Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media

Pääministeri Marin Eurooppa-neuvostoon

Valtioneuvoston viestintäosasto
21.5.2021 16.10
Tiedote 330/2021

Pääministeri Sanna Marin osallistuu Brysselissä maanantaina 24. ja tiistaina 25. toukokuuta järjestettävään ylimääräiseen Eurooppa-neuvostoon. Kokouksen aiheita ovat EU:n ilmastotoimet, koronapandemian torjunta, EU:n suhteet Britanniaan sekä ulkosuhdeasiat.

Kokouksessaan EU-johtajat tarkastelevat EU:n koronavirustoimien koordinoinnin tämänhetkistä tilannetta, ja keskustelevat EU:n toimista ilmastonmuutoksen torjumiseksi. EU on asettanut kunnianhimoiset ilmastotavoitteet vuosille 2030 ja 2050. Euroopan komissio valmistelee parhaillaan yksityiskohtaisia esityksiä siitä, miten tavoitteisiin päästään. Joulukuussa 2020 annettujen päätelmien mukaisesti EU-johtajien on tarkoitus keskustella tässä kokouksessa siitä, millaista lisäohjausta komissiolle annetaan ehdotusten valmisteluun. 

Ulkosuhdeasioissa EU-johtajat käyvät strategisen keskustelun Venäjästä. Lisäksi EU-johtajat keskustelevat EU:n suhteista Britanniaan.  EU:n ja Britannian kauppa- ja yhteistyösopimus astui voimaan toukokuun alussa.  

Lisätietoja: pääministerin Eurooppa-asioiden alivaltiosihteeri Jari Luoto, p. 050 468 5949, erityisavustaja (EU-asiat) Tuulia Pitkänen p. 0295 160 231, EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia
 

 
Sivun alkuun