Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pääministeri Juha Sipilän kolumni ASEM-huippukokouksesta Brysselistä

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 19.10.2018 18.35
Kolumni

Eilen ja tänään pidettiin 12. Aasian ja Euroopan välinen ASEM-huippukokous, johon osallistui 30 Euroopan maata ja 21 Aasian maata. Kokous oli erinomainen mahdollisuus tavata vaikka lyhyestikin sellaisten maiden johtajia, joiden kanssa on muuten mahdollisuus keskustella harvemmin. Minulla oli mielenkiintoisia keskusteluja muun muassa Mongolian presidentin sekä Venäjän, Vietnamin, Singaporen, Thaimaan, Kiinan JA Japanin pääministereiden kanssa.

ASEM on merkittävin kanava eurooppalaisten ja aasialaisten maiden johtajien vuoropuhelulle. Epävarmoina aikoina on erittäin tärkeää, että Euroopan ja Aasian maat voivat keskustella epävirallisesti ja suoraan siitä, kuinka voimme vastata yhdessä globaaleihin haasteisiin, jotka liittyvät turvallisuuteen, kauppapolitiikkaan, ilmastonmuutokseen, kestävään kehitykseen ja tasa-arvoon.

Ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä tärkeitä olivat muun muassa Korean niemimaan tilanne, kyberturvallisuus sekä Agenda 2030:n toimeenpano. Talouskysymyksissä oli tärkeää saada aikaan yhteinen näkemyksemme muun muassa monenkeskisen kauppajärjestelmän merkityksestä, kestävästä talouskasvusta sekä digitalisaation mukanaan tuomista haasteista.

Omassa puheenvuorossani nostin esille meille tärkeitä asioita kuten juuri julkaistun kansainvälisen ilmastopaneelin raportin merkityksen. Korostin, että meidän on muutettava ajattelutapaamme siitä, miten näemme oman taloutemme perustan. Meidän on siirryttävä fossiilisiin polttoaineisiin perustuvasta taloudesta määrätietoisesti kohti kiertotaloutta. Nostin esille myös tarpeen tehdä yhteistyötä muovijäteongelman ratkaisussa. Asia on tärkeä meille kaikille. Korostin myös, että kestävää kehitystä ei voi olla ilman tasa-arvoa. Meidän kaikkien tulee tehdä käytännön työtä tasa-arvo-ongelmien ratkaisemiseksi. Puheenvuorossani mainitsin yhtenä konkreettisena esimerkkinä suomalaisen kouluruokailun.

Täysistunnon jälkeen pidetyllä ASEM-johtajien työlounaalla peräänkuulutin vastuullista valtioiden toimintaa myös kyberympäristössä. Kyberturvallisuuteen liittyvistä haasteista keskusteltiin myös eilisessä Eurooppa-neuvostossa.

Kokous täytti odotuksemme. Saimme aikaan hyvän puheenjohtajan julkilausuman, jossa meille tärkeät elementit ovat hyvin kirjattuina. Pidin tärkeänä, että sääntöihin pohjautuvan monenkeskisen järjestelmän merkitys, vapaakaupan tärkeys, ilmastonmuutoksen torjuminen, kestävä kehitys, tasa-arvokysymykset sekä merten muovijäteongelma olivat huomioituina ja kirjattuina julkilausumaan tarpeeksi selkeästi.

Tämän päivän huippukokous vahvisti selkeästi ASEMin roolia monenkeskisen ja sääntöperustaisen maailmanjärjestyksen edistäjänä tilanteessa, jossa sen olemassaoloa kyseenalaistetaan. Vaikka itse huippukokouksessa ei varsinaisia sopimuksia allekirjoitettukaan, ovat ASEMin puitteissa käydyt keskustelut omalta osaltaan edistäneet Euroopan ja Aasian lähentymistä. Maanosat ovat luonnollisia kumppaneita toisilleen, ja tämän vahvistamiseksi on tärkeää, että Eurooppa ja Aasia tekevät enenevissä määrin yhteistyötä niin liikenne- ja viestintäyhteyksien, energian kuin ihmisten liikkuvuuden saralla. Tämän ns. Connectivity-työn vahvistamiseen ASEM-huippukokous keskittyi suurelta osin. EU on myös solminut ja solmimassa erilaisia vapaakauppa- ja investointisopimuksia muun muassa Japanin, Singaporen, Etelä-Korean ja Vietnamin kanssa.


Juha Sipilä
pääministeri

 
Sivun alkuun