Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministerien Henriksson ja Ohisalo valtiosihteerit nimitetty

oikeusministeriösisäministeriövaltioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 12.8.2021 14.45
Tiedote 457/2021

Valtioneuvosto nimitti torstaina 12. elokuuta oikeusnotaari, kauppatieteiden kandidaatti Mikaela Nylanderin oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin valtiosihteeriksi 16.8. alkaen ja valtiotieteiden maisteri Akseli Koskelan sisäministeri Maria Ohisalon valtiosihteeriksi 12.8. alkaen. Valtiosihteeri nimitetään ministerin toimikaudeksi.

Samassa valtioneuvoston yleisistunnossa valtiosihteeri Nylander vannoi virkavalan ja valtiosihteeri Koskela antoi virkavakuutuksen.

Nylander oli RKP:n kansanedustajana vuosina 2003-2019 ja toimi Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtajana vuosina 2011-2015. Lisäksi Nylander on aikaisemmin toiminut ministeriryhmän erityisavustajana. 

Koskela siirtyy valtiosihteeriksi Teknologiateollisuuden EU-päällikön tehtävästä. Tätä ennen hän työskenteli työ- ja elinkeinoministeriössä ylitarkastajana ja erityisasiantuntijana. Lisäksi Koskela on toiminut asiantuntijatehtävissä eri ministeriöissä.

Valtiosihteeri toimii ministerin apuna poliittiseen ohjaukseen ja asioiden valmisteluun liittyvissä tehtävissä. Hän avustaa ja edustaa ministeriä poliittisten linjausten muodostamisessa, ministeriöiden välisessä koordinoinnissa ja kantojen yhteensovittamisessa, hallitusohjelman toimeenpanossa ministerin toimialalla sekä EU-asioiden ja kansainvälisten tehtävien hoitamisessa.

Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Ritva Järvinen, p. 0295 160 366, valtioneuvoston kanslia 

Anna-Maja Henriksson Maria Ohisalo
 
Sivun alkuun