Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

EU-ministerivaliokunnassa taloutta ja vihreän kehityksen toimia

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 20.11.2020 10.56
Tiedote 729/2020

EU-ministerivaliokunta käsitteli kokouksessaan 20. marraskuuta asetusta monivuotisesta rahoituskehyksestä, komission uutta pääomamarkkinaunionin toimintasuunnitelmaa sekä kahta vihreän kehityksen ohjelmaan kuuluvaa tiedonantoa.

EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kantoja 10. marraskuuta saavutettuun neuvoston ja Euroopan parlamentin väliseen poliittiseen kompromissiin rahoituskehysasetuksesta. Suomi voi hyväksyä saavutetun poliittisen kompromissin. Heinäkuun Eurooppa-neuvostossa saavutetun rahoituskehys- ja elpymissovun jälkeen puheenjohtajamaa Saksa on jatkanut työtä kokonaisuuteen liittyvien asetusten viimeistelemiseksi. Rahoituskehyspakettiin sisältyy rahoituskehysasetuksen lisäksi muun muassa asetus yleisestä ehdollisuusjärjestelmästä unionin talousarvion suojaamiseksi ja neuvoston päätös Euroopan unionin omista varoista, sekä EU:n elpymisvälineen perustaminen. 

EU-ministerivaliokunta käsitteli myös komission toimintasuunnitelmaa EU:n pääomamarkkinan syventämiseksi ja linjasi siihen liittyen Suomen peruskantoja. Pääomamarkkinaunionia koskevassa toimintasuunnitelmassa komissio kuvailee keinoja ja tapoja syventää sekä yhdentää unionin sisämarkkinoita pääomien tehokkaan liikkuvuuden näkökulmasta.

Lisäksi ministerivaliokunta käsitteli komission antamaa tiedonantoa kestävyyttä edistävästä kemikaalistrategiasta. Staregia on osa vihreän kehityksen ohjelmaa. Strategian tavoitteena on varmistaa ihmisten terveyden ja ympäristön parempi suojelu vaarallisilta kemikaaleilta. Strategian toimenpiteissä on useita ja useille eri toimintasektoreille suuntautuvia lainsäädäntöaloitteita, joista annetaan ehdotuksia vuosina 2021 - 2024. Suomi pitää tärkeänä, että EU:n uusi kestävyyttä edistävä kemikaalistrategia on kunnianhimoinen ja kattava kokonaisuus, joka tavoittelee ihmisten terveyden ja ympäristön suojelun entistä parempaa tasoa sekä edistää innovaatioita ja siten tukee osaltaan kokonaisvaltaista muutosta kohti kestäviä tuotanto- ja kulutustapoja. Suomi kannattaa toimintasuunnitelman horisontaalista otetta sekä toimien suuntaamista laajasti yhteiskunnan eri sektoreille.  

EU-ministerivaliokunta käsitteli myös komission tiedonantoa Euroopan rakennusten perusparannusaallosta, joka sekin on osa vihreän kehityksen ohjelmaa. Tiedonannon tavoitteena on vähintään kaksinkertaistaa energiaremontoitavien asuinrakennusten ja muiden rakennusten vuotuinen osuus vuoteen 2030 mennessä ja edistää pitkälle meneviä energiaremontteja. Suomi kannattaa komission tavoitetta, joka tulisi asettaa ensisijaisesti EU:n tasolla siten, että maiden erityispiirteet huomioidaan ratkaisussa. Suomi pitää hyvänä komission energiatehokkuus etusijalle –periaatetta, mutta korostaa, että myös rakennusosien ja teknisten järjestelmien energiatehokkuuden kokonaisuus sekä koko energiajärjestelmä tulisi huomioida laajasti. 

Lisäksi EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kannoista seuraaviin kokouksiin: 

•    Kehitysministereiden videokokous (23.11.)
•    Kilpailukykyasioista vastaavien ministereiden videokokous (tutkimus, innovaatiot) (27.11.)

Kehitysministerien aiheena on sukupuolten tasa-arvon edistäminen kehityspolitiikassa ja laajemmin EU:n ulkosuhteissa, sekä kehitysmaiden velkakestävyys. Kilpailukykyministerit puolestaan keskustelevat komisison esittämistä jäsenmaiden tutkimus- ja kehitysinvestointitavoitteista. 

Lisätietoja: pääministerin Eurooppa-asioiden alivaltiosihteeri Jari Luoto p. 050 468 5949, erityisavustaja (EU-asiat) Tuulia Pitkänen p. 0295 160 231, EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen p. 0295 160 319 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia

 
Sivun alkuun