollisten toimien kielteisistä vaikutuksista eurooppalaisille yrityksille ja ryhtyy valmistelemaan toimia suojellakseen Iranissa toimivia eurooppalaisia yrityksiä Yhdysvaltojen asettamien sanktioiden haittavaikutuksilta.

Illalliskokouksen lopuksi komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker antoi tilanneselvityksen Yhdysvaltojen kauppatoimenpiteiden tilanteesta. EU on valmis jatkamaan neuvotteluja muista kauppasuhteeseen liittyvistä kysymyksistä,  jos USA päättää rajoittamattomasta, pysyvästä vapautuksesta koskien asetettuja teräs- ja alumiinitulleja.

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319, erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia

 
Sivun alkuun