Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Koronaministerityöryhmän kokouksessa aiheina ajankohtainen tautitilanne ja syksyyn varautuminen

sosiaali- ja terveysministeriövaltioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 16.8.2022 14.43
Tiedote

Hallituksen koronaministerityöryhmä sai kokouksessaan 16. elokuuta katsauksen tautitilanteeseen, koronarokotusten edistymiseen ja tartuntatautilain väliaikaisten muutosten mahdolliseen jatkamiseen.

EU:n alueella covid-19-tapausmäärät ovat laskussa, vaikka osassa maista tämän hetkisen epidemia-aallon huippu on vielä saavuttamatta. Myös Suomessa rekisteröityjen tapausten määrä ja positiivisten tapausten osuuden kasvu ovat viime viikkoihin nähden hieman laskusuunnassa. Tarkasteluaika on kuitenkin lyhyt ja johtopäätösten tekeminen vaatii pidempää seuranta-aikaa.

Koronatilanne on tapausilmaantuvuuden suhteen vakaa lähes koko maassa ja eri ikäryhmissä kahden viikon seurantajaksolla. Teho-osastohoidossa olevien koronapositiivisten potilaiden määrä on koko kesän pysynyt suhteellisen alhaisella tasolla.

Koronatartunnan yhteydessä todettuja kuolemantapauksia raportoidaan viikoittain noin 60. Koronavirusta löytyy jätevesiseurannassa runsaasti eli tartuntoja on väestössä edelleen paljon.

Rokotukset etenevät Suomessa

Lähes 62 % maailman väestöstä on saanut täyden perusrokotussarjan, mutta rokotukset jakautuvat epätasaisesti. Suomessa lähes 89 % 18-vuotiaista on saanut perussarjan eli kaksi rokotetta. 

Korkeimmassa vakavan taudin tai kuoleman riskissä olevien väestöryhmien kolmannen rokoteannoksen kattavuus on erittäin korkea. Myös neljännen annoksen kattavuus kasvaa. Uusimpien arvioiden mukaan suurella osalla aikuisikäisistä on todennäköisesti sekä rokotusten että sairastetun taudin aikaansaamaa hybridi-immuniteettia, joka tuo hyvän suojan vakavaa koronavirustautia vastaan. Myös pelkkien rokotusten antama suoja vakavia tautimuotoja vastaan on edelleen hyvä. Rokotus ei kuitenkaan tehokkaasti ja pitkäkestoisesti estä koronatartuntaa.

Komissio suosittelee varautumista syksyyn

Euroopan unionin komission mukaan unionissa on edelleen varauduttava epidemiatilanteen olennaiseen vaikeutumiseen syksyn ja talven 2022 kuluessa. Jäsenmaiden on komission suositusten mukaan varmistettava väestön ja erityisesti vakavan taudin riskiryhmien paras mahdollinen rokotussuoja.

Tämän lisäksi tulee huolehtia riittävästä ja tarvittaessa nopeasti laajennettavasta testauskapasiteetista, sekä riittävästä sairaalahoidon kapasiteettista. Tarvittaessa koronatodistus voidaan ottaa jälleen käyttöön rajat ylittävässä liikkumisessa.

Määräaikaisten koronapykälien jatko

Tartuntatautilain väliaikaisten pykälien jatkoon ja lain muuttamiseen liittyen kokouksessa saatiin katsaus lain lausuntokierroksella kerättyyn palautteeseen.

Noin kuudenkymmenen lausunnon sisältö oli osin hyvin kriittistä. Näissä lausunnoissa esitystä ei kannatettu ja määräaikaisten covid-19-pykälien ottamista uudelleen tartuntatautilakiin pidettiin tarpeettomana. Osassa lausunnoista kuitenkin pidettiin tarpeellisena sitä, että viranomaisilla olisi edelleen määräaikaisia säädöspohjaisia työkaluja epidemian leviämisen ehkäisyyn erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon kapasiteetin turvaamiseksi covid-19-epidemian pahenemisen varalle. Kunnat ja aluehallintovirastot voisivat tehdä säädöksiin pohjautuvia päätöksiä, mikäli tämä olisi hyvin vaikeassa epidemiatilanteessa välttämätöntä.

Lisätietoja:  
ministeri Lindénin erityisavustaja Sampo Varjonen, [email protected]
kansliapäällikkö Veli-Mikko Niemi, STM, [email protected]
osastopäällikkö Taneli Puumalainen STM, [email protected]
johtava asiantuntija Mia Kontio, THL, [email protected] (rokotukset)

 
Sivun alkuun