Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

EU-ministerivaliokunnassa aiheina ilmasto- ja ympäristötyö

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 20.5.2022 12.58
Tiedote

EU-ministerivaliokunnan kokouksessa perjantaina 20. toukokuuta esillä olivat EU:n kiertotalouspakettiin sisältyvät ehdotukset eli ekosuunnitteludirektiivi, kestävien tuotteiden aloite ja tekstiilidirektiivi. Ministerivaliokunta kävi myös keskustelun luonnontilan parantamiseen liittyvästä niin kutsutusta ennallistamisaloitteesta sekä digitaalisesta eurosta, sekä linjasi Suomen katoja tuleviin neuvostoihin.

EU-ministerivaliokunta käsitteli ja linjasi kantojaan Euroopan komission maaliskuussa julkaiseman kiertotalouspaketin aloitteisiin liittyen kestävän tuotepolitiikan edistämiseen, ekosuunnitteludirektiivin korvaamiseen asetuksella sekä EU:n tekstiilistrategiaan. Suomi pitää annettuja aloitteita keskeisinä avauksina kiertotalouden edistämiseksi ja kannattaa aloitteiden tavoitteita luonnonvarojen säästeliäästä ja resurssitehokkaasta käytöstä, tuotteiden käyttöiän pidentämisestä, kierrätysmateriaalien osuuden käytön lisäämisestä mahdollisuuksien mukaan sekä haitallisten aineiden vähentämisestä.

EU-ministerivaliokunta keskusteli tulevasta komission lainsäädäntöehdotuksesta luonnon tilan parantamiseksi. Komission on määrä antaa parantamistavoitteita koskevan lainsäädäntöehdotus aikaisintaan kesällä 2022.

EU-ministerivaliokunta kävi alustavan keskustelun Euroopan keskuspankin (EKP) suunnitelmista digitaalisen euron mahdollisesta liikkeeseenlaskusta. Suomi suhtautuu myönteisesti EKP:n selvitystyöhön digitaalisen keskuspankkirahan toteuttamiskeinoista ja vaihtoehdoista. Lopullisen kannan digitaalista euroa koskevaan lainsäädäntöön Suomi muodostaa komission annettua lainsäädäntöehdotuksensa nykyarvion mukaan alkuvuonna 2023.

  • Lisäksi EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kannat seuraaviin neuvoston kokouksiin
  • Yleisten asioiden neuvosto 23.5.
  • Euroryhmä 23.5. ja ECOFIN 24.5.
  • Maatalous- ja kalastusneuvosto 24.5.

Yleisten asioiden neuvosto valmistelee Eurooppa-neuvoston ylimääräistä kokousta (30.–31.5.), käy keskustelun Euroopan tulevaisuuskonferenssin jatkotyöstä ja käy Unkarin kuulemisen oikeusvaltiokysymyksistä.

Euroryhmässä esillä ovat makrotalouden ja julkisen talouden kehitys euroalueella mukaan lukien komission kevätennuste sekä Euroopan vakausmekanismin toimitusjohtajan avoimeksi tuleva virka.

Euroryhmän laajennetussa kokoonpanossa keskustellaan pankkiunionin työsuunnitelma­luonnoksesta.

Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto (ECOFIN) käy keskustelun Ukrainan sodan talous- ja rahoitusnäkökohdista EU:ssa. Lisäksi esitellään ehdotus neuvoston direktiiviksi monikansallisten konsernien globaalin verotuksen vähimmäistason varmistamisesta unionissa.

Maatalous- ja kalastusneuvosto keskustelee maatalousmarkkinoiden tilanteesta ja erityisesti Ukrainaan kohdistetun hyökkäyksen vaikutuksista siihen. Lisäksi on tarkoitus hyväksyä neuvoston päätelmät korkeapatogeenisesta lintuinfluenssasta.

Lisätietoja: erityisavustaja (kansainväliset asiat) Lauri Voionmaa, p. 0295 160 306; EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen p. 0295 160 319 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia

​​​​​​​

 
Sivun alkuun